JellyPages.com

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Verta, hikeä ja kyyneleitä!

Mistä tietää, että on kesä? No siitä, että Vertti sai jostain puskasta epämiellyttävän seuralaisen eli punkin silmäluomeensa. Punkki oli niin lähellä silmää, että edes kirurgi Puoskarsson ei uskaltanut käyttää punkkipihtejä, vaan poisti punkin ihan käsipelillä kiertämällä varovaisesti assistentti maman pidellessä rimpuilevaa uhria paikallaan. Se oli työvoitto henkilökunnalle!


Mistä tietää, että kohta on varattava aika eläinlääkärille? No siitä, että Vertin soma pyrstö näyttää näin pörröiseltä. 

Sehän tarkoittaa sitä, että ennemmin tai myöhemmin hiekkalaatikolla käydessä se kakka ei putoakaan hiekkaan, vaan tarttuu liian pitkäksi kasvaneeseen karvastoon kiinni. Näin kävikin jokunen päivä sitten! Pahaltahan se tietysti tuntuu kissastakin, kun on kakka pyrstökarvoissa kiinni ja johtaa siihen, että sitä on yritettävä saada irti vetämällä takapuolta mieluiten mattoihin, harvemmin paljaaseen lattiaan. Ennen kuin henkilökunta ehti hätiin, oli Vertti ehtinyt "raidoittaa" kolme mattoa. Kaksi niistä oli juuri pestyjä. Toisen olin saanut lattialle edellisenä päivänä ja toisen 2-3 tuntia ennen tätä tapahtumaa! Nyt ne on sitten pesty kahteen kertaan, kahteen kertaan!

Onnistuneesta punkinpoistosta rutkasti itseluottamusta saaneena päätti normaalisti tällä saralla täysin kelvoton henkilökunta tällä kertaa vaihteeksi yrittää Vertin pesua ihan omin voimin. Sehän on ollut yleensä jo etukäteen täysin tuhoontuomittu yritys, mutta nyt henkilökunta sopi pontevasti keskenään, että kun nyt vain toimitaan ripeästi ja määrätietoisesti, niin kyllä se onnistuu. 

Ei se kylläkään mitenkään suunnitelmien mukaan mennyt, mutta jatkuvasti karkuun luikerteleva katti otettiin sinnikkäästi kiinni kerta toisensa jälkeen! Kyllähän siinä hirmuisen kissapedon raadeltavana ollessa teki monesti mieli antaa periksi, mutta eipä vain annettu ja lopulta pesuhuoneesta purkautui ulos hikinen, lähes onnesta kyyneleinen ja osin verinenkin isäntäväki ja märkä, mutta puhtoinen kissa! Erävoitto henkilökunnalle, mutta vanhastaan tiedetään, että lähiaikoina sama tapahtuu uudestaan ja muutenkin aina kesäisin turkki takkuuntuu mahapuolelta niin, että eläinlääkäritäti joutuu taas piakkoin ajelemaan Vertin nahkan aika paljaaksi.

Kuvassa verinen, mutta uroteostaan ylpeä Puoskarsson, joka sai viiltelyn muodossa vähän maistaa omaa lääkettään..

Sitten kun pyrsto oli kuivateltu, oli ulkoilun aika ja siitä Vertti nauttikin taas niin, ettei olisi halunnut millään tulla sisälle, mutta Papa nappasi puhtoisen pojan syliin ja silloinhan oli sisälle lähdettävä.

Onninkin oli päästävä nimittäin ulos. Tätäköhän sillä matalan profiilin pitämisellä tarkoitetaan? No, tämän Onni ainakin hallitsee!
 
Hyväntuoksuinen ja puhtoinen Vertti nautiskeli ulkoilun ja ruokailun jälkeen keinutuolissa selvästikin jo epämiellyttävän pesunöyryytyksen unohtaneena.

Seuraava päivä olikin sitten onneksi jo rauhallisempi eikä mitään suurempia selkkauksia tapahtunut. Onni ja Papa nauttivat kaikessa rauhassa yhteisjäätelöä ja sen jälkeen käytiin taas valjastelemassa.

Vertti ei niin perusta jäätelöstä, vaan suosii mieluummin elävää ravintoa eli sireenin lehtiä raakana suoraan puusta. 

Taaskaan ei olisi huvittanut sisälle lähteä, kun oli turkin pesukin kesken, mutta Papa nappasi taas olkapäälle ja sisällehän se oli vaan mentävä.

Vertti muuten vannoo, että terveellinen kasvispohjainen ruokavalio ja ulkoilu takaavat hyvän unen kissalle kuin kissalle. 

Tämän kuvan myötä Vertti laittaakin kaikille kissakavereille "Mahairokeesi"-haasteen. Kaikki kaverit mukaan!

