JellyPages.com

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Sairastelu jatkuu

Viime päivityksessä elettiin keskiviikkoa. Vielä torstainakaan ei Vertti suostunut syömään eikä juomaan itse, joten oli pakko lähteä taas klinikalle jatkotutkimuksia varten.

Vertillä oli alilämpöa ja verinäyte kertoi, että kaksi maksa-arvoa ja munuaisarvot olivat koholla. Vertillä todettiin siis munuaisten vajaatoiminta! Maksa-arvo saattaa olla koholla syömättömyyden vuoksi, joten siihen ei lääkäri ainakaan toistaiseksi kiinnittänyt enempää huomiota.

Vertillä on siis ollut munuaisten vajaatoiminta jo ennen suolitukostakin, vaikka emme mitään oireita ole huomanneetkaan. Kolmen kissan taloudessa ei aina voi tietää, kuka on juonut tai syönyt minkäkin verran tai kuka on käynyt tai ollut käymättä hiekkalaatikolla!

Klinikalla Vertti vietti seuraavat kaksi yötä. Vertti sai siellä suonensisäisesti nestettä ja antibioottia, opioidikipulääkettä ja kortisonia injektiona.

Lauantai-iltana saimme hakea taas Vertin kotiin. Kotilääkityksiksi annettiin mukaan antibiootti-  ja kortisonitabletit. Myös opioidikipulääkereseptin saimme mukaan, mutta lääkäri sanoi, että se pitää hakea vain, jos Vertillä on selvästi kipuja.

Vertti klinikalla lauantai-iltana

Lopuksi lääkäri totesi, että jos Vertti ei edelleenkään syö, niin takaisin vaan klinikalle!

Onneksi Vertti söi heti ensimmäiseksi kotiin päästyään ja sunnuntainakin moneen otteeseen. Vielä tänä aamunakin ruoka maistui ihan kohtalaisesti, mutta juuri nyt näyttää siltä, että Vertillä saattaa olla kipuja, koska enimmäkseen se taas kyyhöttää lattialla ja pyrkii välillä piiloonkin menemään.

Vertille on tällä hetkellä tärkeintä, että se syö edes jotain, joten eläinlääkäri ei toistaiseksi mitään ruokavaliota määrännyt, vaan antoi luvan syöttää kaikkea, mikä kelpaa.

Nyt on tiistai ja Vertti on ollut eilisillasta lähtien enimmäkseen sängyn alla. Lääkkeet on annettu väkisin, mutta joka kerran Vertti kuolaa niistä suurimman osan ulos. Soitin päivällä eläinlääkärille ja iltapäivällä klo 16 mennään taas klinikalle, koska lääkkeiden anto kotona ei onnistu.

Vertti jäi jo neljänneksi yöksi klinikalle.  Lääkäri soitti illalla uusien verinäytteiden ja ultraäänen tuloksista.
Uusissa verinäytteissä valkosolut olivat koholla, joten elimistössä on tulehdus. Myös yksi maksa-arvo oli edelleen koholla. Lääkäri teki myös ultraäänitutkimuksen, jossa näkyi, että maksa oli normaalia isompi ja maksakudos normaalia tiheämpää. Munuaisissa oli kystia. Mitään varsinaista vikaa niissä ei kuitenkaan näkynyt. Saimme luvan hakea potilaaan kotiin aamulla.

Vertti sai klinikalla injektiona uutta antibioottia, joka vaikuttaa kahden viikon ajan. Kotona pitäisi kuitenkin saada annettua opioidikipulääke kaksi kertaa päivässä ja kortisooni kerran päivässä. Lääkärin suosituksen mukaan ostimme klinikalta Vertile myös munuais- ja maksapotilaalle tarkoitettua kuivamuonaa.

Kotona Vertti asettui eteisen kynnysmatolla eikä ole siitä juurikaan liikkunut muutamaan tuntiin. Ruokaa ei ole huolinut, vaan alkaa nieleskellä heti kun ruokaa edes yrittää tarjota ja lähtee pois. Ei tässä voi muuta kuin toivoa, että kaikki kääntyy vielä hyväksi...

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Hirveä huoli!

Jos et halua lukea ikävistä asioista, kuten sairaudesta, huolesta ja epätoivosta, niin lopeta tähän.

Sunnuntaina Vertti oli apaattinen eikä syönyt mitään. Illalla soitettiin päivystävälle eläinlääkärille, joka jätti meille itsellemme päätettäväksi, tuommeko Vertin jo illalla  vai vasta aamulla klinikalle. Päädyimme odottamaan aamuun.

