Arkikuvahaaste 3/5

Tänään on ihan pakko laittaa vastoin sääntöjä kaksi kuvaa, koska ne liittyvät niin olennaisesti toisiinsa. 

Mitähän se Onni tässä tuijottaa niin intensiivisesti? No, oravakanavan suoraa lähetystä tietenkin!

Pikkuoravien omaan koivuun tuli iso (peto?)lintu ja pikkuiset näyttivät olevan peloissaan. (Juu, lintutuntemukseni on jonkin verran puutteellinen!) Toisistaan turvaa hakien poikaset hyppivät ja loikkivat ympäriinsä puussa. Pian pelottava lintu kuitenkin lensi pois ja pikkuoravat jatkoivat rauhassa omia puuhiaan!

Oravakanava esittää: 

Tänään haastamme Robertin ja Sulon Häivähdys purppuraa-blogista.

Saalistustauko

Viime päivinä on sadellut melkein koko ajan; välillä enemmän, välillä vähemmän! Myyräjahtiin ei siis ole päästy! Tai itse asiassa kyllä Onnille tarjottiin mahdollisuutta myyrästää sateessa, mutta turkin kastuminen oli selvästikin niin epämukavaa, että vain muutaman askeleen otettuaan Onni teki täyskäännöksen ja palasi myrtyneen näköisenä takaisin ulko-ovelle. Ikkunasta on kuitenkin ihailtu vilkkaita oravanpoikasia lähikoivussa ja nähtiinpä taas pari päivää sitten iso harmaakin astelemassa pihalla! 

"Märkä turkki päällä ei ole kivaa!"

Pikkuoravat päiväunilla

On se aurinkokin välillä armollisesti pilkahdellut sen verran pilvien raosta, että Onni on päässyt nauttimaan sen lämmittävistä säteistä lampaantaljallaan.

"Muistakaa te muutkin syödä hyvin ja nukkua tarpeeksi!"

Kuivempia kelejä odotellessa täällä kerätään siis lepäillen voimia seuraavaa myyräjahtia varten!

Onni oravan opissa

Oravalle kelpasivat auringonkukan siemenet...

Onni sen sijaan haaveili birdiestä, vaikkei ainakaan toistaiseksi vielä golfia pelaakaan! Eii onnistunut vielä tälläkään kertaa...

...mutta eihän kukaan ole seppä syntyessään, joten harjoitukset jatkuvat...

Juhannusruuhkaa pihaliikenteessä

Palataanpa Papan kertoman (minä sitä vieläe vähä eppäelen)) avaruusseikkailun jälkeen välillä tukevasti maan pinnalle ja ihan kirjaimellisesti ruohonjuuritasolle asti. Normaali valjasteluilta Papalla ja Vertillä. Tarkennuksena mainittakoon, että Vertti siis valjaissa. Papan voi päästää pihapiiriin välillä ihan vapaanakin. Tällä kertaa Vertti ei kuitenkaan tähyillyt taivaalle, vaan ihan muualle. Sinne siis, mistä lintu viimeksi saalistettiin. Vertin tavaramerkkikin, arvokas askellus, unohtui kiireessä, kun piti täpinöissään ihan juoksuksi pistää...

Ei ollut ensimmäisellä kierroksella ketään saalisnurkassa kotona. Ei ollut toisellakaan. Mutta kolmatta kierrosta kun käytiin, niin taas Vertti yllätti Papan. Ihan samalla tavalla kuin viimeksikin! Ei ennakkovaroitusta, vaan nopea äkkiloikka ja Vertti-herra tepsutteli pollean oloisena saalis suussaan. Se oli tällä kertaa päästäinen, jos minä nyt yhtään suomalaista faunaa tunnen.

Saalistaan Vertti esitteli meille auliisti ja pyytämättä ihan joka kantilta.

 Seuraavana päivänä oli saalisnurkkauksessa uusi tuttavuus eli oravanpoikanen. Se oli onneksi ahneilta kissoilta turvassa ylhäällä kuusen oksalla käpyä syömässä.

Taas seuraava päivä oli yllätyksellinen. Ihmeteltävänä tällä kertaa siili.

"Apua! Pelasta minut tuolta hirviökissalta!"

Sen onneksi Papakin huomasi ajoissa ja piti Vertin tiukalla valjaissa marjapensaan takana, vaikka tuskinpa kissa kerran siilin piikkejä kokeiltuaan enää toista kertaa uskaltaisi edes yrittää.

