Suru-uutinen

Kynsilaukkaajien taloutta ja erityisesti henkilökunnan jaksamista on tänä syksynä koeteltu poikkeuksellisen kovalla kädellä. Mamalla nimittäin todettiin heinäkuussa vakava sairaus, jonka vuoksi mama on joutunut viettämään todella pitkiä aikoja sairaalahoidossa. Viime kuukausien blogihiljaisuus on siten ollut seurausta tästä piinaavasta väsytystaistelusta, kuten edellisen postauksen kommentteja lukeneet jo tiesivätkin.

Taudin vuoristoratamainen eteneminen sekä pitkät ja raskaat hoitojaksot sairaalassa ovat olleet vähällä uuvuttaa koko poppoon. Kaikkein kovimmille taistelussa on tietenkin joutunut mama itse. Eilen, perjantaina 12.9.2014 kuitenkin saimme sairaalasta suruviestin - mama nukkuu nyt ikuista unta.

Vaikka tiesimme surun saapuvan, 

silti toivoimme elämän jatkuvan. 

Yksi tieto kuitenkin lohduttaa, 

nyt unesi ei ole tuskaisaa. 

- Rakkaudella Papa & A 

Suunnaton suru ja avaruuden kokoinen kaipaus 
litistävät sielun kasaan, niin ettei ajatus enää kulje järkevästi, enkä pysty tämän parempaan. 

Pystyn vain sanomaan, että nyt olet siellä 

mihin kivut eivät enää sinua seuraa. 

Lepää rauhassa rakas mama.

-Papa 

Haaste Taavilta

Olen saanut haasteen Taavilta. Kiitos paljon, Taavi! Haasteen tarkoituksena on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.

2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen.

3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.

4. Sitten tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.

5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut.                                           

6. Ei takaisin haastamista.

11 ASIAA MINUSTA:

1. "Asun" kesät pienessä puutarhassani. Ainakin poutasäällä. Ellei ole pakkasta.

2. Minulla on lähes aina joku virkkaus- tai neuletyö käsissä.

3. Matkailisin mielelläni enemmän.

4. Rakastan kissoja, niin omia kuin muidenkin.

5. Olen valkosipuli- ja chilifani.

6. Nukun huonosti ja siksi olenkin aina väsynyt :(

7. Olen innokas wannabe-valokuvaaja.

8. Haaveeni on asua vielä joskus ainakin osa vuodesta jossakin lämpimässä maassa.

9. Kokkailen mielelläni ja pidän erityisesti aasialaisesta ja italialaisesta keittiöstä.

10. Pelkään ja inhoan hämähäkkejä, tuhatjalkaisia ja käärmeitä.

11. Lauleskelen mielelläni karaokea, tosin ihan pienessä piirissä.

MINULTA KYSYTYT:

1. Minkä eläimen omistat? En omista mitään eläintä, mutta palvelen nöyrästi kahta kissaa.

2. Lempivärisi? Liila.

3. Tablet, pöytäkone vai läppäri? Pöytäkone ja läppäri.

4. Paras kaverisi? Ellu ja Onni.

5. Teetkö videoita? Satunnaisesti.

6. Lempi tubaaja jos on? Ei ole.

7. Miksi kirjoitat blogia? Muistin virkistykseksi vanhuuden päiviä varten :)

8. Oletko rakastunut? En kerro :)

9. Lempilaulajasi? Muinaisen Led Zeppelin-yhtyeen muinainen laulaja Robert Plant.

10. Onnen numerosi? Ei ole vielä löytynyt.

11. paras suorituksesi ihan missä vain? Tupakoinnin lopettaminen.

MINUN KYSYMYKSENI HAASTETUILLE:

1. Missä olet hyvä?

2. Mitä pelkäät?

3. Mihin uskot?

4. Mitä teet vapaa-aikanasi?

5. Tärkein asia elämässäsi?

6. Mitä tekisit ylimääräisellä 10000 €:lla?

7. Korkkarit vai ainot/reinot?

8. Mikä haluaisit olla isona?

9. Mistä haaveilet?

10. Minne haluaisit matkustaa?

11. Mitä muuta olisit halunnut minun kysyvän ja mitä olisit vastannut siihen?

Haaste on tainnut kiertää jo niin monissa blogeissa, että laitan sen nyt eteenpäin vain kuudelle ja haastan edelleen seuraavat bloggaajat:

Sofian Purrfecting Life-blogista

Me Liken Just Kittying-blogista

AnnaS:n Häivähdys purppuraa-blogista

Hannamarin Salmiakkivarvas ja Vadelmanenä & Mustikkatassu-blogista

Helenan Kahden naisen loukussa-blogista ja

Jonnan (?) Kuin kissa kermakupilla-blogista

Toivon, että otatte haasteen vastaan, vaikka se vähän ylimääräistä vaivannäköä vaatiikin :)

Loppuun vielä yhteenveto eilisestä ystävänpäivästä ja Rollen kyläilystä Kynsilaukkaajilla.