14 kommenttia:

  1. Matala profiili -tuota se juuri on! Tarvitseeko Vertin mahdollisen maha-ajelun jälkeen käyttää aurinkosuojaa? Tosin ei noin mahtavasta maha-irokeesistä millään voisi luopua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole tullut edes tarjonneeksi aurinkosuojaa Vertille! Pitääkin muistaa seuraavan kerran tiedustella, tahtooko hän kenties sitä...

      Poista
  2. Vertti ottaa rennosti pesun jälkeen. :) Mahairokeesiä kelpaa esitellä - Vertillä on komea mahairokeesi. :) Onneksi punkkikin saatiin irti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitänee hankkia uusi punkkipanta, jos se vähän helpottaisi tätä ikävää ongelmaa jatkossa :)

      Poista
  3. Vertin on aika riisua villahousut. Onnilla on hyvin matala profiili :) Olen kerran onnistunut pesemään kissan kun eläinlääkärimatkalla oli käynyt vahinko. Toinen yritys paljon myöhemmin päättyi verisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa mukava kuulla, ettei se pesu aina muiltakaan onnistu! Minä jo luulin, että me olemme ainoat tumpelot :)

      Poista
  4. Kun kissalle tekee mitä tahansa operaatiota, kannattaa ottaa niskanahasta oikeen kunnon ote. Niskanahkaa nyrkkiin niin paljon kun mahtuu ja sitten vaan lujasti kiinni pitäen.

    Kasvattelin 10 vuotta persialaisii kissoi ja nehän joutuu peseen pariki kertaa kuussa. Meillä pesu tehtiin näin, eikä koskaan ollu mitään hankaluuksia: Ensin korkillinen mäntysuopaa isoon ämpäriin ja sinne noin 38-39 asteista vettä silleen, et kolmannes ämpäristä on vajaa. Kissa kiinni ja pesuhuoneeseen, ovi tiukasti kiinni. Em. niskaote kissasta ja kissa varovasti laskien ämpäriin. Vapaalla kädellä pestään ja sitten kissa lattialle. Kaveri avaa suihkun, josta tulee saman lämpöstä vettä, kun pesuvesi oli. Ennen suihkun avaamista otetaan se suihku kättä vasten, ettei se 'sihise' ja sitten suihkutellaaan kissa niin, että suihku on kokoajan kiinni kissassa.

    Kissa kuivataan pyyhkeeseen ja sen päälle (talvella) laitetaan se kuljetuskoppaan ja vasta sitten irrotetaan ote kissasta. Sopivan matkan päähän kopasta lämpöpuhallin, vaikka auton ja siinä kissa kuivuu helposti. Lopuks kissan harjaus karstalla.

    Kun kerran takkuja tulee, kannattais kokeilla seuraavaa: Joko toinen leikittää kissaa vaikka juomapillillä tms. mistä kissa erityisesti pitää. Vaikka kissanminttulelu. Sitten harjataan karstalla niin, että takun pinnasta edetään pikkuhiljaakissan nahkaa kohti. Toinen vaihto-ehto on niskaote ja harjaus karstalla. Jos kissan totuttaa jokaviikkoseen harjauksee, se alkaa pitää sitä normaalina. :)

    Tulipa liian pitkä kommentti, poista jos oot eri mieltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvistä neuvoista! Sinulla tuntuu olevan sen verran kokemusta asiasta, että olet varmasti oikeassa! Me täällä olemme vaan turhan hellämielisiä noissa asioissa, mutta yritetäänpä jatkossa näillä sinun ohjeillasi :)

      Poista
    2. Kyllä se kollikissakin ottaa napakan otteen nartun niskasta, kun sitä polkasee. Ei kissa niskaotteesta suutu.

      Poista
    3. Okei!Yritetään karaistua täällä ja katsotaan, miten käy, kun on tilanne päällä :)

      Poista
  5. Miun äiskällä ois hyviä vinkkejä tuohon kissan pesuun, mutta miä en niitä paljasta, myötätuntoni on vertin puolella. -myrtti-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selvähän se, ettet paljasta, mutta taidanpa yrittää ottaa yhteyttä suoraan sinun äiskääsi! :)

      Poista
  6. Komea mahairokeesi, kyllä sitä kelpaa näytellä! Kissan karvalaadulla on aika paljon merkitystä siihen kuinka paljon takkuja tulee. Meidän Mossella oli tosi pehmeä ja höttöinen (ja talvella sähköinen), joka meni helposti takkuun. Sulolla (onneksi) on paljon liukkaampi karvalaatu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No Vertillä on juuri semmoinen pehmeä karva ja jostakin syystä se on talvella ihan OK, mutta kesällä sitten takkuuntuu aivan mahdottomaksi!

      Poista

Kynsilaukkaajat kiittävät kommentistasi!