Suru-uutinen

Kynsilaukkaajien taloutta ja erityisesti henkilökunnan jaksamista on tänä syksynä koeteltu poikkeuksellisen kovalla kädellä. Mamalla nimittäin todettiin heinäkuussa vakava sairaus, jonka vuoksi mama on joutunut viettämään todella pitkiä aikoja sairaalahoidossa. Viime kuukausien blogihiljaisuus on siten ollut seurausta tästä piinaavasta väsytystaistelusta, kuten edellisen postauksen kommentteja lukeneet jo tiesivätkin.

Taudin vuoristoratamainen eteneminen sekä pitkät ja raskaat hoitojaksot sairaalassa ovat olleet vähällä uuvuttaa koko poppoon. Kaikkein kovimmille taistelussa on tietenkin joutunut mama itse. Eilen, perjantaina 12.9.2014 kuitenkin saimme sairaalasta suruviestin - mama nukkuu nyt ikuista unta.

Vaikka tiesimme surun saapuvan, 

silti toivoimme elämän jatkuvan. 

Yksi tieto kuitenkin lohduttaa, 

nyt unesi ei ole tuskaisaa. 

- Rakkaudella Papa & A 

Suunnaton suru ja avaruuden kokoinen kaipaus 
litistävät sielun kasaan, niin ettei ajatus enää kulje järkevästi, enkä pysty tämän parempaan. 

Pystyn vain sanomaan, että nyt olet siellä 

mihin kivut eivät enää sinua seuraa. 

Lepää rauhassa rakas mama.

-Papa 

Onnin pikainen retriitti!

Ilmeisesti talvi on todellakin tulossa, koskapa hirmuinen ulkoilijapeto Onnikin on oppinut hakeutumaan matolle takan läheisyyteen silloin kun sitä lämmitetään.

"Tälle matolla on kielletty oksentamasta ja kakkimasta, mutta karvoittelemasta tätä ei ole vielä kielletty..."

Verhon taakse piiloutuminen on Onnin vanha katoamiskikka. Se luulee, ettei kukaan näe sitä nyt!

"Nähty?! Miten ihmeessä sinä huomasit minut täältä? Minä kuule kaipaan nyt omaa rauhaa ja vaihdan maisemaa!"

Varoitus kaikille henkilökunnille: Älkää hyvät ihmiset erehtykö ostamaan froteelakanoita (niin kuin minä olen tehnyt)! Ne venyvät käytössä kuin taikina, tuntuvat epämiellyttävän karheilta ihoa vasten ja niissä on vielä tämmöisiä epämääräisiä möykkyjäkin!

"Täten ilmoitan, että olen vetäytynyt retriittiin! Henkilökunta on hyvä ja nukkuu minun puolestani vaikka lattialla!"

Nälkäänsä kurniva maha lopetti (henkilökunnan onneksi) Onnin retriitin lyhyeen ja ajoi ruokakupin kilahtaessa lattialle sen jopa samalle kupille Ellun kanssa, mutta eipä Ellukaan antanut periksi, vaan jatkoi syömistä ihan muina kissoina. Hyvä Ellu!

Onni ei kykene hallitsemaan piiloutumisviettiään ja niinpä se onkin asettautunut tällä kertaa (vähemmän) vehreään huonekasviviidakkoon kyttäämään pihalla liikkuvia lintuja. Oletan, että vähän niin kuin jälkiruoka mielessä...Onneksi tipuset ovat kuitenkin ikkunan takana turvassa!

Marraskuu alkaa olla pian lopuillaan, mutta vielä Onni on uloskin valjaissa uskaltautunut. Kuvia siitä vain on mahdoton saada, kun se on niin nopea liikkeissään ja nenä on koko ajan jossakin puskassa. Tai no, takapäästä nyt on kuvia saatukin, mutta se puoli vain ei ole kovin kuvauksellinen, joten älkää peljästykö, säästän teidät armeliaasti niiltä!

Puhtaus on puoli ruokaa...

Tässä on teille mustaa valkoisella! Sen nimi on Paula! Siis valkoisen, ei musta(valkoise)n. Musta(valkoise)n nimi on Onni! Mustasta valkoisella tulikin mieleen, että empiiriseen kokemukseen perustuen valkoinen matto ei toimi kissataloudessa. Siinä kun näkyvät järkyttävän hyvin niin oksennukset kuin kaksennuksetkin. Kaksennuksella en tarkoita pissiä, vaan sitä, mikä Ellu-neidiltä saattaa joskus tulla muuallekin kuin hiekkalaatikkoon! Niin niin, oma vika! Mutta kun minä halusin virkata olohuoneeseen valkoisen maton! Pesukone huutaa halllelujaa suunnilleen joka toinen kuukausi, kun minä sen sisuksiin tämän painavan maton survon. Toistaiseksi se on vielä valituksestaan huolimatta kestänyt, kun sen verran olen helpottanut, että ilman linkousta olen antanut peseskellä.

"Black is beautiful!"

Tässä on teille mallia varpaanvälien pesuun! Ei siinä mitään vettä eikä pesuainetta tarvita, vaan notkea vartalo, karhea kieli ja viimeisen päälle perusteellinen keskittyminen työhön! Eli noin 5 minsaa per varpaanväli. Ei ole kiireisen työtä tämä!

