Silmäilyä

Noh, kukas se siellä? Nimipäiväsankari Onnipa tietenkin! Onni tuntuu miettivän, että ottaakohan Papa tämän kassin huomenna töihin vai onko ollaanko tässä taas kerran väärässä kassissa? Tai jos ottaakin, niin jaksaakohan täällä kassissa yön yli  odotella Papan töihinlähtöä? Toistaiseksi ei ainakaan mitään hätää. Silmäillään  tässä vain kaikessa rauhassa kassin ulkopuolista elämää, ihan näin incognito.

Ei sitten malttanut Onni odottaa. Nälkä tuli ja muutenkin huomiseen tuntui olevan ihan liian pitkä aika, Onnin vatsan aikataululla laskien ainakin kolmen-neljän ruokailun verran. Siispä silmäillään kassistatuloruokailun jälkeen välillä maman viherkasvien kätköön ikään kuin viidakkoon piiloutuneina Vertin kanssa pihan ja lintulaudan tapahtumia. Aika vilkasta on pikkulintujen liikehdintä talviruokintapaikalla ollut. On tässä useinkin silmäillessä oravia nähty ja joskus jäniksiäkin.

Tänään ei näkynyt mitään pikkulintuja suurempia, joten ulossilmäilyyn kyllästyttyään Onni etsi taas itselleen uuden piilopaikan. Tällä kertaa sattui todellakin ihan oikeasti SE reppu, jonka Papa ottaa töihin ja tällä kertaa Onnin väritys sopi reppuun täysin huomaamattomasti ja muutenkin Onni silmäili vain repun sisustaa, joten silmät eivät tällä kertaa paljastaneet salamatkustajaa, vaan se, että reppu alkoi liikkua itsestään. No can do, pitkään kun ei nuoriso malta olla paikoillaan. Mutta siitä ei voi kukaan syyttää, etteikö yritystä riittäisi!

 Tässäpä olikin tämän viikon kassi ja kissa- tarina. Ensi viikolla, jos ei jo aiemminkin, taas uudet kassit ja kissat...

Valkosipulipatonkia kissanhiekkamurusilla vai ilman?

Missä tyhjä muovipussi, siellä Onni päineen etutassuineen sisällä! Muovipussien vaarallisuudesta on tätäkin kyseistä luontokappaletta kyllä varoitettu monta monituista kertaa, mutta silti houkutus on näköjään aina liian suuri vastustettavaksi. Tällä kertaa Onni auttaa Papaa komeronsiivouksen yhteydessä löytyneen sekalaisia papereita sisältäneen muovipussin sisällön lajittelussa tarpeellisiin ja tarpeettomiin papereihin. Tai ei oikeastaan, hitot papereista, itse muovipussi se on se Onnin juttu!

Selvittyään taas kerran kuin ihmeen kaupalla muovipussista ulos tukehtumatta tai kuristumatta sen kädensijoihin on Onni  havainnut henkilökunnan liikehdintää jääkaapin välittömässä läheisyydessä ja singahtanut silmänräpäyksessä asemiin niin liki jääkaappia kuin mahdollista. Onnin pää on aina saman tien jääkaapissa, kun sen ovi aukeaa, joten Onni kyllä tietää, mita siellä on. Yleensä SITÄ on siinä keskimmäisellä hyllyllä.
Mutta mitä ihmettä? Papahan vain pyyhkii pöytää, koska on kuulemma aikeissa ruveta leipomaan. Eikö kiltti Papa voisi antaa nälkäiselle Onni-paralle muutaman siivun kinkkua sivutyönään? No edes kaksi? Okei, yksikin siivu riittää ja käy vaikka sekin Rainbow...

No ei näköjään! Kaltoinkohdeltu Onni on päättänyt jatkaa kävelyään pöydällä edestakaisin niin kauan, että sieltä kinkkusiivu tai mieluummin parikin irtoaa. Onni kun kertakaikkiaan ei suostu poistumaan pöydältä, ennen kuin saa kinkkua! Papa kyllä tietää sen ja tietää senkin, ettei voi Onnin varpaiden välistä karisevien kissanhiekan murusten päälle taikinaa lätkäistä...

Sitkeät sissit kuitenkin jatkavat vielä keskinäistä taistoaan. Papa pyyhkii ja pyyhkii mukamas huomaamatta Onnia lainkaan ja Onni kävelee edestakaisin pohtien ihan vakavissaan, pitäisikö henkilökunta panna vaihtoon...Onnin pohdinta katkeaa siihen, kun Papa jälleen kerran nostaa Onnin kylmästi lattialle.  Hah, Onnin tassut eivät ehdi lattiaa edes hipaista, kun se on taas ionisoitunut takaisin pöydälle.

