"Houston, we have a problem!"

 Olipa kerran Vertti, joka oli pitkäkarvainen poikakissa ja komea poika olikin upeine rintakarvoineen, söpöine  pussihousuineen ja pörröisine häntineen. Pitkäkarvaisuus oli kuitenkin paitsi katsojille silmänilo myös Vertille itselleen ajoittain ongelma. Vertti kun ei ole niitä miehiä, jotka tykkäävät harjaamisesta, e-hei, ei ensinkään. Niinpä jatkuva harjaamisesta kieltäytyminen taas kerran aiheutti pikkuhiljaa Vertille pahoja rintakarvatakkuja ja jopa hännänaluskarvat takkuuntuivat niin, että jollakin vessakäynnillä jätös ei ollut jäänytkään hiekkalaatikkoon, vaan oli (voi kauhistus!) tarttunut takkuihin kiinni. Piankos sen kuitenkin valpas henkilökunta huomasi, kun hajuhaitta alkoi tunkeutua väkisin nenään.
 Siitähän taas kerran varsinainen show saatiin aikaiseksi, kun yritettiin hajuhaitan tuottajaa saada ensinnäkin kiinni ja toiseksi puhdistetuksi. No way, mission impossible! Eihän siitä mitään tullut, joten Vertti painui sängyn alle ja henkilökunta puhelimeen varaamaan aikaa eläinlääkärille. Joo, niin on, lepsua on henkilökunta, kun ei yhtä kissaa saa putsattua! Eikä tämä sitä paitsi ollut ensimmäinen kerta eikä varmaan viimeinenkään! Joskus on puhdistusta totisemminkin yritetty ja suihkussa paitsi kastuneen myös turhapuroverkkopaidaksi rei'itetyn t-paidan roskiinheittämisen ja useita laastareita vaatineiden vammojen paikkauksen jälkeen vasta lekuriin soitettu. Nyt ajateltiin jättää tämä turhauttava vaihe kokonaan väliin ja pirautettiin lekuriin heti. Seuraavalle päivälle aika järjestyikin ja yön yli nukkumisen jälkeen toimitettiin potilas ensin autoon, jossa se naukui taukoamatta ja sitä tietään ammattilaisten autettavaksi.
Onni muuten seurasi silmä kovana Vertin väkivaltaista sullomista kuljetuskoppiin ja pysytteli visusti piilossa luullen selvästikin olevansa seuraava sullottava.

Eivät ne minua täältä varmaankaan huomaa!

 Halpaahan se takkujen ajelu ei ole; se jo tiedettiinkin. 75 € sinne taas hujahti ja kaiken lisäksi eläinlääkäri suositteli poistettavaksi patin, joka Vertillä on oikean kainalon alla. Lisää rahanmenoa on  siis tiedossa, mutta henkilökunnan tehtävähän on huolehtia isäntäväkensä terveydestä, joten uusi reissu on Vertti-paralla pian edessä. Antaa nyt ensin kuitenkin pojan vähän aikaa toipua tästä edellisestä koettelemuksesta.
 Niin oli Vertti kuitenkin itsekin lopulta tyytyväinen, kun pääsi eroon hajuhaitastaan ja ihoa kiristävistä takuistaan, ettei kuulemma enää eläinlääkäristä haettaessa naukunut ollenkaan, vaan hakijan mukaan oli hiirenhiljaa ja hymyili vain tyytyväisenä koko kotimatkan.

Turvapaikka kotiutuneelle, kynitylle kissapojalle löytyi korkean hyllykön päällä olevan säilytyslaatikon päältä!

 No, onhan se Vertti vähän huvittavan näköinen nyt taas vähän aikaa, kun ennen niin muhkeassa rintakarvastossa on iso karvaton alue, josta paistaa vaaleanpunainen iho lävitse. Peräpeilikin on kynitty aika karvattomaksi, mutta säästytäänpähän vastaavilta vahingoilta taas vähäksi aikaa.
 Ei suostunut potilas kuvattavaksi, kun olisin halunnut karvattomien paikkojen kuvia vähän muillekin näytettäväksi ottaa. No, kai se joku intimiteettisuoja täytyy isäntäväelläkin olla!

Jokohan vaara on ohi...alkais olla näetsen jo vähän nälkä...

P.S. Jos tätä sattuu lukemaan joku, jolla on pitkäkarvaista isäntäväkeä, niin kertokoon ihmeessä, onko teillä ilmennyt vastaavanlaisia ongelmia ja jos on, miten olette niistä selviytyneet :)