"Houston, we have a problem!"

 Olipa kerran Vertti, joka oli pitkäkarvainen poikakissa ja komea poika olikin upeine rintakarvoineen, söpöine  pussihousuineen ja pörröisine häntineen. Pitkäkarvaisuus oli kuitenkin paitsi katsojille silmänilo myös Vertille itselleen ajoittain ongelma. Vertti kun ei ole niitä miehiä, jotka tykkäävät harjaamisesta, e-hei, ei ensinkään. Niinpä jatkuva harjaamisesta kieltäytyminen taas kerran aiheutti pikkuhiljaa Vertille pahoja rintakarvatakkuja ja jopa hännänaluskarvat takkuuntuivat niin, että jollakin vessakäynnillä jätös ei ollut jäänytkään hiekkalaatikkoon, vaan oli (voi kauhistus!) tarttunut takkuihin kiinni. Piankos sen kuitenkin valpas henkilökunta huomasi, kun hajuhaitta alkoi tunkeutua väkisin nenään.
 Siitähän taas kerran varsinainen show saatiin aikaiseksi, kun yritettiin hajuhaitan tuottajaa saada ensinnäkin kiinni ja toiseksi puhdistetuksi. No way, mission impossible! Eihän siitä mitään tullut, joten Vertti painui sängyn alle ja henkilökunta puhelimeen varaamaan aikaa eläinlääkärille. Joo, niin on, lepsua on henkilökunta, kun ei yhtä kissaa saa putsattua! Eikä tämä sitä paitsi ollut ensimmäinen kerta eikä varmaan viimeinenkään! Joskus on puhdistusta totisemminkin yritetty ja suihkussa paitsi kastuneen myös turhapuroverkkopaidaksi rei'itetyn t-paidan roskiinheittämisen ja useita laastareita vaatineiden vammojen paikkauksen jälkeen vasta lekuriin soitettu. Nyt ajateltiin jättää tämä turhauttava vaihe kokonaan väliin ja pirautettiin lekuriin heti. Seuraavalle päivälle aika järjestyikin ja yön yli nukkumisen jälkeen toimitettiin potilas ensin autoon, jossa se naukui taukoamatta ja sitä tietään ammattilaisten autettavaksi.
Onni muuten seurasi silmä kovana Vertin väkivaltaista sullomista kuljetuskoppiin ja pysytteli visusti piilossa luullen selvästikin olevansa seuraava sullottava.

Eivät ne minua täältä varmaankaan huomaa!

 Halpaahan se takkujen ajelu ei ole; se jo tiedettiinkin. 75 € sinne taas hujahti ja kaiken lisäksi eläinlääkäri suositteli poistettavaksi patin, joka Vertillä on oikean kainalon alla. Lisää rahanmenoa on  siis tiedossa, mutta henkilökunnan tehtävähän on huolehtia isäntäväkensä terveydestä, joten uusi reissu on Vertti-paralla pian edessä. Antaa nyt ensin kuitenkin pojan vähän aikaa toipua tästä edellisestä koettelemuksesta.
 Niin oli Vertti kuitenkin itsekin lopulta tyytyväinen, kun pääsi eroon hajuhaitastaan ja ihoa kiristävistä takuistaan, ettei kuulemma enää eläinlääkäristä haettaessa naukunut ollenkaan, vaan hakijan mukaan oli hiirenhiljaa ja hymyili vain tyytyväisenä koko kotimatkan.

Turvapaikka kotiutuneelle, kynitylle kissapojalle löytyi korkean hyllykön päällä olevan säilytyslaatikon päältä!

 No, onhan se Vertti vähän huvittavan näköinen nyt taas vähän aikaa, kun ennen niin muhkeassa rintakarvastossa on iso karvaton alue, josta paistaa vaaleanpunainen iho lävitse. Peräpeilikin on kynitty aika karvattomaksi, mutta säästytäänpähän vastaavilta vahingoilta taas vähäksi aikaa.
 Ei suostunut potilas kuvattavaksi, kun olisin halunnut karvattomien paikkojen kuvia vähän muillekin näytettäväksi ottaa. No, kai se joku intimiteettisuoja täytyy isäntäväelläkin olla!

Jokohan vaara on ohi...alkais olla näetsen jo vähän nälkä...