Parin tunnin keskinäisen kyttäyksen jälkeen kiinnostus vierasta kohtaan katosi ja isäntäväki oli jo ihan valmis unten maille. Kas näin!

Sen sijaan Rollen, 4 kk, kiinnostus kaikkea uutta kohtaan ei laantunut missään vaiheessa, vaan virtaa riitti. Näköjään se on totta, että nuoruus ON seikkailu! KISSA VIEKÖÖN ♥

Mukavaa sunnuntaita kaikille :)

Kenestä tehdään rukkaset?

Viime päivinä on joissakin kissablogeissa käsitelty karvanlähtöasioita ja sitä, minkä verran sitä itsekustakin irtoaa! On sitä karvaa irronnut täälläkin, kenestä enemmän, kenestä vähemmän! Toiset puhdistavat itse itsensä muutamasta hassusta irtokarvasta...

...kun taas toiset teettävät työn muilla!

Onneksi nekin, jotka teettävät työn muilla, antautuvat puhdistukseen suhteellisen mielellään eikä sen asian takia ole tarvinnut mitään suurempia kädenvääntöjä käydä!

Kuvissa esiintyvä puhdistettava on varsinkin saunan jälkeen melko rento käsiteltävä, mutta märät karvat tarttuvat helposti kieleen kiinni!

Puhdistettava yrittää aina aika ajoin luikerrella irti otteesta, mutta kun vilautan sille pienen urinan kera näitä Draculan kulmahampaitani, istuu se taas ihan kiltisti paikallaan.

Jotkut käyttävät tässä karvanirrotuksessa kuulemma semmoisia furmur...furmir...furmirraatteja tai jotain sinnepäin, mutta minä puhdistan ihan tällä perinteisellä linguaattorilla. Hyvin on pelittänyt!

Ja sitten se lopputulos! Kenestä sitä karvaa irtoaakaan eniten? Vasemmalla puolen henkilökunnan tuotos ja oikealla puolella minun!

Niin, että kenestä sitä pitäisikään tehdä ne rukkaset, häh?

M.O.T.

 -Onni-

Home! Sweet Home!

Yritin minä toppuutella, mutta Onni kertoo silti: 

"Nyt mulla on kuulkaas teille kaikille ihan kamalasti asiaa! Mehän oltiin Ellun kanssa kokonaiset kaks ja puol viikkoo siellä hoitolassa ja nyt me sitten lopultakin päästiin keskiviikkona takasin kotiin. Tuli se henkilökunta sitten kuitenkin hakemaan meidät pois, vaikka me jo luultiin, että  meidät on hylätty sinne... Me yllätyttiin niin henkilökunnan tulosta, ettei älytty kumpikaan ees hanttiin pistää, kun Papa sujautti meidät nopeasti kummankin omaan kantokoppaansa. Siinä vaiheessa, kun tajusin, että lukkojen takana ollaan taas, olikin mulla heti paljon ja kovaäänistä juoruttavaa niin mamalle kuin Papallekin. 

Kerroin kotimatkan aikana ihan kaiken eikä ne voinu kun kuunnella, vaikkeivat olis luultavasti halunneetkaan. Kerroin, että meillä kissalan puolella oli sinällään aika rauhallista, mutta koiralan puolelta kantautui ihan kaamea haukku välillä ja joskus jopa yölläkin. Nukupa siinä sitten! Meillä oli Ellun kanssa yhteinen huone ja se oli kyllä aika pieni, ehkä semmoset kaks neliötä tai jotain. Kyllä siinä just ja just se kaks ja puol viikkoo meni, mutta yhtään pitempään en olis kyllä ainakaan minä kestäny. Ellu nyt ei tarvii kotonakaan kun lautasen kokosen alan nukkumista varten, kun se on minua vanhempi eikä enää mitenkään liikunnallinen toisin kuin minä. 