Vielä ei ole kulunut vuottakaan siitä, kun Vertiltä leikattiin pahanlaatuinen osteosarkooma, jolla on kohtalaisen suuri etäpesäke- ja uusiutumisriski. Se tuli ensimmäisenä mieleen. Sen jälkeen ne kaikki muut mahdolliset kauhukuvat, mitä ikinä menettämisen pelko voi huolesta sairaan ihmisen mieleen tuoda.
Maanantaina veimme Vertin aamupäivällä klinikalle ja lääkäri tutki Vertin.
Oman ongelmansa kommunikointiin lääkärin kanssa toi se, että lääkäri oli tuolta lahden takaa eli suomen kieli ei sujunut ihan täydellisesti ja minä taas pelosta paniikissa en ymmärtänyt lääkärin puheesta edes sitäkään suomenkielistä osuutta kokonaan. Minulla ei ole mitään näitä k.o .klinikan lahden takaa tulleita lääkäreitä vastaan, joita klinikalla on neljä eli kaikki klinikan lääkärit. Yhtään suomalaista siellä ei ainakaan tietääkseni ole! Tämäkin lääkäri teki vaativan kirurgisen operaation poistamalla rakkaalta pojaltamme suolitukoksen ja pelasti Vertin hengen, mutta siinä tilanteessa kun kaipaa kipeästi selkeitä vastauksia kysymyksiinsä ja yhteinen kieli puuttuu vaikka vain osittainkin, tulee aika epätoivoinen olo!

Joka tapauksessa se oli selvää, että Vertti oli kuivunut ja joutui jäämään klinikalle suonensisäiseen nesteytykseen. Lääkäri pyysi luvan tarvittaviin tutkimuksiin ja soitti niistä muutaman tunnin päästä. Onneksi haimatulehdusepäily oli aiheeton, mutta lääkäri pyysi lupaa varjoainekuvaukseen ja lupasi soittaa vielä illalla uudestaan. Soittikin sitten ja kertoi, että varjoaine oli pysähtynyt paksusuoleen eikä liikkunut mihinkään kuuteen tuntiin.
Eläinlääkäri pyysi lupaa suoliston avaukseen. Emme nähneet muuta vaihtoehtoa, joten suostuimme ja Vertti leikattiin. Paksusuolesta löytyi tukos: paljon heinää ja karvaa.

Vertti sai klinikalla kahta erilaista antibioottia ja opioidikipulääkkeen injektiona.  Tiistaina lääkäri tuli töihin illalla ja soitti Vertin kotiinpääsystä, kuten oli sovittu. Oli mahdollista, että Vertti joutuisi jäämään klinikalle vielä toiseksi yöksi, mutta lääkäri totesi, että potilas on selvästi stressaantunut klinikkaolosuhteista ja koska nesteytystäkin oli annettu jo tarpeeksi, antoi meille luvan hakea poika kotiin.

Antibioottikuuri ja tulehduskipulääkekuuri tulivat mukaan klinikalta ja mahansuojalääke haettiin vielä ennen kotiinmenoa apteekista.
Vertti saa syödä seuraavat kolme viikkoa vain klinikalta mukaan ostettua toipilasruokaa. Neljännellä viikolla siirrytään jo osittain normaaliruokaan.
Tikkien poistoon on varattava aika 10 päivän päästä.
Kauluria tarvitsee onneksi käyttää vain, jos Vertti nuolee haavaa.

Vertti on tällä hetkellä huonossa kunnossa. Huoli ja pelkokin on edelleen suuri. Epätoivoiselta tuntuu myös tämä koko lääke-ja ruokaruljanssi, joka minun pitäisi saada päivällä yksin hoidettua.
Aamulla on Papa apuna, kun annetaan tulehduskipulääke ruiskulla suuhun ja antibiootti tabletteina. Kolmesti päivässä pitää antaa lisäksi mahansuojalääke ruiskulla suuhun. Tunti ennen ja tunti jälkeen sen antamisen ei voi antaa muita lääkkeitä, ruokaa tai vettä. Ensimmäinen mahansuojalääkkeenantoyritys tänä aamuna meni ihan pipariksi, kun en pystynyt pitelemään yhtä aikaa sekä Vertin suuta auki että kiemurtelevaa kissaa paikoillaan. Lattialle sylki senkin vähän, minkä sain osittain suuhun ruiskautettua. Jos mahansuojalääkettä ei saada sille annettua, on vaarana, että suolisto ärtyy ja seurauksena on suolistotulehdus, huoh!
Illalla on onneksi  taas Papa apuna, kun annetaan antibioottitabletit ja päivän viimeinen mahansuojalääke.