"Mitäs minä olinkaan tekemässä? Ai niin..."

Tässä teille mallia rentoutumiseen! Varpaanvälien pesu on niin kertakaikkisen uuvuttavaa hommaa, että pakko on välillä huilata!! Keinutuoli käy siihen tarkoitukseen oikein hyvin! Siis silloin, kun nojatuolit ovat henkilökunnan käytössä. Eikö niilläkään hiivatin ruokapihtareilla mitään talon töitä ole, kun joutavat noin kaikessa rauhassa velttoilemaan? 

Puhtaus on kyllä puoli ruokaa, muttei se vielä riitä. Onni haluaa sen toisenkin puolen...Mikäs kansainvälinen ruokateema se olikaan tällä viikolla Kynsilaukkaajien taloudessa...Espanjahan se taisi olla...joo.

Tässä teille mallia, miten henkilökunta palautetaan ruotuun:

"Hei tarjoilija! Nyt on maha nälästä jo pahasti kuopalla, katso vaikka! Tuopa minulle alkupalaksi ja vähän sassiin pari siivua Serranon kinkkua!  Pääruoaksi otan paellaa ja terveisiä kokille, että mieluummin possulla kuin kanilla. Jälkiruoaksi vielä kunnon annos Creme Catalana-paahtovanukasta! Juokse, hopi hopi! "

On(nilla on) niin nälkä, että näköä haittaa!

Onni on ulkoillut sään viilenemisestä huolimatta vielä harvakseltaan sekä valjaissa että Villa Verttilässä, josta toikin tuossa eräänä iltana ainakin rotan kokoisen myyrän sisälle. Myyrä pääsi tietenkin karkuun ja sitä jahtasivat kilvan niin Onni kuin Papakin. Lopulta Papa onnistui purkittamaan myyrän ja toimitti sen ulos. Myyrä jatkoi matkaansa ainakin päälle päin ihan hyvävointisen näköisenä! Tämä myyrä siis säästyi lähiympäristössä sijaitsevalta erään tietyn koivun juurella sijaitsevalta Kynsilaukkaajien kalmistolta, mihin tästä huushollista on kipattu jo vuosien ajan kaikki isäntäväen talouteen tuomat hiiret, päästäiset, myyrät ja linnut. Osa on toivon mukaan vironnut omia aikojaan ja poistunut paikalta jatkamaan elämäänsä, mutta enemmän sinne on toimitettu semmoisia, jotka eivät siitä enää omin avuin ole taatusti poistuneet. Mahtaa sitä joku arkeologi vuosikymmenten päästä ihmetellä tuota erikoista pienten luiden kasaa koivun juurella. Mikä ihme on saanut nämä tietyt lajit vetäytymään kuolemaan juuri tuon puun juurelle?

Hyppyjumppa puupinon päälle ja takaisin maahan saa roikkuvat mahamakkarat katoamaan alta aikayksikön?

Ulkoilun jälkeen nälkä kurnii kuitenkin Onnin pohjattomassa mahassa ja sapuskaa noustaan pyytämään hännän juuri näyttävästi pörhöllään ja merkitsevästi häntää tutisuttaen  keittiön ylemmälle tasolle eli jääkaappikorkeudelle. Siitä näkee heti jääkaapin sisällön, kun työntää päänsä sisään oven auetessa. Siitä, kun ovi ei aukenekaan, enemmän täällä.

"Maistan, maistan makkaraa, kinkkua ja kalkkunaa. Nami nami nami nami makkaraa, sitä ei voi vastustaa!"

Syönnin päälle alkaakin ramasemaan mukavasti ja niin se vain somalle kerälle kiertyy ruokalevolle pullavampikin kissaneito. Vaikka mikäpä minä olen Onnia arvostelemaan, pullava itsekin enkä enää edes mikään neito! 

"Teepä itse perässä!"

Okei, Onni! 6-0 sinulle!
Vanhempi neiti Ellu on tähän aikaan syksysta muuttanut kylmyyttä pakoon jo kokonaan sohvalle asumaan, sillä sohvan vieressä on takka, jota jo lämmitetään välillä.  Muutenkin Ellulla on näin talven lähestyessä päällä enää kaksi asetusta:

"Off"

ja

"On"

Sydäntalvella sitten enää tuo ylempi! Mitä nyt pakolliset hätäiset ruokailut ! Jos Onnilta on sattunut jäämään vahingossa joku ruoanmurunen kuppiin! Vessoja on onneksi useampi niin ettei arvokasta uniaikaa tarvitse tuhlata vessajonossa!

Kissojen värilliset piilolasit?

Moni teistäkin on varmaan nauranut Koirien tekohampaat-mainokselle teeveessä. Kaikkea sitä nykytekniikalla pystytäänkin tekemään!

Kissoja salamalla kuvatessa näyttäytyvät kissojen silmät milloin minkäkin värisinä. Ihmisten punasilmäkuviahan voi korjata kuvankäsittelyohjelmalla, mutta eläinten salamasilmäkuvia ei. Vai onko jollakulla parempaa tietoa asiasta?