Kaikkein järkyttävintä siellä hoitolassa oli se, että ruokaa ei saanut kuin kaksi kertaa päivässä!!! Niin, että käskin siinä sitten Papaa painamaan kaasupolkimen pohjaan, sillä minun vatsani kurni nälästä ja mieleni halaji  (onkohan tämä oikein taivutettu?) kotona odottavia herkkuja! Kinkkua, kalkkunaleikettä ja muuta ihanaa! Laihtumaan en kyllä hoitolassakaan päässyt, kun söin kaikki Ellulta ylijääneet sapuskat, vaikkeivat ne mitään niin kaksisia maultaan olleetkaan. Syliin siellä pääsi vain kahdesti päivässä ja silloin minä aina nuolinkin hoitajan naaman niin perusteellisesti, että se oli kirjoittanut yhden päivän kohdalle hoitopassiin, että: "Onni on kova nuolemaan :)" 

Kotiin kun päästiin, niin me tutkittiin Ellun kanssa kaikki paikat moneen kertaan huolella ja haisteltiin kaikki matot, huonekalut ja lattiatkin tosi tarkkaan. Ellukin kiersi huoneiston ympäri nenä maassa moneen kertaan ja minun piti käydä vielä autotallikin haistelemassa. Kait me ei oltu ihan varmoja vieläkään siitä, että ollaanko me tosiaan kotona. Kyllä meidän oli lopulta pakko uskoa, että kotona tässä todellakin ollaan ja Ellukin uskalsi ruveta rauhallisin mielin nukkumaan.

"Ihanaa olla kotona! Zzzzzzzzzzzz....."

Minä roikuin koko loppuillan joko maman tai Papan sylissä ja yönkin tiukasti kiinni koko ajan jomman kumman kyljessä. mama jo sanoikin, että Onnille pitäisi varmaan hommata semmoinen kantoliina, joissa äitien näkee vauvojaan kanniskelevan. Papan partaa minä nuolin niin perusteellisesti, että Papa sanoi ihon menevän kohta rikki ja hätisti minut pois! Otti se minut sitten saunan jälkeen taas syliin ja siinä olikin hyvä leipoa Papan kättä naarmuille. 

"Oon koo-too-naa taas..."

Me kyllä Ellun kanssa toivotaan, että saataisiin olla aina vaan kotona, kun täällä on niin paljon kivempaa kuin siellä hoitolassa. Eikä se kuulemma ollut henkilökunnankaan mielestä ollenkaan mukavaa jättää meitä sinne, mutta kun tällä kertaa oli pakko. 

Olis minulla vielä muutama juttu, mutta kun nyt on pakko saada vähän energiaa, niin käyn tässä vähän syömässä ja ...*

* Henkilökunnan lisäys: Ruokakupin kilahdus keittiössä lopetti tuon juorukellon ehtymättömän naukumisripulin. Onneksi!

Kis kis kis!

Keräilettekö te jotain? Matkoilta, kirppareilta, toreilta tai jostain muualta ? Oksennuspusseja, nukkeja, mukeja tai mitä tahansa? Minä keräsin tuhkakuppeja silloin kun vielä tupakoin. Sauhuttelun lopetettuani ryhdyin keräämään kaikenlaisia kissoja. No en tietenkään eläviä, höh! Vaikka onhan niitäkin. Itse asiassa keräsin kyllä kissojakin satunnaisesti jo tuhkisaikaankin. Enimmäkseen kokoelmani kissat ovat matkamuistoja, mutta joukossa on myös lahjaksi saatuja ja vähän sieltä sun  täältä mukaan haalittuja.

Nyt minulla on pakottava tarve esitellä kokoelmani teille ja jos nyt tuntuu siltä, että EVVK, niin ei se mitään! Esittelen ne silti! Ne ovat kaikki minulle kovin rakkaita ja niihin liittyy mukavia muistoja. Paitsi pariin, joista ei ole minkäänlaista muistikuvaa! Kai ne ovat vain jostain ionisoituneet tänne :) Vuosilukuja en muista, milloin niistä mikäkin on näppiini tarttunut, mutta hankintapaikat suurin piirtein.

Tämä kerällä nukkuva kissa ja iloinen kissaperhe ovat kotoisin Palmasta sisustusliikkeesta nimeltä Born 16 (se on myös paikan osoite). En ole muuten mikään sisustusfriikki, mutta tämä on kaikin puolin mukava liike, joten olen asioinut siellä peräti kaksi kertaa. Kissoja etsimässä tietenkin :) Muistan jopa ostovuodet!