Sitten on vielä se varsinainen syöminen. Ensimmäisellä viikolla pitäisi saada Vertti syömään toipilasruokaa kuusi kertaa päivässä. Vertti ei ole suostunut ainakaan vielä syömään yhtään mitään sen enempää klinikalla kuin kotonakaan eikä myöskään juomaan, huoh!. Ruiskulla saatiin aamulla annettua vähän vettä väkisin. Vertti on aina ollut ronkeli ruoan suhteen ja minun on vaikea kuvitella, että se suostuisi edes terveenäkään noita "outoja" toipilasruokia syömään.

Sitten vielä pitäisi pystyä pitämään Vertti ja muut kissat erillään toistensa ruoista ja pystyä vahtimaan, missä vaiheessa Vertti mahdollisesti käy isommalla asialla. Ei varmaan ainakaan ihan heti, kun ei ole mitään syönytkään päiväkausiin. Eilen illalla kotiintultua Vertti meni ensimmäiseksi hiekkalaatikolle ja yritti pissiä, mutta ei saanut mitään aikaiseksi. Jatkoi siitä suoraan toiselle hiekkalaatikolle ja sinne jotain jopa sai lirutettuakin.


Jostakin syystä Vertti kotiintulonsa jälkeen on enimmäkseen maannut Ellun matalassa hiekkalaatikossa!!! Täytynee taas soittaa klinikalle ja kysyä neuvoja vähän joka asiaan! Tuntuu, että tästä ei tule yhtään mitään...

Tulipahan ihan hirveä vuodatus, mutta jokainen teistä kissaihmisistä tietää itsekin sen äärimmäisen huolen, mikä on päällimmäisenä, kun kissa on vakavasti sairas!

P.S. Jos teillä on omakohtaisia kokemuksia vastaavasta, niin hyvät vinkit ja vertaistuki olisivat nyt tarpeen!! Kauhutarinoita en halua kuulla, ne ovat päässä jo valmiina...

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Yt-neuvottelut alkamassa?

Elämä Kynsilaukkaajien taloudessa on rauhoittunut selvästi nyt syksyn tultua. Valjastelut ja Villa Verttilässä oleilut ovat jääneet melko vähiin ilmojen viilenemisen myötä. Toisekseen henkilökunta on ahkeroinut varautumalla tulevaan ankaraan talveen niin pilkkomalla polttopuita kuin keräämällä sieniä ja marjojakin. Minäkin metsäreissuja varten ostin entisten vuotavien tilalle uudet microsoftilaiset nokialaiset, kumisaappaat meinaan. Kynsilaukkaajien tulkinta luvattomasta poistumisesta työpaikalta on kuitenkin se, että henkilökunta on laiminlyönyt varsinaisen palvelustyönsä. Varsinkin Onnilta on tullut äänekästä moitetta jopa kahdeksankin tunnin mittaisiksi venyneistä ruokailujen väleistä eikä muiltakaan ole mainittavia kiitoksia henkilökunnan viikonloppuisista pitkistä poissaoloista tullut. Itse asiassa olen kuullut Kynsilaukkaajien keskinäisissä supinoissa vilahtavan sellaisenkin sanan kuin yt-neuvottelut!
No, minä kun saan kerättyä rohkeuteni, niin kysyn kyllä vielä isäntäväeltä, että: "Onkos sitten talvipakkasilla kivaa, jos on kylmä mökki ja tyhjä pakastin? Mitä, häh?" Niin, ellei sitten tule kenkää jo ennen sitä...
Joka päivä on Viiksipäivä
Silloin kun ei viiksillä huvita brassailla, niin punkimman lookin saa halutessaan kampaamalla karvakaulurin välillä näin...
"Vähänkö kutittaa nenää välillä..."

Onnilla on Kiipeilypäivä

Siilit vierailevat edelleen pihallamme päivittäin. Nyt niitä on yleensä enää kaksi yhtä aikaa syömässä. Jokohan ne isoimmat ovat tankanneet rasvakerroksensa tarpeeksi paksuksi ja siirtyneet kokonaan pesänrakennuspuuhiin? Tässä yksi pienemmistä tulossa siilibuffetille.
"Joko on ruoka-aika?"
Kyllä, ruoka-aika on jo lähellä, mutta kesken matkan kohti ruokakuppia tuli vastaan hirmuinen Vertti-kissa. Siilin onneksi Verttiä eivät mokomat karvapallot jaksa enää enemmälti kiinnostaa. Pikainen nuuhkaisu vain ja äkkiä pois pihan takanurkkaan päivittämään lintu- ja hiiriapajien tilanne.
"Siis tuo on jo niiiin nähty! Ei jaksa..."
Niinpä tämäkin siili ehti illalliselle omalle kupilleen. Toisella kupilla oli jo lajitoveri nassuttamassa hyvää vauhtia kuppiaan tyhjäksi.
Kun väki vähenee, niin pidot paranee
Saas nähdä, minne nämä sitten loppujen lopuksi talvipesänsä tekevät. Ainakin puupinon ja kuormalavojen alla ne ovat joskus talvehtineet ja naapurilla eräänä talvena jopa seinän vierustalla kukkapenkissä!

