On(nilla on) niin nälkä, että näköä haittaa!

Onni on ulkoillut sään viilenemisestä huolimatta vielä harvakseltaan sekä valjaissa että Villa Verttilässä, josta toikin tuossa eräänä iltana ainakin rotan kokoisen myyrän sisälle. Myyrä pääsi tietenkin karkuun ja sitä jahtasivat kilvan niin Onni kuin Papakin. Lopulta Papa onnistui purkittamaan myyrän ja toimitti sen ulos. Myyrä jatkoi matkaansa ainakin päälle päin ihan hyvävointisen näköisenä! Tämä myyrä siis säästyi lähiympäristössä sijaitsevalta erään tietyn koivun juurella sijaitsevalta Kynsilaukkaajien kalmistolta, mihin tästä huushollista on kipattu jo vuosien ajan kaikki isäntäväen talouteen tuomat hiiret, päästäiset, myyrät ja linnut. Osa on toivon mukaan vironnut omia aikojaan ja poistunut paikalta jatkamaan elämäänsä, mutta enemmän sinne on toimitettu semmoisia, jotka eivät siitä enää omin avuin ole taatusti poistuneet. Mahtaa sitä joku arkeologi vuosikymmenten päästä ihmetellä tuota erikoista pienten luiden kasaa koivun juurella. Mikä ihme on saanut nämä tietyt lajit vetäytymään kuolemaan juuri tuon puun juurelle?

Hyppyjumppa puupinon päälle ja takaisin maahan saa roikkuvat mahamakkarat katoamaan alta aikayksikön?

Ulkoilun jälkeen nälkä kurnii kuitenkin Onnin pohjattomassa mahassa ja sapuskaa noustaan pyytämään hännän juuri näyttävästi pörhöllään ja merkitsevästi häntää tutisuttaen  keittiön ylemmälle tasolle eli jääkaappikorkeudelle. Siitä näkee heti jääkaapin sisällön, kun työntää päänsä sisään oven auetessa. Siitä, kun ovi ei aukenekaan, enemmän täällä.

"Maistan, maistan makkaraa, kinkkua ja kalkkunaa. Nami nami nami nami makkaraa, sitä ei voi vastustaa!"

Syönnin päälle alkaakin ramasemaan mukavasti ja niin se vain somalle kerälle kiertyy ruokalevolle pullavampikin kissaneito. Vaikka mikäpä minä olen Onnia arvostelemaan, pullava itsekin enkä enää edes mikään neito! 

"Teepä itse perässä!"

Okei, Onni! 6-0 sinulle!
Vanhempi neiti Ellu on tähän aikaan syksysta muuttanut kylmyyttä pakoon jo kokonaan sohvalle asumaan, sillä sohvan vieressä on takka, jota jo lämmitetään välillä.  Muutenkin Ellulla on näin talven lähestyessä päällä enää kaksi asetusta:

"Off"

ja

"On"

Sydäntalvella sitten enää tuo ylempi! Mitä nyt pakolliset hätäiset ruokailut ! Jos Onnilta on sattunut jäämään vahingossa joku ruoanmurunen kuppiin! Vessoja on onneksi useampi niin ettei arvokasta uniaikaa tarvitse tuhlata vessajonossa!

Kolmen kerroksen väkeä, osa 2

Ellu majailee nykyään olohuoneen sohvalla ja sen kyllä sohvastakin huomaa. Kissankarvaa ja kissanhiekkaa on niin, että koko sarjan talteen keräämällä saisi joku ahkera itselleen ikioman kissan ja vielä pussillisen hiekkaa kaupan päällisiksi. Halukkaat keräilijät voivat ilmoittautua kommentoimalla!

Hammaskalusto ei ole enää ihan parhaassa terässään , mutta vielä niillä ongelmitta raksujakin syödään!

Tuli mieleen seuraavaa kuvaa ottaessa, että kyllä meillä on edelleen  Kolmen kerroksen väkeä.

Vertti on nykyään ylimmässä kerroksessa, kahdessakin mielessä ♥

Kaksi siiliä on viihtynyt edelleen pihapiirissämme ja niitä on ruokittu päivittäin.Alkaisi olle niidenkin jo aika vetäytyä talvipesäänsä, joten Papa riisti julmasti Onnilta kissatarhasta pikkumökin ja tarjosi sitä ainakin yhdelle siilille talvipesäksi. Siilit kun ovat yksineläjiä, niin on epätodennäköistä, että mökkiin majoittuisi useampi kuin yksi siili. Sen perusteella tuskin yhtäkään, että ne eivät ainakaan yleensä asetu ihmisten tekemiin pesiin. Jyrsijän ruohoa ostettiin ja laitettiin sitä mökkiin ja koska suuaukko on siiliä ajatellen melko korkealla, laittoi Papa vielä pari puupalikkaa siilille portaiksi. Selvästi ainakin  joku on heiniä pöyhinyt ja mökin eristevillojakin on portaille ilmestynyt. Papa on vakuuttunut, että siili on kelpuuttanut mökin ja sitä minäkin toivon, mutta pessimistinä epäilen, että linnut siinä ovat nokkimassa käyneet. Asian todellinen laita selvinnee viimeistään ensi keväänä.