Vasemmanpuoleinen vuodelta 1994 ja oikeanpuoleinen vuodelta 2005.

Espanja, Mallorca, Palma

Näistä kahdesta kissasta ei ole minkäänlaista muistikuvaa sen enempää minulla kuin Papallakaan. Outoa!

Pieni silmäpuoli ja sinisilmäinen servettiteline eivät kerro, mistä ovat kotoisin!

Tämän siron ja kaunismuotoisen puisen kissan bongasin erään kaupan näyteikkunasta ja poishan se oli sieltä pölyttymästä haettava! 

Latvia, Riika

Keraaminen pikkukisu on Tallinnasta. Valitan kuvan huonoa laatua.

Viro, Tallinna

Näistä esittelen vain takarivin, eturivissa olevat esittelen jäljempänä erikseen.

Musta- ja punakirjavat Portugalista, Albufeirasta ja Praia da Rochasta ja yksiväriset valkoinen ja musta Tallinnan laivalta (viinipulloja).

Lasisen kissan puhalsi taitava lasinpuhaltaja pikkukylän markkinoilla ihan silmiemme edessä ja se oli vastasyntyneenä jotenkin niin kiehtova, että minun oli ihan pakko ottaa se mukaamme.

Espanja, Gran Canaria, Arquinequin

Puinen sydänkissakaksikko oli pakko saada heti, kun sen näin. Rakkautta ensi silmäyksellä!

Turkki, Alanya

Keraaminen valkoinen kissa, jonka takaa pujotetaan tuikkukynttilä sisälle, on valaissut mukavasti pimeitä talvi-iltoja.

Kreikka, Kreeta, Hania

Seuraavan kissan kaveriksi kuului samalla tavoin kuvioitu kukkaruukku, josta ei ole ollut havaintoa enää aikoihin. Tiimarikin taitaa olla nykyään jo historiaa!

Tiimari

Tallinnan Joulutorilta lähti mukaan tämä iloisen oloinen Viiruksi ristimäni katti

Viro, Tallinna

Seuraava on syntymäpäivälahjaksi saatu ja Prismasta, kuulemma.

Prisma

Tämä piippua polttava kipsikissa on "harvinaisuus", sillä niitä on (ehjiä) jäljellä muistaakseni vain kymmenkunta. Alunperin se on ollut säästöpossukissa ja sen pohjassa on siksi reikä. Yksi niistä on ollut arvioitavana mm. Antiikkia, antiikkia-ohjelmassa ja toisesta laulaa Miljoonasade kappaleessaan Lelukaupan häät. Tätä meillä nyt piippuaan polttelevaa yksilöä tinki Papa aikoinaan paikallisilla joulumarkkinoilla muutamaan otteeseen, ennen kuin hinnasta päästiin sopimukseen.

Joulumarkkinat

Ehdimme käydä  Välimeren risteilyllä tuolla surullisen kuuluisalla Costa Concordia-laivalla ennen sen uppoamista!!! Kapteenina ei silloin ollut onneksi herra Schettino! Päiväpysähdyksellämme Savonassa ihailin monia erilaisia kissoja paikallisella kirpputorilla, mutta lopulta nämä kaksi päätyivät käsilaukkuuni.

Italia, Savona

Tämä kissakaksikko on kuulemma alunperin ihan Ameriikasta asti, mutta oman kaupungin torilta se meille napattiin.

Tori

Kun minut ja työkaverini aikoinaan irtisanottiin toimipisteemme lakkauttamisen vuoksi, laitoimme kaiken itse työpaikalle tuomamme tai lahjaksi saamamme irtaimiston jakoon. Minut tiedettiin kissaihmiseksi, joten yksi työkavereistani lahjoitti minulle omaa työpistettään aiemmin koristaneen kissansa. Olen edelleen hänelle kovin kiitollinen!

Työkaverilta lahjaksi saatu

Tässä se kokoelma nyt sitten oli!

Niin että ajattelin...Haloo? Onko siellä enää ketään? Huhuu! No niin...viimeinen sammuttaa valot...Naks! 

P.S. Olisin vaan haastanut kaikki keräilijät julkaisemaan omat kokoelmansa ja vaikka tämä kissablogi onkin, niin kokoelma olisi voinut olla mistä aihepiiristä tahansa...