Noita kissojen salamasilmiä katsellessa aloin leikitellä ajatuksella kissojen värillisistä piilolaseista! Heh, koirien tekohampaat ja kissojen piilolasit! Aihetta piti ihan googlettaa ja mitäs sieltä löytyikään? Ernest-kissa, joka käyttää piilolaseja (ei sentään värillisiä)!!!

Miksi Ernestillä on piilolasit? Se selviää täältä.

Hyvää jatkoa vaan Ernestille!

Tässä meiltä muutama värivaihtoehtovinkki mahdollista tulevaa tuotekehittelyä varten (klikkaa kuva suuremmaksi, niin näkyy paremmin): 

Vasemmalla ylhäällä silmissä kirkas Hohto (värinä sitä on vaikea kuvailla) esim. Halloweeniin, naamiaisiin tai muuten vain yleiseen pelotteluun. 

Oikealla ylhäällä tumma Sininen, perusväri päivittäiseen käyttöön. 

Vasemmalla alhaalla Smaragdinvihreä, jolla jokainen kissa saa itselleen ihanat Minni-silmät. 

Oikealla alhaalla toisessa silmässä vaaleansininen ja toisessa vaaleanpunainen piilolasi. Sopivat lähinnä hassutteluun tai rohkeille oman tiensä kulkijoille. 

Minkäslaisia salamasilmiä teidän kuva-aarteistoistanne löytyy? Kaivakaahan kuvia framille! 

Niin ja tervetuloa Kynsilaukkaajien seuraan Pirkko (vanha tuttu), Sofia, Black Rose ja kaikki muutkin, joita en ole muistanut aiemmin mainita!

Kis kis kis!

Keräilettekö te jotain? Matkoilta, kirppareilta, toreilta tai jostain muualta ? Oksennuspusseja, nukkeja, mukeja tai mitä tahansa? Minä keräsin tuhkakuppeja silloin kun vielä tupakoin. Sauhuttelun lopetettuani ryhdyin keräämään kaikenlaisia kissoja. No en tietenkään eläviä, höh! Vaikka onhan niitäkin. Itse asiassa keräsin kyllä kissojakin satunnaisesti jo tuhkisaikaankin. Enimmäkseen kokoelmani kissat ovat matkamuistoja, mutta joukossa on myös lahjaksi saatuja ja vähän sieltä sun  täältä mukaan haalittuja.

Nyt minulla on pakottava tarve esitellä kokoelmani teille ja jos nyt tuntuu siltä, että EVVK, niin ei se mitään! Esittelen ne silti! Ne ovat kaikki minulle kovin rakkaita ja niihin liittyy mukavia muistoja. Paitsi pariin, joista ei ole minkäänlaista muistikuvaa! Kai ne ovat vain jostain ionisoituneet tänne :) Vuosilukuja en muista, milloin niistä mikäkin on näppiini tarttunut, mutta hankintapaikat suurin piirtein.

Tämä kerällä nukkuva kissa ja iloinen kissaperhe ovat kotoisin Palmasta sisustusliikkeesta nimeltä Born 16 (se on myös paikan osoite). En ole muuten mikään sisustusfriikki, mutta tämä on kaikin puolin mukava liike, joten olen asioinut siellä peräti kaksi kertaa. Kissoja etsimässä tietenkin :) Muistan jopa ostovuodet!

Vasemmanpuoleinen vuodelta 1994 ja oikeanpuoleinen vuodelta 2005.

Espanja, Mallorca, Palma

Näistä kahdesta kissasta ei ole minkäänlaista muistikuvaa sen enempää minulla kuin Papallakaan. Outoa!

Pieni silmäpuoli ja sinisilmäinen servettiteline eivät kerro, mistä ovat kotoisin!

Tämän siron ja kaunismuotoisen puisen kissan bongasin erään kaupan näyteikkunasta ja poishan se oli sieltä pölyttymästä haettava! 

Latvia, Riika

Keraaminen pikkukisu on Tallinnasta. Valitan kuvan huonoa laatua.

Viro, Tallinna

Näistä esittelen vain takarivin, eturivissa olevat esittelen jäljempänä erikseen.

Musta- ja punakirjavat Portugalista, Albufeirasta ja Praia da Rochasta ja yksiväriset valkoinen ja musta Tallinnan laivalta (viinipulloja).

Lasisen kissan puhalsi taitava lasinpuhaltaja pikkukylän markkinoilla ihan silmiemme edessä ja se oli vastasyntyneenä jotenkin niin kiehtova, että minun oli ihan pakko ottaa se mukaamme.

Espanja, Gran Canaria, Arquinequin

Puinen sydänkissakaksikko oli pakko saada heti, kun sen näin. Rakkautta ensi silmäyksellä!

Turkki, Alanya

Keraaminen valkoinen kissa, jonka takaa pujotetaan tuikkukynttilä sisälle, on valaissut mukavasti pimeitä talvi-iltoja.

Kreikka, Kreeta, Hania

Seuraavan kissan kaveriksi kuului samalla tavoin kuvioitu kukkaruukku, josta ei ole ollut havaintoa enää aikoihin. Tiimarikin taitaa olla nykyään jo historiaa!

Tiimari

Tallinnan Joulutorilta lähti mukaan tämä iloisen oloinen Viiruksi ristimäni katti

Viro, Tallinna

Seuraava on syntymäpäivälahjaksi saatu ja Prismasta, kuulemma.