Asuuko siellä siili?

Sitten vielä vähän hiiriasiaa. Onni, joka kyttää iltaisin kissatarhassa kaikkia muita ulkonaliikkujia, toi taas kerran verkon raosta tarhan sisälle eksyneen hiiren sisälle. Hiiri pääsi karkuun jossakin vaiheessa ja katosi näkymättömiin. Onnikin kyllästyi lopulta hiiren etsintään ja painui unilleen. 

Minua on aina ärsyttänyt stereotypia hiiriä pelkäävistä naisista. Ei kukaan järkevä ihminen ala kiljumaan tai kiipeile pöydille nähdessään pienen hiiren tai vaikka useammankin. Toisekseen, miksi hauskuus aina väännetään vain naisista? Onko hiiripelko muka joku naissukupuoleen liittyvä ominaisuus? 

Näitä mietiskellessäni pistäydyin sitten postimerkin kokoiseen vessaamme asialle ja kuinkas sattuikaan! Siinähän se hiiri vilisti jalkojeni välistä ja säntäili edestakaisin ahtaassa tilassa niin nopeasti, että silmissä vilisi ikään kuin siellä olisi ollut niitä vähintään kymmenen!

 Minä yllätin hillityn tyynen ja rauhallisen itseni kiljumasta kuin pistetty sika ja hoippuroin ulos vessasta. Papan ei tarvinnut kysyä, miksi kiljuin...

Ihan oikeasti, se kuulosti Papan mukaan samalta kuin seuraavan videopätkän loppuosan paniikkikiljunta, vaikkei minun edes tarvinnut koskea hiirtä:

http://www.youtube.com/watch?v=bIUuHt1a_zU

Mutta selitän asian sillä, että se kiljunta on jonkunlainen suojaava refleksi yllättävää ja äkillistä ulkopuolista hyökkäystä kohtaan. Että semmoinen stereotyyppi täällä...

Nojatuolissa

Patologin lausunto tuli ja sen mukaan Vertiltä poistettu tuumori oli harvinainen maitorauhaskudoksen pahanlaatuinen kasvainmuutos, osteosarkooma. Nyt sitten vain toivotaan, ettei kasvain ole ehtinyt lähettää etäpesäkkeitä eikä uusiudu. Haava on parantunut hyvin ja ahdistavat vaatteetkin on saatu jo päältä pois, joten olo on taas villi ja vapaa. Piste. (Tälle asialle.)

Olisiko tässä näin...

...vai näin...

...Hard Rock Hallelujaaaaaaaaaah!!!

Lopultakin syksyistä ulkoilua!

Eivätpä ole Kynsilaukkaajat päässeetkään pitkään aikaan ulkoilemaan, kun henkilökunnalla on ollut muita kiireitä tai sitten on satanut vettä. Nyt koitti vihdoin kiireetön ja sateeton päivä ja Onni ja Vertti pääsivät käymään ulkona. Ensimmäisenä valjastettavaksi syöksyi tietysti Onni ja Vertti jäi odottamaan vuoroaan. Onnia kiinnostivat nämä hänelle niin rakkaat ruoka-asiat eli siis ensimmäisenä tarkistamaan perunapenkin tilanne. Nii-in, omista perunoista on jo puolet syöty! Eihän Onni niistä pelkistä perunoista, mutta kun päälle sipaisee vähän voita, niin avot, kylläpä kelpaa Onnillekin!

Vertti seuraa silmä tarkkana Onnin jokaista liikettä Villa Verttilästä käsin ja odottaa malttamattomana omaa vuoroaan. Naama on kuitenkin vielä ihan peruslukemilla.

Tässä ei ole naama enää ollenkaan peruslukemilla.Tämän (haukotuksen?) voi tulkita jokainen ihan itse haluamallaan tavalla.

Vihdoin pääsee Verttikin ulos ja lempiharrastuksensa omenapallon pariin. Tässä yritetään saada omena putoamaan puun alle viritetyn rastasverkon läpi. Ei tullut tarpeeksi isoa reikää ainakaan näin ensi kynsimällä.

Onneksi löytyi toinen omena aivan vapaana nurmikolta. Pelikenttää riittää eikä muita pallon tavoittelijoita ole, jes! Tähän leikkiin ei Vertti kyllästy koskaan.

Pitempäänkin olisi Vertti jaksanut, mutta henkilökunnan piti joutua jo ilta-askareilleen. Omenapallon pariin palattaneen vielä ainakin muutaman kerran tämän syksyn aikana ennen lumien tuloa :)