P.S. Jos tätä sattuu lukemaan joku, jolla on pitkäkarvaista isäntäväkeä, niin kertokoon ihmeessä, onko teillä ilmennyt vastaavanlaisia ongelmia ja jos on, miten olette niistä selviytyneet :)

Lopultakin syksyistä ulkoilua!

Eivätpä ole Kynsilaukkaajat päässeetkään pitkään aikaan ulkoilemaan, kun henkilökunnalla on ollut muita kiireitä tai sitten on satanut vettä. Nyt koitti vihdoin kiireetön ja sateeton päivä ja Onni ja Vertti pääsivät käymään ulkona. Ensimmäisenä valjastettavaksi syöksyi tietysti Onni ja Vertti jäi odottamaan vuoroaan. Onnia kiinnostivat nämä hänelle niin rakkaat ruoka-asiat eli siis ensimmäisenä tarkistamaan perunapenkin tilanne. Nii-in, omista perunoista on jo puolet syöty! Eihän Onni niistä pelkistä perunoista, mutta kun päälle sipaisee vähän voita, niin avot, kylläpä kelpaa Onnillekin!

Vertti seuraa silmä tarkkana Onnin jokaista liikettä Villa Verttilästä käsin ja odottaa malttamattomana omaa vuoroaan. Naama on kuitenkin vielä ihan peruslukemilla.

Tässä ei ole naama enää ollenkaan peruslukemilla.Tämän (haukotuksen?) voi tulkita jokainen ihan itse haluamallaan tavalla.

Vihdoin pääsee Verttikin ulos ja lempiharrastuksensa omenapallon pariin. Tässä yritetään saada omena putoamaan puun alle viritetyn rastasverkon läpi. Ei tullut tarpeeksi isoa reikää ainakaan näin ensi kynsimällä.

Onneksi löytyi toinen omena aivan vapaana nurmikolta. Pelikenttää riittää eikä muita pallon tavoittelijoita ole, jes! Tähän leikkiin ei Vertti kyllästy koskaan.

Pitempäänkin olisi Vertti jaksanut, mutta henkilökunnan piti joutua jo ilta-askareilleen. Omenapallon pariin palattaneen vielä ainakin muutaman kerran tämän syksyn aikana ennen lumien tuloa :)

Nostetaan kissa(t) pöydältä

Joskus on nostettava asioiden niin vaatiessa niin sanotusti kissa pöydälle. Kynsilaukkaajien taloudessa taas on jatkuvasti nostettava niin sanotusti kissa pöydältä. Sinne se vain palautuu saman tien kuin bumerangi. Kerta toisensa jälkeen. Henkilökunta pudottaa alas, kissa hyppää takaisin.(Toistuu 33 kertaa, kunnes henkilökunta kyllästyy.) Kissa jää siis pöydälle ja ihmettelee, että miksei henkilökunnan mielestä ruokapöydässä saa peseytyä ennen syöntiä. Peseväthän ihmisetkin kätensä ruokapöytään mennessään. Miten se voi olla paha asia, jos on vielä perusteellisempi ja peseytyy ennen ruokailua kokonaan? Tyhmä henkilökunta!

No niin, nyt tässä on peseydytty. Missäs se sapuska viipyy? Ai ei tarjoilla kissoille ruokapöytään? Kylläpä on henkilökunnalla otsaa! Jo muinaiset roomalaiset ruokailivat makuulla divaaneillaan nautiskellen...

Protestointi jatkuu kahden Kynsilaukkaajan voimalla. Jos ei kerran tule pötyä pöytään, niin Vertti ainakin syö nälkäänsä syyshortensian kukan. Niin, ja Onni tuolin selkänojasta pinnat tai ainakin puree ne poikki.

Jämerästi pysyy henkilökunta tiukkana säilyttäen kasvatuksellisen näkökulmansa potkujenkin uhalla ja niin siinä käy, että ensin luovuttaa Vertti poistumalla vaivihkaa pöydältä kohti lattialla odottavaa ruokakuppia.

Lopulta hinaa Onnikin pyylevän ...siis tuota lihaksikkaan olemuksensa pystyasentoon todettuaan, että nyt on todellakin tyytyminen normaaliin lattiaruokintaan. Aika myrtyneeltä kyllä näyttää naamansa, mutta selitellee tässä jo itselleen, että sama kai se loppujen lopuksi on, missä ruokansa syö, kunhan se vaan ei lopu kesken.