Prisma

Tämä piippua polttava kipsikissa on "harvinaisuus", sillä niitä on (ehjiä) jäljellä muistaakseni vain kymmenkunta. Alunperin se on ollut säästöpossukissa ja sen pohjassa on siksi reikä. Yksi niistä on ollut arvioitavana mm. Antiikkia, antiikkia-ohjelmassa ja toisesta laulaa Miljoonasade kappaleessaan Lelukaupan häät. Tätä meillä nyt piippuaan polttelevaa yksilöä tinki Papa aikoinaan paikallisilla joulumarkkinoilla muutamaan otteeseen, ennen kuin hinnasta päästiin sopimukseen.

Joulumarkkinat

Ehdimme käydä  Välimeren risteilyllä tuolla surullisen kuuluisalla Costa Concordia-laivalla ennen sen uppoamista!!! Kapteenina ei silloin ollut onneksi herra Schettino! Päiväpysähdyksellämme Savonassa ihailin monia erilaisia kissoja paikallisella kirpputorilla, mutta lopulta nämä kaksi päätyivät käsilaukkuuni.

Italia, Savona

Tämä kissakaksikko on kuulemma alunperin ihan Ameriikasta asti, mutta oman kaupungin torilta se meille napattiin.

Tori

Kun minut ja työkaverini aikoinaan irtisanottiin toimipisteemme lakkauttamisen vuoksi, laitoimme kaiken itse työpaikalle tuomamme tai lahjaksi saamamme irtaimiston jakoon. Minut tiedettiin kissaihmiseksi, joten yksi työkavereistani lahjoitti minulle omaa työpistettään aiemmin koristaneen kissansa. Olen edelleen hänelle kovin kiitollinen!

Työkaverilta lahjaksi saatu

Tässä se kokoelma nyt sitten oli!

Niin että ajattelin...Haloo? Onko siellä enää ketään? Huhuu! No niin...viimeinen sammuttaa valot...Naks! 

P.S. Olisin vaan haastanut kaikki keräilijät julkaisemaan omat kokoelmansa ja vaikka tämä kissablogi onkin, niin kokoelma olisi voinut olla mistä aihepiiristä tahansa...

Kolmen kerroksen väkeä, osa 2

Ellu majailee nykyään olohuoneen sohvalla ja sen kyllä sohvastakin huomaa. Kissankarvaa ja kissanhiekkaa on niin, että koko sarjan talteen keräämällä saisi joku ahkera itselleen ikioman kissan ja vielä pussillisen hiekkaa kaupan päällisiksi. Halukkaat keräilijät voivat ilmoittautua kommentoimalla!

Hammaskalusto ei ole enää ihan parhaassa terässään , mutta vielä niillä ongelmitta raksujakin syödään!

Tuli mieleen seuraavaa kuvaa ottaessa, että kyllä meillä on edelleen  Kolmen kerroksen väkeä.

Vertti on nykyään ylimmässä kerroksessa, kahdessakin mielessä ♥

Kaksi siiliä on viihtynyt edelleen pihapiirissämme ja niitä on ruokittu päivittäin.Alkaisi olle niidenkin jo aika vetäytyä talvipesäänsä, joten Papa riisti julmasti Onnilta kissatarhasta pikkumökin ja tarjosi sitä ainakin yhdelle siilille talvipesäksi. Siilit kun ovat yksineläjiä, niin on epätodennäköistä, että mökkiin majoittuisi useampi kuin yksi siili. Sen perusteella tuskin yhtäkään, että ne eivät ainakaan yleensä asetu ihmisten tekemiin pesiin. Jyrsijän ruohoa ostettiin ja laitettiin sitä mökkiin ja koska suuaukko on siiliä ajatellen melko korkealla, laittoi Papa vielä pari puupalikkaa siilille portaiksi. Selvästi ainakin  joku on heiniä pöyhinyt ja mökin eristevillojakin on portaille ilmestynyt. Papa on vakuuttunut, että siili on kelpuuttanut mökin ja sitä minäkin toivon, mutta pessimistinä epäilen, että linnut siinä ovat nokkimassa käyneet. Asian todellinen laita selvinnee viimeistään ensi keväänä.

Asuuko siellä siili?

Sitten vielä vähän hiiriasiaa. Onni, joka kyttää iltaisin kissatarhassa kaikkia muita ulkonaliikkujia, toi taas kerran verkon raosta tarhan sisälle eksyneen hiiren sisälle. Hiiri pääsi karkuun jossakin vaiheessa ja katosi näkymättömiin. Onnikin kyllästyi lopulta hiiren etsintään ja painui unilleen. 

Minua on aina ärsyttänyt stereotypia hiiriä pelkäävistä naisista. Ei kukaan järkevä ihminen ala kiljumaan tai kiipeile pöydille nähdessään pienen hiiren tai vaikka useammankin. Toisekseen, miksi hauskuus aina väännetään vain naisista? Onko hiiripelko muka joku naissukupuoleen liittyvä ominaisuus? 