Onni seurasi malttamattomana Villa Verttilästä käsin/tassuin Vertin seikkailuja ja yritti tunkeutua kieltämättä ehkä pientä korjausta vaativasta ovesta väkisin ulos.

Lopulta oli Onnin vuoro päästä ulos, mutta Onnille ei enää jäänyt muuta ihmeteltävää kuin kukkinut voikukka höytyväpallona.

Taas uusi päivä ja Vertti teroittelee kynsiään saalistuskuntoon. Saalista ei vain tällä kertaa tullut. Siilikin pysytteli piilossaan, joten Vertti joutui palaamaan sisätiloihin hieman pettyneenä. 

mama jäi vielä ulos hetkeksi istumaan ja huomasi yllättäen, että olihan siellä joku muukin!

"Hysssss! Älä paljasta minua! Minä olen täällä piilossa niitä kissapetoja!"

"Kipsinen ki-issa taas piippu-aan tuprauttaaaa..."

Jouluaattona Onni ei voinut vastustaa kiusausta eli Joulupukin lahjasäkkiä, jonka Joulupukki oli käynyt sohvalle tuomassa illalla sillä aikaa, kun Papa ja Kete Rahkonen A olivat viemässä kynttilöitä edesmenneiden läheisten haudoille. Onni keinotteli itsensä suht' vaivattomasti valtavaan säkkiin joululahjojen joukkoon, mutta mitäs sitten tapahtuikaan?

Ei tainnut olla säkissä tarpeeksi pehmeitä paketteja, koska Onni halusikin sieltä heti kohta pois.  Vähän ihmettelin, miten Onni niin huonosti näytti liikkuvan, mutta syy selvisikin saman tien tarkemmin katsomalla.

Onnilla olikin yksi lahjakassi kantonarustaan kietoutuneena paksun pyöreähkön vatsansa ympärille. Kai se vähän vauhtia hidastaa itsekullakin, jos hinaa itsensä painoista  lahjakassia  mukanaan , täh?

Vertti ihmetteleee, että miksi ihmeessä henkilökunta on ostanut noin hiivatin huonolehtisen timanttianananaksen joulukukaksi, kun sen lehdetkin ovet jotenkin ihan syödyn näköiset? Keskenään kuului henkilökunta mutisevan jotain siihen suuntaan, että ei se kaupasta tuotaessa tuon näköinen ollut...Minäkö syönyt? No mitä nyt ihan vähän noista lehtien kärjistä...

"Joulun kellot kajahtaa..."

Ruokapöytä on paras paikka bongailla lintulaudalla käyviä tipusia!

Onnia eivät kiinnosta tällä hetkellä linnut, vaan upouusi pahvilaatikko, joka ilmaantui yllättäen Kynsilaukkaajien talouteen, kun Papa ja A lähtivät välipäivinä kaupungille etsimään Aalle talvitennareita (Papa siis vain kuskiksi). Kyllä ne tennaritkin tuli ostettua, mutta kuski vastasi huomattavasti kalliimmasta ostoksesta...

Vertti rakastui Aan tekemään Hattivattiin, joka oli maustettu sopivasti kissanmintulla, mutta kuvassa valkoinen Hattivatti on jossain Vertin turkin kätköissä. Hyllyssä näkyvä piippua polttava kissa on muuten  löytö paikallisilta joulumessuilta jokunen vuosi sitten. Tämä on siis se kissa, joka Miljoonasateen levyllä esiintyy sanoin:"Kipsinen kissa taas piippuaan tuprauttaa..." Eihän se varmaan uniikki kappale ole, mutta enpä ole niitä missään muualla nähnyt.

Onni aloitti jokavuotisen laihdutuskuurinsa (kuten minäkin) ja nautti pyhinä yleisen mässäyksen välillä kissanohraakin. En sitten tiedä, oliko se muun ruoan lisäksi vai sijasta?

Kyllä oravienkin pitää saada syödäkseen juhlapyhinä. Onneksi ne ovat luontaisia akrobaatteja, joten siementen suuhun kaivaminen ei tuota tällekään taiturille minkäänlaista ongelmaa.

Tässäpä sitten tätä uutta vuotta aloitellaan  ja yritetään opetella se oikea vuosiluku 2013 (tämä oli ensimmäinen harjoitus) sitä vaativiin papereihin piirtämään : )


Hyvää Uutta Vuotta kaikille!