Kumpi turhautui ensin? No, niin kauan kuin on olemassa edes häviävän pieni mahdollisuus saada kinkkua, Onni ei luovuta. Siispä se oli taas Papa, jonka patonkitaikina sai tämän episodin vuoksi kylläkin aikaa kohota hyvinkin kaksin-, jopa kolminkertaiseksi.
Vielä kertaalleen onnistunut pöydänpyyhintä ilman lattialla jo tyytyväisenä kinkkua mussuttavaa Onnia ja eipä aikaakaan, kun ilmassa (lopultakin) leijui taivaallinen uunissa paistuvan valkosipulipatongin tuoksu...

Sairaanhoitoa, kummittelua ja ahtautumista!

Papan iskias ei ota lannistuakseen. Taas tuli kaksi viikkoa lisää saikkua ja määräys röntgeniin ynnä jumpparille. Onneksi kipuja lievittää omahoitaja Onni, joka ei hevillä Papaa silmistään eikä kynsistään päästä. Onni valvoo herkeämättä nukkuvan potilaan elintoimintoja, paitsi silloin, kun itsekin välillä uupuu ja yhtyy Papan "kehräykseen"!

Hetkittäin Papa pystyy jopa istumaan ja niistä hetkistä Onni todella nauttii!

On käynyt ilmi, että se meidän pihakummitus asustelee pihan puupinossa. Papa toi nimittäin päivänä muutamana ulkoa halkoja poltettavaksi ja kun halot oli kaikki työnnetty uuniin, jäi korin pohjalle vielä tämä! Kummitus itse ei ole vielä ilmaissut, haluaako kenties palata takaisin puupinolleen vai jäädä lämpimiin sisätiloihin. Vitsi vitsi, olipa Vertti korissa makoiltuaan ei pelkästään takkuinen, vaan myös tikkuinen!

Kynsilaukkaajien uusin makuupaikkasuosikki on pikkuruinen pahvilaatikko päällystettynä pehmeällä pikkupeitolla. Porukan pienimmälle eli Ellulle laatikko on vielä suht sopivan kokoinen, mutta muille ehdottomasti liian pieni.

Kaikkien siihen on kuitenkin vuorollaan päästävä. Neiti Onni Pullavaisen laatikon reunojen kestokykyä koetteleva tyylinäyte on tässä...

...ja Vertin tässä. Korostan, että nänä onnettomat ja yksinkertaiset luontokappaleet ovat hakeutuneet tähän tilaan vapaaehtoisesti, täysin pyytämättä ja yllättäen. Henkilökunnan taholta ei siis ole kyse mistään eläinrääkkäyksestä!

Missä Onni luuraa?

Isäntäväen Vertti ja Ellu ovat valinneet nukkumapaikakseen auton takapenkin, vaikka auto onkin kylmässä autotallissa ja pakkasta on ulkona -31.5 astetta. Ei tunnu tätä kaksikkoa kylmyyskään haittaavan, koska autossa on niiiiiiiiiin kiva karvoitella penkkejä, silloin kun se ei liiku. Silloin harvoin, kun isäntäväkeä on pakko käyttää autolla esim. eläinlääkärissä, kohottaa herrasväen kollotus äänenvoimakkuuden autossa niin infernaaliselle tasolle, että heikompaa hirvittää! Siis liikkumaton auto on ihana, mutta liikkuva auto kamala, koska se tietää yleensä menoa siihen yhteen paikkaan, missä on aina niitä pelottavia koiriakin....

Jaahah, Koff on näköjään uudistanut olutsalkkunsa sisältöä! Vai onko Onni-neiti ryhtynyt ekologisen pukeutumisen lähettilääksi? Siis tämä on todellakin se sama kissa, jota kukaan, toistan: EI KUKAAN! saa survotuksi kissankuljetusboxiin. Tämä kissa, joka on yhtä kynttä ja hammasta ja liukas kuin ankerias onnettoman ja verisen survojayrittäjän käsissä, hakeutuu sitten näin oma-aloitteisesti ei pelkästään tähän nimenomaiseen pahvipakkaukseen, vaan tämän lisäksi myös kaikkiin muihin mahdollisiin ja mahdottomiinkin mitä ahtaimpiin kolosiin. Seuraavan kerran, kun Onni viedään rokotettavaksi, pitänee heittää auton takapenkille tyhjä olutsalkku ja sulkea se sitten pikaisesti maalarinteipillä, kun saalis on ansassa. Voihan siellä eläinlääkärin odotushuoneessa tulla jokunen paheksuva katsekin, kun oikein kaljasalkun kanssa lääkärille on pitänyt lähteä, mutta sou vot! Tarkoitus pyhittää keinot!

Vertti-herra on tehnyt täyden lähes kahdeksan tunnin päivätyön koenukkujana auton takapenkillä. Nälkä ja vilu ajoivat lopulta Vertin sisätiloihin ja ruokailun jälkeen olikin ilta aikaa nautiskella takan edessä lämpimästä, venytellä oikein kunnolla heittelemällä Rocco-hiirtä kauemmas mukamas karkuun ja sitten taas kurkotella se takaisin  kynsiinsä ja lopulta hiirijahdin ja takan lämmön uuvuttamana vaipua kesken liikkeen ihanaan uneen...