Onnin onni!

"Papan sylissä on aina lämmintä, mutta saunan jälkeen ihan erityisen lämmintä. Siis kun Papa on käynyt saunassa, en minä. Vaikka se onkin vähän märkä, niin ei se haittaa, kun se on niin ihanan lämmin  Se kylpytakki. Me ollaan tosi hyviä kavereita. Siis minä ja Papa, ei kylpytakki ja minä. Minä tykkään Papasta, koska Papa ei koskaan hätistä minua sylistään pois, vaikka mama miten vieressä posmittaisi ja luettelisi tekemättömiä töitä tehtäväksi. Siis semmoisia, joita Papan pitäisi tehdä, ei minun. Minähän olen kissa eikä minun tarvitse tehdä töitä. Toivoisin, ettei Papankaan tarvitsisi, niin voitaisiin olla aina näin!"

Kylpytakilla

Ilman

"Joskus minusta tuntuu, että se mama on vaan vähän kateellinen, kun ei itse pääse Papan syliin!"

Kuka ei kuulunut joukkoon?

Vastaus oli näköjään liian helppo. Mamma N:lla oli mielenkiintoinen pointti aurinkoläikkääjistä (lähti ilmeisesti etsimään ratkaisua liikaa älyn kautta), mutta niin monimutkaiseen ajatteluun en minä taas kykene. Vastaus oli siis "se ulkomaan elävä" vasemmalla alhaalla. Miksi se ei sitten kuulu joukkoon: Muut ovat Kynsilaukkaajia ja "rusakko" oli  Kynsilaukkaajien kanarialainen korvikekissa, joka jäi sinne. Vaikka olisi se oikeastaan sekin voinut tulla meille ja liittyä Kynsilaukkaajiin :) Ojennan kaikille osallistujille kuvitteelliset ruusut kuvitteellisten palkintojen kera, olkaapa hyvät!

Vertti havaitsi eilen itsessään jotain outoa:

"Apua henkilökunta! Koska mulle on kasvanu tämmönen musta pölyhuiska tähän? Ei mulla ennen oo tämmöstä ollu! Ai häntäkö se on nimeltään? Ja että se yleensä vaikuttaa siellä takana?  Ilmankos en oo ennen nähny, ku eihän mulla oo niskassa silmiä!"

Tullattavaa?

Henkilökunta palasi lomaltaan ja kotona olivat matkalaukkujen tarkastajat heti virkainnoissaan. Ei ehditty edes kaikkia tavaroita purkaa laukuista, kun tarkastajat tunkivat väkisin niihin ja heittäytyivät oikein makuulleen työnsä ääreen. Tuliaisia/tullattavaa tuntuivat etsivän. Tarkkaan tutkivat ja haistelivat laukut, mutta eivät löytäneet torakan torakkaa sen enempää kuin mitään muutakaan syötävää.

"Ettekö tosiaan mitään tuliaisia meille tuoneet?"

"Kyllä nyt on mieli musta!"

Myöhäistä aprillia Kynsilaukkaajille! Hah hah haa! Kylläpä meitä nyt naurattaa! Totta kai henkilökunta muisti isäntäväkeään!

Kanarialaista kissanruohoa, jee!

Nyt pitää vaan isäntäväen malttaa odotella "Hierba Gatosin" kasvamista. Kunhan se ensin laitetaan kasvamaan. Sitten joskus.

Kissamagneetti

Papan työpäivän jälkeen n. klo 17.00:

Papa on tullut toimistolta kotiin, syönyt  taas kerran liikaa (omien sanojensa mukaan) ja asettautunut nojatuoliin odottamaan "Heartbeatin" alkamista. Siitä se illanvietto sitten alkaa...♥

Onnikin on sitä mieltä, että: "Ei parta pahoille kasva, turpajouhet joutaville!"

Ennen Papan työpäivän alkamista n. klo 7.00:

Papa on asettautunut nojatuoliin juomaan aamukahvia, lukemaan sanomalehteä ja katsomaan aamuteeveetä. Toimistolle pitäisi joutua, mutta kun on tuo joka-aamuinen Vertti-vartti venähtänyt jo yli puolen tunnin mittaiseksi...

Papan antama korvalehden hierontahoito helpottaa Vertin stressiä hetkeksi

Sitä päivää tuskin tulee, kun Ellukin magnetisoituu Papaan, mutta ainahan sitä toivoa saa!

