Home! Sweet Home!

Yritin minä toppuutella, mutta Onni kertoo silti: 

"Nyt mulla on kuulkaas teille kaikille ihan kamalasti asiaa! Mehän oltiin Ellun kanssa kokonaiset kaks ja puol viikkoo siellä hoitolassa ja nyt me sitten lopultakin päästiin keskiviikkona takasin kotiin. Tuli se henkilökunta sitten kuitenkin hakemaan meidät pois, vaikka me jo luultiin, että  meidät on hylätty sinne... Me yllätyttiin niin henkilökunnan tulosta, ettei älytty kumpikaan ees hanttiin pistää, kun Papa sujautti meidät nopeasti kummankin omaan kantokoppaansa. Siinä vaiheessa, kun tajusin, että lukkojen takana ollaan taas, olikin mulla heti paljon ja kovaäänistä juoruttavaa niin mamalle kuin Papallekin. 

Kerroin kotimatkan aikana ihan kaiken eikä ne voinu kun kuunnella, vaikkeivat olis luultavasti halunneetkaan. Kerroin, että meillä kissalan puolella oli sinällään aika rauhallista, mutta koiralan puolelta kantautui ihan kaamea haukku välillä ja joskus jopa yölläkin. Nukupa siinä sitten! Meillä oli Ellun kanssa yhteinen huone ja se oli kyllä aika pieni, ehkä semmoset kaks neliötä tai jotain. Kyllä siinä just ja just se kaks ja puol viikkoo meni, mutta yhtään pitempään en olis kyllä ainakaan minä kestäny. Ellu nyt ei tarvii kotonakaan kun lautasen kokosen alan nukkumista varten, kun se on minua vanhempi eikä enää mitenkään liikunnallinen toisin kuin minä. 

Kaikkein järkyttävintä siellä hoitolassa oli se, että ruokaa ei saanut kuin kaksi kertaa päivässä!!! Niin, että käskin siinä sitten Papaa painamaan kaasupolkimen pohjaan, sillä minun vatsani kurni nälästä ja mieleni halaji  (onkohan tämä oikein taivutettu?) kotona odottavia herkkuja! Kinkkua, kalkkunaleikettä ja muuta ihanaa! Laihtumaan en kyllä hoitolassakaan päässyt, kun söin kaikki Ellulta ylijääneet sapuskat, vaikkeivat ne mitään niin kaksisia maultaan olleetkaan. Syliin siellä pääsi vain kahdesti päivässä ja silloin minä aina nuolinkin hoitajan naaman niin perusteellisesti, että se oli kirjoittanut yhden päivän kohdalle hoitopassiin, että: "Onni on kova nuolemaan :)" 

Kotiin kun päästiin, niin me tutkittiin Ellun kanssa kaikki paikat moneen kertaan huolella ja haisteltiin kaikki matot, huonekalut ja lattiatkin tosi tarkkaan. Ellukin kiersi huoneiston ympäri nenä maassa moneen kertaan ja minun piti käydä vielä autotallikin haistelemassa. Kait me ei oltu ihan varmoja vieläkään siitä, että ollaanko me tosiaan kotona. Kyllä meidän oli lopulta pakko uskoa, että kotona tässä todellakin ollaan ja Ellukin uskalsi ruveta rauhallisin mielin nukkumaan.

"Ihanaa olla kotona! Zzzzzzzzzzzz....."

Minä roikuin koko loppuillan joko maman tai Papan sylissä ja yönkin tiukasti kiinni koko ajan jomman kumman kyljessä. mama jo sanoikin, että Onnille pitäisi varmaan hommata semmoinen kantoliina, joissa äitien näkee vauvojaan kanniskelevan. Papan partaa minä nuolin niin perusteellisesti, että Papa sanoi ihon menevän kohta rikki ja hätisti minut pois! Otti se minut sitten saunan jälkeen taas syliin ja siinä olikin hyvä leipoa Papan kättä naarmuille. 

"Oon koo-too-naa taas..."

Me kyllä Ellun kanssa toivotaan, että saataisiin olla aina vaan kotona, kun täällä on niin paljon kivempaa kuin siellä hoitolassa. Eikä se kuulemma ollut henkilökunnankaan mielestä ollenkaan mukavaa jättää meitä sinne, mutta kun tällä kertaa oli pakko. 

Olis minulla vielä muutama juttu, mutta kun nyt on pakko saada vähän energiaa, niin käyn tässä vähän syömässä ja ...*

* Henkilökunnan lisäys: Ruokakupin kilahdus keittiössä lopetti tuon juorukellon ehtymättömän naukumisripulin. Onneksi!