Jos et halua lukea ikävistä asioista, kuten sairaudesta, huolesta ja epätoivosta, niin lopeta tähän.
Sunnuntaina Vertti oli apaattinen eikä syönyt mitään. Illalla soitettiin päivystävälle eläinlääkärille, joka jätti meille itsellemme päätettäväksi, tuommeko Vertin jo illalla vai vasta aamulla klinikalle. Päädyimme odottamaan aamuun.
Vielä ei ole kulunut vuottakaan siitä, kun Vertiltä leikattiin
pahanlaatuinen osteosarkooma, jolla on kohtalaisen suuri etäpesäke- ja uusiutumisriski. Se tuli ensimmäisenä mieleen. Sen jälkeen ne kaikki muut mahdolliset kauhukuvat, mitä ikinä menettämisen pelko voi huolesta sairaan ihmisen mieleen tuoda.
Maanantaina veimme Vertin aamupäivällä klinikalle ja lääkäri tutki Vertin.
Oman ongelmansa kommunikointiin lääkärin kanssa toi se, että lääkäri oli tuolta lahden takaa eli suomen kieli ei sujunut ihan täydellisesti ja minä taas pelosta paniikissa en ymmärtänyt lääkärin puheesta edes sitäkään suomenkielistä osuutta kokonaan. Minulla ei ole mitään näitä k.o .klinikan lahden takaa tulleita lääkäreitä vastaan, joita klinikalla on neljä eli kaikki klinikan lääkärit. Yhtään suomalaista siellä ei ainakaan tietääkseni ole! Tämäkin lääkäri teki vaativan kirurgisen operaation poistamalla rakkaalta pojaltamme suolitukoksen ja pelasti Vertin hengen, mutta siinä tilanteessa kun kaipaa kipeästi selkeitä vastauksia kysymyksiinsä ja yhteinen kieli puuttuu vaikka vain osittainkin, tulee aika epätoivoinen olo!
Joka tapauksessa se oli selvää, että Vertti oli kuivunut ja joutui jäämään klinikalle suonensisäiseen nesteytykseen. Lääkäri pyysi luvan tarvittaviin tutkimuksiin ja soitti niistä muutaman tunnin päästä. Onneksi haimatulehdusepäily oli aiheeton, mutta lääkäri pyysi lupaa varjoainekuvaukseen ja lupasi soittaa vielä illalla uudestaan. Soittikin sitten ja kertoi, että varjoaine oli pysähtynyt paksusuoleen eikä liikkunut mihinkään kuuteen tuntiin.
Eläinlääkäri pyysi lupaa suoliston avaukseen. Emme nähneet muuta vaihtoehtoa, joten suostuimme ja Vertti leikattiin. Paksusuolesta löytyi tukos: paljon heinää ja karvaa.
Vertti sai klinikalla kahta erilaista antibioottia ja opioidikipulääkkeen injektiona. Tiistaina lääkäri tuli töihin illalla ja soitti Vertin kotiinpääsystä, kuten oli sovittu. Oli mahdollista, että Vertti joutuisi jäämään klinikalle vielä toiseksi yöksi, mutta lääkäri totesi, että potilas on selvästi stressaantunut klinikkaolosuhteista ja koska nesteytystäkin oli annettu jo tarpeeksi, antoi meille luvan hakea poika kotiin.
Antibioottikuuri ja tulehduskipulääkekuuri tulivat mukaan klinikalta ja mahansuojalääke haettiin vielä ennen kotiinmenoa apteekista.
Vertti saa syödä seuraavat kolme viikkoa vain klinikalta mukaan ostettua toipilasruokaa. Neljännellä viikolla siirrytään jo osittain normaaliruokaan.
Tikkien poistoon on varattava aika 10 päivän päästä.
Kauluria tarvitsee onneksi käyttää vain, jos Vertti nuolee haavaa.
Vertti on tällä hetkellä huonossa kunnossa. Huoli ja pelkokin on edelleen suuri. Epätoivoiselta tuntuu myös tämä koko lääke-ja ruokaruljanssi, joka minun pitäisi saada päivällä yksin hoidettua.
Aamulla on Papa apuna, kun annetaan tulehduskipulääke ruiskulla suuhun ja antibiootti tabletteina. Kolmesti päivässä pitää antaa lisäksi mahansuojalääke ruiskulla suuhun. Tunti ennen ja tunti jälkeen sen antamisen ei voi antaa muita lääkkeitä, ruokaa tai vettä. Ensimmäinen mahansuojalääkkeenantoyritys tänä aamuna meni ihan pipariksi, kun en pystynyt pitelemään yhtä aikaa sekä Vertin suuta auki että kiemurtelevaa kissaa paikoillaan. Lattialle sylki senkin vähän, minkä sain osittain suuhun ruiskautettua. Jos mahansuojalääkettä ei saada sille annettua, on vaarana, että suolisto ärtyy ja seurauksena on suolistotulehdus, huoh!
Illalla on onneksi taas Papa apuna, kun annetaan antibioottitabletit ja päivän viimeinen mahansuojalääke.
Sitten on vielä se varsinainen syöminen. Ensimmäisellä viikolla pitäisi saada Vertti syömään toipilasruokaa kuusi kertaa päivässä. Vertti ei ole suostunut ainakaan vielä syömään yhtään mitään sen enempää klinikalla kuin kotonakaan eikä myöskään juomaan, huoh!. Ruiskulla saatiin aamulla annettua vähän vettä väkisin. Vertti on aina ollut ronkeli ruoan suhteen ja minun on vaikea kuvitella, että se suostuisi edes terveenäkään noita "outoja" toipilasruokia syömään.
Sitten vielä pitäisi pystyä pitämään Vertti ja muut kissat erillään toistensa ruoista ja pystyä vahtimaan, missä vaiheessa Vertti mahdollisesti käy isommalla asialla. Ei varmaan ainakaan ihan heti, kun ei ole mitään syönytkään päiväkausiin. Eilen illalla kotiintultua Vertti meni ensimmäiseksi hiekkalaatikolle ja yritti pissiä, mutta ei saanut mitään aikaiseksi. Jatkoi siitä suoraan toiselle hiekkalaatikolle ja sinne jotain jopa sai lirutettuakin.
Jostakin syystä Vertti kotiintulonsa jälkeen on enimmäkseen maannut Ellun matalassa hiekkalaatikossa!!! Täytynee taas soittaa klinikalle ja kysyä neuvoja vähän joka asiaan! Tuntuu, että tästä ei tule yhtään mitään...
Tulipahan ihan hirveä vuodatus, mutta jokainen teistä kissaihmisistä tietää itsekin sen äärimmäisen huolen, mikä on päällimmäisenä, kun kissa on vakavasti sairas!
P.S. Jos teillä on omakohtaisia kokemuksia vastaavasta, niin hyvät vinkit ja vertaistuki olisivat nyt tarpeen!! Kauhutarinoita en halua kuulla, ne ovat päässä jo valmiina...