Illallinen kahdelle

Kynsilaukkaajien taloudessa illallinen kahdelle ei suinkaan tarkoita henkilökunnan kahdenkeskistä illallista, ehei. Se tarkoittaa tietenkin symbioosissa elävien Onnin ja Papan kahdenkeskistä ruokahetkeä Papan  palattua toimistolta. Tarjoilen heille usein (mustasukkaisena ja kateellisena) kolmen ruokalajin illallisen (uskokoon, ken haluaa!)nojatuoliin amerikkalaiseen tyyliin. Tänään oli tarjolla ensin hirvikeittoa ja juomana maitoa. Hirvikeitto kelpasi Papalle hyvin, mutta Onni ei siitä oikein perustanut. Maito latkittiin juojien kesken fifti-siksti. Papa halusi lisäksi halkaistun rinkelin kinkku-juustotäytteellä (kyse ei siis ole todellakaan mistään gourmet-illallisesta!!!) ja sehän maistui Onnillekin oikein hyvin (no mikäpä sille ei maistuisi!).

Papa syö rinkeliä toiselta puolelta ja Onni toiselta.

Ilkeä Papa työnsi Onnin välillä lattialle, mutta kuten jo Onnin katseestakin näkee, se tyttö ei hevillä luovuta!

Uudestaan vaan ahneesti kinkun kimppuun ja Papa joutui luovuttamaan

Siinä ne sitten söivät onnellisina rinkelinsä, mutta jälkiruoaksi tarjotun vadelmamuffinin ja kahvin sai Papa nauttia keskenään, koska Onni oli jo aamupäivällä teurastanut yhden muffinin keittiön pöydälle sillä aikaa, kun minun silmäni vältti. Kahvia Onni ei juo!

Papan vielä nauttiessa omaa yksityistä kahviaan, Onni ilmineerasi minulle haluavansa haistella tuuletusikkunasta vähän raikasta pakkasilmaa, joten auliisti toteutin neidon toiveen ja kuinka ollakaan, Onnihan loikkasi suoraan hankeen, työnsi päänsä tiettyyn paikkaan Villa Verttilän nurkassa ja jähmettyi paikalleen ikään kuin odottamaan jotain. Kynsilaukkaajat eivät käy talvella ulkona, mutta jostain syystä Onni oli päättänyt tehdä nyt poikkeuksen. Jätin tuuletusikkunan auki, koska tiesin Onnin sieltä kohta tulevan tassujaan ravistellen. Sieltähän se Onni sitten tulikin, mutta ei yksin. Jälkiruokaa piti ilmeisesti sittenkin saada ja tällä kertaa se oli myyrä! Miten ihmeessä, sillä Villa Verttilähän on verkotettu ympäriinsä ja nyt siellä on vielä puoli metriä lunta???Siitähän taas varsinainen show syntyi, kun yritettiin saada Onni pudottamaan otus suustaan! Onnistuihan se lopulta ja myyrä oli jo vainaja, joten ei kun Papa kiikuttamaan myyräparka metsän laitaan herkkupalaksi seuraavalle kulinaristille. Että tämmöisiä herkkuja täällä! 

P.S. Huomenna taas  se Papa arvatenkin nauttii illallisensa sulassa sovussa Myyrä-Onnin kanssa (enkä ole todellakaan yhtään mustasukkainen tai kateellinen), yök!

"Houston, we have a problem!"