Näitä mietiskellessäni pistäydyin sitten postimerkin kokoiseen vessaamme asialle ja kuinkas sattuikaan! Siinähän se hiiri vilisti jalkojeni välistä ja säntäili edestakaisin ahtaassa tilassa niin nopeasti, että silmissä vilisi ikään kuin siellä olisi ollut niitä vähintään kymmenen!

 Minä yllätin hillityn tyynen ja rauhallisen itseni kiljumasta kuin pistetty sika ja hoippuroin ulos vessasta. Papan ei tarvinnut kysyä, miksi kiljuin...

Ihan oikeasti, se kuulosti Papan mukaan samalta kuin seuraavan videopätkän loppuosan paniikkikiljunta, vaikkei minun edes tarvinnut koskea hiirtä:

http://www.youtube.com/watch?v=bIUuHt1a_zU

Mutta selitän asian sillä, että se kiljunta on jonkunlainen suojaava refleksi yllättävää ja äkillistä ulkopuolista hyökkäystä kohtaan. Että semmoinen stereotyyppi täällä...

Onnin onni!

"Papan sylissä on aina lämmintä, mutta saunan jälkeen ihan erityisen lämmintä. Siis kun Papa on käynyt saunassa, en minä. Vaikka se onkin vähän märkä, niin ei se haittaa, kun se on niin ihanan lämmin  Se kylpytakki. Me ollaan tosi hyviä kavereita. Siis minä ja Papa, ei kylpytakki ja minä. Minä tykkään Papasta, koska Papa ei koskaan hätistä minua sylistään pois, vaikka mama miten vieressä posmittaisi ja luettelisi tekemättömiä töitä tehtäväksi. Siis semmoisia, joita Papan pitäisi tehdä, ei minun. Minähän olen kissa eikä minun tarvitse tehdä töitä. Toivoisin, ettei Papankaan tarvitsisi, niin voitaisiin olla aina näin!"

Kylpytakilla

Ilman

"Joskus minusta tuntuu, että se mama on vaan vähän kateellinen, kun ei itse pääse Papan syliin!"

Onni ja huivit

Metsään on tullut jo syys ja pihaan myös. Ulkona valjastellessa tarvitaan jo kunnon asusteet kylmyyttä vastaan.

"Minkävärinen huivi minulle sopisi parhaiten?"

Huiveja oli kai sitten liikaa, kun sopivan arvonta kesti ja kesti ja lopulta arpojalle tuli väsy. Taisivatkin huivit toimia paremmin pehmeänä ja lämpimänä makuualustana kuin ulkoiluasusteena! 

"Kuka nyt enää vapaaehtoisesti ulos menee, kun maassa on monta senttiä lunta?"

Ellu ja kurpitsa

Ensimmäisen kurpitsankasvatuskokeilun tuloksena oli lopulta 6 kurpitsaa, joista tämä reilu kuusikiloinen oli suurin. Ei mikään jättikurpitsa eikä edes suuri kurpitsa, mutta suurempi ja painavampi kuitenkin kuin Ellu! Ellusta se taisi olla vähän pelottavakin. Ei siihen ihan kiinni uskaltanut mennä. Tiedä, vaikka se olisi räjähtänyt tai jotain. 

Mikäs se siinä?

Yritäpäs itse kääntää pääsi selkäpuolelle! Kyllä kissat ovat sitten ihailtavan notkeita!

Kiitos! ♥

Yhteinen kiitos teille kaikille ihanille ihmisille (ja kissoille), jotka olette kommenttinne meille jättäneet! Empaattiset osanotot ja jaksamisen toivotukset ovat olleet meille suurena lohtuna.  Suuri suru ja valtava kaipaus ovat edelleen päällimmäiset tunteet, mutta elämä jatkuu silti.

Kerron vielä Vertin viimeisistä päivistä lyhyesti. Se oli keskiviikko, kun haimme Vertin jälleen kotiin.

Vertti ei kuitenkaan suostunut syömään eikä juomaan vapaaehtoisesti, joten torstaiaamuna mentiin takaisin klinikalle nesteytykseen. Otettiin taas verinäyte, josta tehtiin joku haiman pikatesti. joka oli kuitenkin negatiivinen. Veren seerumi oli väriltään aivan keltaista, mikä viittasi siihen, että maksa ei toimi kunnolla. Lääkäri arveli, että Vertillä saattoi olla maksan lipidoosi eli rasvamaksa. Mahdollisesti jo vuorokauden tai ainakin kahden syömättömyys voi johtaa kissalla siihen.

Vertti sai klinikalla antibioottia suonensisäisesti ja kortisonia ja oksennuksenestolääkettä injektiona. Verttiä myös pakkoruokittiin, koska se ei syönyt itse.

Seuraavana päivänä tilanne oli suruksemme entisellään eli Vertti ei ollut syönyt itse. Limakalvot olivat vaaleat ja kellertävät. Vertin maksa oli pettämässä.


Kaikki mahdollinen oli Vertin auttamiseksi tehty, mutta  syömään se ei suostunut, joten ylimääräisten kärsimysten välttämiseksi päädyimme eläinlääkärin suosituksesta päästämään Vertin kissojen taivaaseen. Vertti sai eutanasian perjantaina 27.9.2013 klo 15.30.

