JellyPages.com

tiistai 27. joulukuuta 2011

Kynsilaukkaajien joulu

Piparit leivottiin tietysti jo ennen joulua yhdessä ruoanlaitosta ja varsinkin ruoan syömisestä nauttivan Onni-neidin kanssa. Tässä tämä pikku apulainen esittelee ylpeänä aikaansaannoksiamme, jotka ovat vasta uuniin menossa. Paiston ja jäähdytyksen jälkeen glaseerasimme piparit edelleen yhdessä Onnin kanssa vaaleanpunaisella sokerikuorrutteella ja  kissankarvoilla!



Kinkku paistettiin aatonaattona yhdessä ruoanlaitosta ja varsinkin...äh, no se tulikin jo sanottua aiemmin...siis Onni-neidin kanssa. Onni tykkäsi kinkusta niin kovasti, että olisi halunnut suorastaan samaan folioon kinkun kanssa. Paiston ja jäähdytyksen jälkeen kuorrutimme kinkun sinapilla, korppujauhoilla, neilikoilla ja kissankarvoilla!

Sitten kun oli kinkkua ja pipareita syöty mahat täyteen, oli levon aika. Mallia näyttää Vertti-herra. Siihen hetkeen tämä oli ainoa oikea asento, mutta tähän eivät pystyneet muut Kynsilaukkaajat saatikka sitten kankea henkilökunta. Ihaillen vain Verttiä katselimme!


Isäntäväki veteli keskenään huiviin myös ne ihanat "Tonnetot ja Pollot" ja  henkilökunta katseli kateellisena kauempana vesi kielellä...Kyllä tuli taas henkilökunnalle selväksi, että ollaan ihan oikeasti sitä alemman kerroksen väkeä. Mutta niin, taas piti Vertin ottaa syönnin päälle pienet torkut...


Onni-neiti oli harmissaan, kun ei mahtunut kinkun kanssa saman folion alle ja päätti sisuuntuneena aloittaa laihdutuskuurin ja kuntoilun jo heti jouluna eikä vasta uuden vuoden puolella. Tässä todiste siitä, että Onni  treenaa jo ihan tosissaan rakkaan Rocco-hiirensä johdatuksella. Toistaiseksi jalkarahin alle mahtuu vasta Onnin pää...


Joulupukki toi muuten Kynsilaukkaajille kuusi tuliterää hiirulaista oikein lahjapakkauksessa, mutta ainakin Onnin mielestä on vielä vanhassa vara parempi!

tiistai 20. joulukuuta 2011

Joulu tulla jollottaa...

Meillä, Kynsilaukkaajien henkilökunnalla, painavat jo joulukiireet päälle, mutta isäntäväellä ei ole kiireistä tietoakaan. Tässä Ellu-neiti odottelee vielä joulua omalla? rakkaalla tuolillaan, mutta jatkossa  siitä täytyy taistella jonkun aikaa muualta kotiin joulunviettoon tulleen henkilökunnan tyttären kanssa; tuoli kun sattuu olemaan tyttären yleensä tyhjillään olevassa huoneessa. No, kyllä jouluna sopu sijaa antaa...



Onnin raivoisa joulugarderobin etsintä on edelleen pahasti vaiheessa ja epätoivoissaan tämä nuori nainen on yrittänyt pukeutua jopa urheilukassiin. Voi Onni-poloinen, et voi olla noin epätoivoinen! Henkilökunta kehottaa vielä hienovaraisesti neitiä jatkamaan hieman juhlavamman asun etsintää...Vaikka toisaalta; rumat ne vaatteilla koreilee!


Vertti-herra jatkaa joulunodotustaan makoillen jo toista viikkoa olohuoneen matolla takan äärellä. Mmmmmm, joulu, mmmm...toivottavasti henkilökunta on muistanut ostaa jouluksi Schesirin "Tonnetto con Surimi gusto Granchiota" (tonnikala-rapukissanruokaa)...mmmm....ja sitä "Pollo con Surimi gusto Granchiota" (kana-rapu...)...mmmm....joulu....mmmm... italialainen ruoka on sitten hyvää...joulunakin....mmmmm 


Kynsilaukkaajat henkilökuntineen toivottavat kaikille Hyvää Joulua!

tiistai 13. joulukuuta 2011

Onni-neidin joulugarderobi vielä hakusessa

Kynsilaukkaajatkin valmistautuvat pikkuhiljaa Joulun viettoon. Vertti-herra ei tosin paljon stressaa, kuten kuvasta näkyy. Voisi jopa sanoa, että kädet kyynärpäitä myöten ristissä valmistautuu hän. Tätä herraa ei juuri nyt palele, ei paina päälle joululeivonnaisten teko eikä muukaan jonninjoutava kiire ja hössötys, joten joutaapa tässä välillä ihan kaikessa rauhassa ahtaassa korivuoteessa makoilllessa puutuneita jäseniään oikomaan ja lämmennyttä vatsapuoltakin tuulettelemaan. Samalla on mukava unelmoida kaikista ihanista jouluherkuista, joita henkilökunta ainakin Vertin käsikirjoituksen mukaan sitten tarjoilee. Mmmmm, Joulu,mmmmm...

Toisin on Onnin laita. Toki Onnikin (ja varsinkin Onni) jouluherkuista uneksuu, mutta nyt on päällimmäisenä ihan toinen probleema. Nuori muotitietoinen neitonen kun haluaa pukeutua Joulunakin kauniisti ja kaikenlaista (pahvilaatikkoa ynnä muuta) on jo tullut päälle soviteltuakin. Ei vain ole oikein sitä mieleistä asua löytynyt, vaikka ei tämäkään kranssi Onnin päällä minusta yhtään hassummalta näyttänyt. Tosin hieman epäkäytännöllinen se kyllä olisi.  No, kyllä Onni varmasti Jouluun mennessä mieleisen asun itselleen löytää.


Ellu-neiti on nähnyt jo niin monta Joulua, että häntä ei tuleva juhla juurikaan hetkauta (oli hieman äreänä; ei suostunut haastattelun yhteydessä edes kuvattavaksi) ja niinpä hän  kommentoikin nuorison juhlanodotusta saunan lauteilta nuivan vähäsanaisesti: "EVVK!"  Tarkoittaa suomeksi, että tärkeintä on nauttia lämpimästä saunasta, olipa sitten arki tai juhla!

tiistai 6. joulukuuta 2011

Isäntäväen itsenäisyyspäivän viettoa

Päivää on vietetty niin kuin tällaista päivää kuuluukin eli erinomaisen rauhaisissa tunnelmissa. Verttiä on kuitenkin taas välillä vähän vetänyt kierteelle.


Sauna on vielä toistaiseksi Ellun käytössä, mutta eiköhän sinne jo illankähmässä henkilökuntakin pääse kylpemään.



Onni on katsonut jo monta tuntia "Tuntematonta" Papan mahalla, joten kohta on Onnin saatava taas ruokaa, koska Onnilla on empiiriseen kokemukseeni perustuen nälkä keskimäärin kahden tunnin välein. Silloin pääsee varmaan Papakin livahtamaan saunaan. Saunan jälkeen sitten voikin tämä isäntäväen ja henkilökunnan suloinen sohvaperunasymbioosi viettää loppuillan yhtä sporttisesti kuin koko muunkin päivän nojatuolissa linnanjuhlia töllöttäen.