 Olipa kerran Vertti, joka oli pitkäkarvainen poikakissa ja komea poika olikin upeine rintakarvoineen, söpöine  pussihousuineen ja pörröisine häntineen. Pitkäkarvaisuus oli kuitenkin paitsi katsojille silmänilo myös Vertille itselleen ajoittain ongelma. Vertti kun ei ole niitä miehiä, jotka tykkäävät harjaamisesta, e-hei, ei ensinkään. Niinpä jatkuva harjaamisesta kieltäytyminen taas kerran aiheutti pikkuhiljaa Vertille pahoja rintakarvatakkuja ja jopa hännänaluskarvat takkuuntuivat niin, että jollakin vessakäynnillä jätös ei ollut jäänytkään hiekkalaatikkoon, vaan oli (voi kauhistus!) tarttunut takkuihin kiinni. Piankos sen kuitenkin valpas henkilökunta huomasi, kun hajuhaitta alkoi tunkeutua väkisin nenään.
 Siitähän taas kerran varsinainen show saatiin aikaiseksi, kun yritettiin hajuhaitan tuottajaa saada ensinnäkin kiinni ja toiseksi puhdistetuksi. No way, mission impossible! Eihän siitä mitään tullut, joten Vertti painui sängyn alle ja henkilökunta puhelimeen varaamaan aikaa eläinlääkärille. Joo, niin on, lepsua on henkilökunta, kun ei yhtä kissaa saa putsattua! Eikä tämä sitä paitsi ollut ensimmäinen kerta eikä varmaan viimeinenkään! Joskus on puhdistusta totisemminkin yritetty ja suihkussa paitsi kastuneen myös turhapuroverkkopaidaksi rei'itetyn t-paidan roskiinheittämisen ja useita laastareita vaatineiden vammojen paikkauksen jälkeen vasta lekuriin soitettu. Nyt ajateltiin jättää tämä turhauttava vaihe kokonaan väliin ja pirautettiin lekuriin heti. Seuraavalle päivälle aika järjestyikin ja yön yli nukkumisen jälkeen toimitettiin potilas ensin autoon, jossa se naukui taukoamatta ja sitä tietään ammattilaisten autettavaksi.
Onni muuten seurasi silmä kovana Vertin väkivaltaista sullomista kuljetuskoppiin ja pysytteli visusti piilossa luullen selvästikin olevansa seuraava sullottava.

Eivät ne minua täältä varmaankaan huomaa!

 Halpaahan se takkujen ajelu ei ole; se jo tiedettiinkin. 75 € sinne taas hujahti ja kaiken lisäksi eläinlääkäri suositteli poistettavaksi patin, joka Vertillä on oikean kainalon alla. Lisää rahanmenoa on  siis tiedossa, mutta henkilökunnan tehtävähän on huolehtia isäntäväkensä terveydestä, joten uusi reissu on Vertti-paralla pian edessä. Antaa nyt ensin kuitenkin pojan vähän aikaa toipua tästä edellisestä koettelemuksesta.
 Niin oli Vertti kuitenkin itsekin lopulta tyytyväinen, kun pääsi eroon hajuhaitastaan ja ihoa kiristävistä takuistaan, ettei kuulemma enää eläinlääkäristä haettaessa naukunut ollenkaan, vaan hakijan mukaan oli hiirenhiljaa ja hymyili vain tyytyväisenä koko kotimatkan.

Turvapaikka kotiutuneelle, kynitylle kissapojalle löytyi korkean hyllykön päällä olevan säilytyslaatikon päältä!

 No, onhan se Vertti vähän huvittavan näköinen nyt taas vähän aikaa, kun ennen niin muhkeassa rintakarvastossa on iso karvaton alue, josta paistaa vaaleanpunainen iho lävitse. Peräpeilikin on kynitty aika karvattomaksi, mutta säästytäänpähän vastaavilta vahingoilta taas vähäksi aikaa.
 Ei suostunut potilas kuvattavaksi, kun olisin halunnut karvattomien paikkojen kuvia vähän muillekin näytettäväksi ottaa. No, kai se joku intimiteettisuoja täytyy isäntäväelläkin olla!

Jokohan vaara on ohi...alkais olla näetsen jo vähän nälkä...

P.S. Jos tätä sattuu lukemaan joku, jolla on pitkäkarvaista isäntäväkeä, niin kertokoon ihmeessä, onko teillä ilmennyt vastaavanlaisia ongelmia ja jos on, miten olette niistä selviytyneet :)

Nostetaan kissa(t) pöydältä

Joskus on nostettava asioiden niin vaatiessa niin sanotusti kissa pöydälle. Kynsilaukkaajien taloudessa taas on jatkuvasti nostettava niin sanotusti kissa pöydältä. Sinne se vain palautuu saman tien kuin bumerangi. Kerta toisensa jälkeen. Henkilökunta pudottaa alas, kissa hyppää takaisin.(Toistuu 33 kertaa, kunnes henkilökunta kyllästyy.) Kissa jää siis pöydälle ja ihmettelee, että miksei henkilökunnan mielestä ruokapöydässä saa peseytyä ennen syöntiä. Peseväthän ihmisetkin kätensä ruokapöytään mennessään. Miten se voi olla paha asia, jos on vielä perusteellisempi ja peseytyy ennen ruokailua kokonaan? Tyhmä henkilökunta!