P.S. Joku talvisuoja kai se on henkilökunnankin etsittävä, jos Kynsilaukkaajat päätyvät vaihtamaan palvelusväkensä kotonaviihtyvämpään sellaiseen... 

maanantai 2. syyskuuta 2013

Montakos teillä on?


Faktahan on se, että yksikään kissa ei voi vastustaa tyhjiä pusseja ja kasseja, vaan sinnehän se on kissan väkisinkin vääntäydyttävä täytteeksi. Kynsilaukkaajista nopein on siinä hommassa ehdottomasti Onni. Yleensä pussia ei ehdi edes kokonaan tyjhentää, kun jo ainakin osa Onnista on siellä! Poishan sieltä tullaan tietysti jomman kumman kädensijan kautta niin, että vähän aikaa kävellään sitten muovipussi tukevalla vyötäröllä lattiaa viistäen ennen kuin se joko itsestään tai autettuna siitä irtoaa.


Pikkuruinen siili, joka ilmestyi alkukesästä pihapiiriimme on kasvanut jo melko isoksi. Olemme ruokkineet sitä pitkin kesää ja ihmetelleet sen koko ajan kasvavaa ruokahalua. Miten niin pieni siili voi syödä niin paljon kissanraksuja? Ilmeisesti vararavintoa on kerättävä talven varalle valtavasti ja juuri nyt on oikea aika kerätä sitä, sillä kohtahan siilit jo vetäytyvätkin pesänrakennuspuuhiinsa.

Perjaitai-iltana seurailin siilin syömäpuuhia keittiöstä ikkunan takaa. Siili on aika tarkka ruoka-ajoistaan ja jos ruokakuppi ei ole paikallaan tietyllä kellonlyömällä, siili on jo närkästyneenä odottelemassa ruokapaikalla. Sitäkin on vähän ihmetelty, miten ihmeessä se voi syödä niin pitkään ja hartaasti? Joskus se on vielä jopa tunti kupin laittamisen jälkeen edelleen syömässä! 
No, kävin taas kerran vilkaisemassa ikkunasta ja kas, siellähän olikin ei yhtä eikä kahta, vaan peräti kolme siiliä kupilla!!! Röyhkein niistä itse asiassa kirjaimellisesti kupissa!

En tiedä, saivatko nuo muut sieltä syötyä ollenkaan. Aika tarkkaan tämä yksi näytti täyttävän kupin pyöreällä olemuksellaan, joten lähetin kuriirin toimittamaan siilistölle toisen ruokakupin näkösälle. Se ei ainakaan heti tuntunut ketään kiinnostavan, vaan tunkeilu tuolla yhdellä kupilla jatkui. Touhusin välillä taas omia askareitani ja kun seuraavan kerran kävin tilannetta vilkaisemassa, niin...

Vielä yksi mattimyöhäinen kipitti kohti ruokapaikkaa! Siis neljä siiliä! Olimme aiemmin nähneet vain aina yhden siilin kerrallaan, joten luulimme, että se yksi söi niin valtavasti ja pitkään. Niitä olikin koko ajan ollut 
ties miten monta! 
Seuraavana iltana olin taas ikkunan takana uuden siili-invaasion toivossa, mutta sillä kertaa niitä ilmestyi vain kaksi.


Voi olla, että loputkin piikkikkäät kävivät syömässä vielä myöhemmin, mutta ilta pimeni niin äkkiä, että paparazzi luovutti.
Juuri tänään luin sanomalehdestä, että kesällä syntyneillä pikkusiileillä on vaikeuksia saada tarpeeksi ravintoa pysyäkseen hengissä, koska ne eivät ole vielä kovinkaan hyviä saalistajia. Ainakin näiden siilien asiat ovat kuitenkin onneksi hyvällä mallilla ja  me olemme iloisia voidessamme tarjota niille päivittäin tämän "Neljän siilin illallisen".

Lopuksi vielä tiedotus, että Kenkä-Vertti on taas tavattu itse teossa Reinojen höykytyksestä, mutta tapahtuman autenttisesta dokumentoinnista huolimatta asianomainen kiistää jyrkästi syytteen.

"Varmasti oo näille mittään tehny!  Ite hyppäsivät tuolta kenkähyllystä minun päälle! Ihan totta!"