Näin Vertti iski silmää vielä edellisenä sunnuntaina Papan sylissä

Kissakuiskaaja A (tyttäremme) oli laittanut  Vertin yksityiseen sähköpostiin viestin, jonka julkaisen tässä nyt hänen luvallaan:



Voi Vertti!

Sinä kaunis ja komea

uljas ja rohkea

niin hirmuisen rakas

ja ihan kamalan ihana!

Sinä sinnikäs ja sitkeä,

pieni ja pirteä,

kirpun kokoisena meille muuttanut.

Olet maailman kaunein kissa!

Ja meillä on kaikilla kamala ikävä sinua!

P.S. Nyt kun koko maailmankaikkeuden kaikki kengät

ovat vapaasti käsiteltävissäsi

kannattaa kenkähommista ottaa kaikki ilo irti!

Muista silti myös omenapalloharjoitukset,

äläkä unohda pätkätöitä (...niistä ei tule olemaan pulaa!)

Ja ajattele,

jatkossa saat juosta pihalla vapaana vaikka joka päivä!

Ja jos joskus sattuu niin, ettei ole omena-aika,

niin ainahan voit paremman puutteessa pyöritellä pesupalloja pitkin pihaa...

Toivottavasti kaikki on paremmin nyt!

Voi hyvin!

Sairastelu jatkuu

Viime päivityksessä elettiin keskiviikkoa. Vielä torstainakaan ei Vertti suostunut syömään eikä juomaan itse, joten oli pakko lähteä taas klinikalle jatkotutkimuksia varten.

Vertillä oli alilämpöa ja verinäyte kertoi, että kaksi maksa-arvoa ja munuaisarvot olivat koholla. Vertillä todettiin siis munuaisten vajaatoiminta! Maksa-arvo saattaa olla koholla syömättömyyden vuoksi, joten siihen ei lääkäri ainakaan toistaiseksi kiinnittänyt enempää huomiota.

Vertillä on siis ollut munuaisten vajaatoiminta jo ennen suolitukostakin, vaikka emme mitään oireita ole huomanneetkaan. Kolmen kissan taloudessa ei aina voi tietää, kuka on juonut tai syönyt minkäkin verran tai kuka on käynyt tai ollut käymättä hiekkalaatikolla!

Klinikalla Vertti vietti seuraavat kaksi yötä. Vertti sai siellä suonensisäisesti nestettä ja antibioottia, opioidikipulääkettä ja kortisonia injektiona.

Lauantai-iltana saimme hakea taas Vertin kotiin. Kotilääkityksiksi annettiin mukaan antibiootti-  ja kortisonitabletit. Myös opioidikipulääkereseptin saimme mukaan, mutta lääkäri sanoi, että se pitää hakea vain, jos Vertillä on selvästi kipuja.

Vertti klinikalla lauantai-iltana

Lopuksi lääkäri totesi, että jos Vertti ei edelleenkään syö, niin takaisin vaan klinikalle!

Onneksi Vertti söi heti ensimmäiseksi kotiin päästyään ja sunnuntainakin moneen otteeseen. Vielä tänä aamunakin ruoka maistui ihan kohtalaisesti, mutta juuri nyt näyttää siltä, että Vertillä saattaa olla kipuja, koska enimmäkseen se taas kyyhöttää lattialla ja pyrkii välillä piiloonkin menemään.

Vertille on tällä hetkellä tärkeintä, että se syö edes jotain, joten eläinlääkäri ei toistaiseksi mitään ruokavaliota määrännyt, vaan antoi luvan syöttää kaikkea, mikä kelpaa.

Nyt on tiistai ja Vertti on ollut eilisillasta lähtien enimmäkseen sängyn alla. Lääkkeet on annettu väkisin, mutta joka kerran Vertti kuolaa niistä suurimman osan ulos. Soitin päivällä eläinlääkärille ja iltapäivällä klo 16 mennään taas klinikalle, koska lääkkeiden anto kotona ei onnistu.

Vertti jäi jo neljänneksi yöksi klinikalle.  Lääkäri soitti illalla uusien verinäytteiden ja ultraäänen tuloksista.
Uusissa verinäytteissä valkosolut olivat koholla, joten elimistössä on tulehdus. Myös yksi maksa-arvo oli edelleen koholla. Lääkäri teki myös ultraäänitutkimuksen, jossa näkyi, että maksa oli normaalia isompi ja maksakudos normaalia tiheämpää. Munuaisissa oli kystia. Mitään varsinaista vikaa niissä ei kuitenkaan näkynyt. Saimme luvan hakea potilaaan kotiin aamulla.

Vertti sai klinikalla injektiona uutta antibioottia, joka vaikuttaa kahden viikon ajan. Kotona pitäisi kuitenkin saada annettua opioidikipulääke kaksi kertaa päivässä ja kortisooni kerran päivässä. Lääkärin suosituksen mukaan ostimme klinikalta Vertile myös munuais- ja maksapotilaalle tarkoitettua kuivamuonaa.

Kotona Vertti asettui eteisen kynnysmatolla eikä ole siitä juurikaan liikkunut muutamaan tuntiin. Ruokaa ei ole huolinut, vaan alkaa nieleskellä heti kun ruokaa edes yrittää tarjota ja lähtee pois. Ei tässä voi muuta kuin toivoa, että kaikki kääntyy vielä hyväksi...