No niin, nyt tässä on peseydytty. Missäs se sapuska viipyy? Ai ei tarjoilla kissoille ruokapöytään? Kylläpä on henkilökunnalla otsaa! Jo muinaiset roomalaiset ruokailivat makuulla divaaneillaan nautiskellen...

Protestointi jatkuu kahden Kynsilaukkaajan voimalla. Jos ei kerran tule pötyä pöytään, niin Vertti ainakin syö nälkäänsä syyshortensian kukan. Niin, ja Onni tuolin selkänojasta pinnat tai ainakin puree ne poikki.

Jämerästi pysyy henkilökunta tiukkana säilyttäen kasvatuksellisen näkökulmansa potkujenkin uhalla ja niin siinä käy, että ensin luovuttaa Vertti poistumalla vaivihkaa pöydältä kohti lattialla odottavaa ruokakuppia.

Lopulta hinaa Onnikin pyylevän ...siis tuota lihaksikkaan olemuksensa pystyasentoon todettuaan, että nyt on todellakin tyytyminen normaaliin lattiaruokintaan. Aika myrtyneeltä kyllä näyttää naamansa, mutta selitellee tässä jo itselleen, että sama kai se loppujen lopuksi on, missä ruokansa syö, kunhan se vaan ei lopu kesken.

"Siellä siellä se Onni on..."

Isäntäväen Vertti halusi välttämättä näyttämään kieltä samaan kuvaan ruokapöydän uusien kateliinojen ja lasinalusten kanssa. Olkaa hyvät!

Itse asiassa nuo pehmeätäkin pehmeämmät puuvillalangasta virkatut liinat miellyttivät Verttiä siinä määrin, että se jopa nukkui yhden päällä. Henkilökunnan naisihmisen hauskan hatun päällä se ei kuitenkaan pystynyt nukkumaan, koska hatun alla oli taikinakulho, hah haa!

Seuraavaksi liinoja ja hattuakin testaamassa Onni, joka kuitenkin tyytyi ottamaan liinan päällä vain pienet istumaunet.

Sitten vaihdammekin genreä tylsästä mummomaisesta käsityöesittelystä sarjaan "Onnin uskomattomat seikkailut omenapuussa", osa 999.


Tässä Onni on taas jo lähes oksalla ylimmällä ja tarkkailee uhmakas hymy huulillaan omenapuun alla flexiä pitelevää hieman huolestuneen oloista henkilökuntaa. "Siellä siellä se Onni on, yllä omenapuun..."

Sitten Onni siirtyi himpun verran liian ohuelle oksalle, joka ei kannatellutkaan neitosen painoa, vaan räsähti poikki ja niin putosi kissaneito puusta. Ja se hemmetin paparazzi oli taas paikalla!

Valjaiden mahanympärysosa siinä rytäkässä jotenkin pääsi karkaamaan Onnin mahan ympäriltä ja siinähän se roikkuu irrallaan ja Onni-parka taas pelkän kaulanympärysosan varassa ilmassa. Apua!

Onneksi valpas henkilökunta ehti hätiin ja pelasti neitokaisen maan pinnalle ja saman tien sisätiloihin, ettei se shokissa lähtisi säntäämään karkuun, kun pelkästä kaulahihnasta olisi ollut aika helppo luikahtaa pois! "Siellä siellä se Onni on, alla omenapuun..."

Onni toimitettiin siis sisälle parantelemaan traumojaan ja omenapalloa rakastava Vertti pääsi vuorostaan ulos omaan mielipuuhaansa. Ensin sitä tosin vähän härnättiin muutamalle lämmittelykierrokselle sireeninoksalla ennen varsinaista pelin alkua. Vertti oli niin täpinöissään jo tässä vaiheessa, ettei se huomannut ollenkaan, että henkilökunta irrotti sen flexistä lämmittelyn ajaksi eli siis periaatteessa se olisi voinut halutessaan lähteä livohkaan!

Kyllä omenajalkapallo on kivaa! Välillä, kun henkilökunta ei jaksanut enää heitellä maahan pudonneita omenoita, yritti Vertti itse saada pelivälineitä hyppimällä omenapuun alaoksille, vaan eivätpä nyt sattuneet omenat putoamaan.

Sireeninoksa oli kyllä melkein yhtä hauska kuin omenat, joten jatkettiin taas sillä. Vertistä tulisi loistava maalivahti! Eikö tämä jos mikä ole pelimiehen tyylinäyte, häh?