Kuka tuo hiiret?

 Onni on hakenut hiirulaisen seurakseen päivätorkuille. Sitä ollaan nääs niin hyvää pataa hiirten kanssa näin päiväaikaan, kun henkilökunta on näkemässä, mutta entäs niinä yön pimeinä tunteina, kun henkilökunta nukkuu ja Kynsilaukkaajat mellastavat ilman valvontaa Villa Verttilässä?
 Voi kuulkaa... Se karutont' on kertomaa, kun aamulla sängystä noustessa on ensimmäisenä silmien edessä verinen taistelutanner ja vainaja, joka on yleensä hiiri, myyrä tai päästäinen. Kynsilaukkaajia ei luonnollisestikaan näy lähettyvilläkään, vaan kaikki nukkuvat (tai ovat nukkuvinaan) viatonta prinsessaruususen unta muka autuaan tietämättöminä surmatyöstä. Kukaan ei tunnusta, joten ketään ei voi syyttääkään...Sikeästi nukkuu kyllä henkilökuntakin, kun ei edes taistelun ääniin herää...Miten tämä teurastus saadaan loppumaan? Pitääkö Villa Verttilä alkaa sulkemaan yöksi, vaikka on vielä kesä?

Verttiä vetää aina välillä vähän kierteelle. Tämä on taas yksi niitä päiviä...Ilmeisesti ruokaa on jäänyt tytöiltä vielä Vertillekin ja lämmintä ilmaa huokuu saunasta päin sopivasti.

 Onni on tällä kertaa vaihteen vuoksi omenapuussa. Sieltä tarkkailee tämä suuri saalistaja haukankatseineen ympäristöään, mutta saalista ei onneksi tällä kertaa tullut sen enempää ilmasta kuin maastakaan eikä sitä Onnin puustalaskeutumistakaan ole syytä enempää esitellä...

Näin marja-aikaan Kynsilaukkaajien taloudessa on mustikkaa riittänyt niin pakkaseen kuin mehustettavaksikin. Sen jälkeen kun mehumaija on kaivettu laatikostaan, onkin Vertti-apulainen jo perinteisesti maijan laatikossa. Sieltä sitten valvotaaan silmä tarkkana mehustuksen edistymistä, mutta kun se on niin yksitoikkoista hommaa, alkaa välillä väsyttää ja silloin on otettava pienet torkut. Laatikosta ei kuitenkaan sen vuoksi tarvitse poistua; kyllä siellä mahtuu isompikin kissapoika nukkumaan. Erottamattomat ovat nämä kaksi aina siihen saakka, kun maijan on aika palata laatikkoonsa ja henkilökunta julmasti häätää pikku apulaisen pois alta.