Hirveä huoli!

Jos et halua lukea ikävistä asioista, kuten sairaudesta, huolesta ja epätoivosta, niin lopeta tähän.

Sunnuntaina Vertti oli apaattinen eikä syönyt mitään. Illalla soitettiin päivystävälle eläinlääkärille, joka jätti meille itsellemme päätettäväksi, tuommeko Vertin jo illalla  vai vasta aamulla klinikalle. Päädyimme odottamaan aamuun.

Vielä ei ole kulunut vuottakaan siitä, kun Vertiltä leikattiin pahanlaatuinen osteosarkooma, jolla on kohtalaisen suuri etäpesäke- ja uusiutumisriski. Se tuli ensimmäisenä mieleen. Sen jälkeen ne kaikki muut mahdolliset kauhukuvat, mitä ikinä menettämisen pelko voi huolesta sairaan ihmisen mieleen tuoda.
Maanantaina veimme Vertin aamupäivällä klinikalle ja lääkäri tutki Vertin.
Oman ongelmansa kommunikointiin lääkärin kanssa toi se, että lääkäri oli tuolta lahden takaa eli suomen kieli ei sujunut ihan täydellisesti ja minä taas pelosta paniikissa en ymmärtänyt lääkärin puheesta edes sitäkään suomenkielistä osuutta kokonaan. Minulla ei ole mitään näitä k.o .klinikan lahden takaa tulleita lääkäreitä vastaan, joita klinikalla on neljä eli kaikki klinikan lääkärit. Yhtään suomalaista siellä ei ainakaan tietääkseni ole! Tämäkin lääkäri teki vaativan kirurgisen operaation poistamalla rakkaalta pojaltamme suolitukoksen ja pelasti Vertin hengen, mutta siinä tilanteessa kun kaipaa kipeästi selkeitä vastauksia kysymyksiinsä ja yhteinen kieli puuttuu vaikka vain osittainkin, tulee aika epätoivoinen olo!

Joka tapauksessa se oli selvää, että Vertti oli kuivunut ja joutui jäämään klinikalle suonensisäiseen nesteytykseen. Lääkäri pyysi luvan tarvittaviin tutkimuksiin ja soitti niistä muutaman tunnin päästä. Onneksi haimatulehdusepäily oli aiheeton, mutta lääkäri pyysi lupaa varjoainekuvaukseen ja lupasi soittaa vielä illalla uudestaan. Soittikin sitten ja kertoi, että varjoaine oli pysähtynyt paksusuoleen eikä liikkunut mihinkään kuuteen tuntiin.
Eläinlääkäri pyysi lupaa suoliston avaukseen. Emme nähneet muuta vaihtoehtoa, joten suostuimme ja Vertti leikattiin. Paksusuolesta löytyi tukos: paljon heinää ja karvaa.

Vertti sai klinikalla kahta erilaista antibioottia ja opioidikipulääkkeen injektiona.  Tiistaina lääkäri tuli töihin illalla ja soitti Vertin kotiinpääsystä, kuten oli sovittu. Oli mahdollista, että Vertti joutuisi jäämään klinikalle vielä toiseksi yöksi, mutta lääkäri totesi, että potilas on selvästi stressaantunut klinikkaolosuhteista ja koska nesteytystäkin oli annettu jo tarpeeksi, antoi meille luvan hakea poika kotiin.

Antibioottikuuri ja tulehduskipulääkekuuri tulivat mukaan klinikalta ja mahansuojalääke haettiin vielä ennen kotiinmenoa apteekista.
Vertti saa syödä seuraavat kolme viikkoa vain klinikalta mukaan ostettua toipilasruokaa. Neljännellä viikolla siirrytään jo osittain normaaliruokaan.
Tikkien poistoon on varattava aika 10 päivän päästä.
Kauluria tarvitsee onneksi käyttää vain, jos Vertti nuolee haavaa.

Vertti on tällä hetkellä huonossa kunnossa. Huoli ja pelkokin on edelleen suuri. Epätoivoiselta tuntuu myös tämä koko lääke-ja ruokaruljanssi, joka minun pitäisi saada päivällä yksin hoidettua.
Aamulla on Papa apuna, kun annetaan tulehduskipulääke ruiskulla suuhun ja antibiootti tabletteina. Kolmesti päivässä pitää antaa lisäksi mahansuojalääke ruiskulla suuhun. Tunti ennen ja tunti jälkeen sen antamisen ei voi antaa muita lääkkeitä, ruokaa tai vettä. Ensimmäinen mahansuojalääkkeenantoyritys tänä aamuna meni ihan pipariksi, kun en pystynyt pitelemään yhtä aikaa sekä Vertin suuta auki että kiemurtelevaa kissaa paikoillaan. Lattialle sylki senkin vähän, minkä sain osittain suuhun ruiskautettua. Jos mahansuojalääkettä ei saada sille annettua, on vaarana, että suolisto ärtyy ja seurauksena on suolistotulehdus, huoh!
Illalla on onneksi  taas Papa apuna, kun annetaan antibioottitabletit ja päivän viimeinen mahansuojalääke.

Sitten on vielä se varsinainen syöminen. Ensimmäisellä viikolla pitäisi saada Vertti syömään toipilasruokaa kuusi kertaa päivässä. Vertti ei ole suostunut ainakaan vielä syömään yhtään mitään sen enempää klinikalla kuin kotonakaan eikä myöskään juomaan, huoh!. Ruiskulla saatiin aamulla annettua vähän vettä väkisin. Vertti on aina ollut ronkeli ruoan suhteen ja minun on vaikea kuvitella, että se suostuisi edes terveenäkään noita "outoja" toipilasruokia syömään.

Sitten vielä pitäisi pystyä pitämään Vertti ja muut kissat erillään toistensa ruoista ja pystyä vahtimaan, missä vaiheessa Vertti mahdollisesti käy isommalla asialla. Ei varmaan ainakaan ihan heti, kun ei ole mitään syönytkään päiväkausiin. Eilen illalla kotiintultua Vertti meni ensimmäiseksi hiekkalaatikolle ja yritti pissiä, mutta ei saanut mitään aikaiseksi. Jatkoi siitä suoraan toiselle hiekkalaatikolle ja sinne jotain jopa sai lirutettuakin.

Jostakin syystä Vertti kotiintulonsa jälkeen on enimmäkseen maannut Ellun matalassa hiekkalaatikossa!!! Täytynee taas soittaa klinikalle ja kysyä neuvoja vähän joka asiaan! Tuntuu, että tästä ei tule yhtään mitään...

Tulipahan ihan hirveä vuodatus, mutta jokainen teistä kissaihmisistä tietää itsekin sen äärimmäisen huolen, mikä on päällimmäisenä, kun kissa on vakavasti sairas!

P.S. Jos teillä on omakohtaisia kokemuksia vastaavasta, niin hyvät vinkit ja vertaistuki olisivat nyt tarpeen!! Kauhutarinoita en halua kuulla, ne ovat päässä jo valmiina...

Yt-neuvottelut alkamassa?

Elämä Kynsilaukkaajien taloudessa on rauhoittunut selvästi nyt syksyn tultua. Valjastelut ja Villa Verttilässä oleilut ovat jääneet melko vähiin ilmojen viilenemisen myötä. Toisekseen henkilökunta on ahkeroinut varautumalla tulevaan ankaraan talveen niin pilkkomalla polttopuita kuin keräämällä sieniä ja marjojakin. Minäkin metsäreissuja varten ostin entisten vuotavien tilalle uudet microsoftilaiset nokialaiset, kumisaappaat meinaan. Kynsilaukkaajien tulkinta luvattomasta poistumisesta työpaikalta on kuitenkin se, että henkilökunta on laiminlyönyt varsinaisen palvelustyönsä. Varsinkin Onnilta on tullut äänekästä moitetta jopa kahdeksankin tunnin mittaisiksi venyneistä ruokailujen väleistä eikä muiltakaan ole mainittavia kiitoksia henkilökunnan viikonloppuisista pitkistä poissaoloista tullut. Itse asiassa olen kuullut Kynsilaukkaajien keskinäisissä supinoissa vilahtavan sellaisenkin sanan kuin yt-neuvottelut!
No, minä kun saan kerättyä rohkeuteni, niin kysyn kyllä vielä isäntäväeltä, että: "Onkos sitten talvipakkasilla kivaa, jos on kylmä mökki ja tyhjä pakastin? Mitä, häh?" Niin, ellei sitten tule kenkää jo ennen sitä...

Joka päivä on Viiksipäivä

Silloin kun ei viiksillä huvita brassailla, niin punkimman lookin saa halutessaan kampaamalla karvakaulurin välillä näin...

"Vähänkö kutittaa nenää välillä..."

Onnilla on Kiipeilypäivä

Siilit vierailevat edelleen pihallamme päivittäin. Nyt niitä on yleensä enää kaksi yhtä aikaa syömässä. Jokohan ne isoimmat ovat tankanneet rasvakerroksensa tarpeeksi paksuksi ja siirtyneet kokonaan pesänrakennuspuuhiin? Tässä yksi pienemmistä tulossa siilibuffetille.

"Joko on ruoka-aika?"

Kyllä, ruoka-aika on jo lähellä, mutta kesken matkan kohti ruokakuppia tuli vastaan hirmuinen Vertti-kissa. Siilin onneksi Verttiä eivät mokomat karvapallot jaksa enää enemmälti kiinnostaa. Pikainen nuuhkaisu vain ja äkkiä pois pihan takanurkkaan päivittämään lintu- ja hiiriapajien tilanne.

"Siis tuo on jo niiiin nähty! Ei jaksa..."

Niinpä tämäkin siili ehti illalliselle omalle kupilleen. Toisella kupilla oli jo lajitoveri nassuttamassa hyvää vauhtia kuppiaan tyhjäksi.

Kun väki vähenee, niin pidot paranee

Saas nähdä, minne nämä sitten loppujen lopuksi talvipesänsä tekevät. Ainakin puupinon ja kuormalavojen alla ne ovat joskus talvehtineet ja naapurilla eräänä talvena jopa seinän vierustalla kukkapenkissä!

P.S. Joku talvisuoja kai se on henkilökunnankin etsittävä, jos Kynsilaukkaajat päätyvät vaihtamaan palvelusväkensä kotonaviihtyvämpään sellaiseen...