JellyPages.com

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Rauha maassa (enimmäkseen)

Rolle toi lomapaikkaan tullessaan mukanaan oman kiipeilytelineen, jonka Kynsilaukkaajat omivat heti itselleen. Onni nukkuu ylätasolla ja Ellu alamökissä. 
"Onko mulla takanakin korvat?"
Lomavieraamme viihtyy todella hyvin Villa Verttilässä. Sieltä on hyvä tähystellä omenapuissa pyrähteleviä tipusia.
"Ehkä on parempi, että ihailen teitä vain  täältä verkon takaa."
Valjastelemassakin on toki lomalaisen kanssa käyty, mutta se vaatii vielä vähän hiomista. Muuvit ovat kovin äkkinäisiä ja tempoilevia tai sitten iskee ihan totaalinen valjashalvaus. 
Vauhdilla lähdettiin liikenteeseen heti ulko-ovelta.
Onni oli käynyt valjastelemassa jo ennen Rollea. Siitä huolimatta Onni katseli ikkunasta mustasukkaisena.
"Miksei aina voi olla minun vuoro?"
Välillä Rollesta tuntui siltä, että nyt on istuttava keskellä tietä.

Sitten kun oli tarpeeksi kauan istuttu, jatkettiin taas eteenpäin.

Valjashalvauskohtaus yllätti taas kesken kaiken.

Onni huuteli Villa Verttilästä äänekkäitä vastalauseitaan lähiympäristöön.

Välillä ulkoilija hyppäsi jopa peräkärryn päälle istuskelemaan.
"Tämä pressu pitäis pestä siitepölystä!"
Siitä jatkettiin taas tutkimaan piha-alueen muuta kuntoa.
"Tämä on kunnossa . Ei ole yhtään lehtiä!"
Ai niin! Oli meillä yksi aika pelottava episodi tuossa yhtenä päivällä sisällä. Tiedättehän yhdistelmän pahvikassi ja kissa! Sen shown on meille aikoinaan esittänyt Ellu, joten tiedossa kyllä oli, ettei kahvakasseja saa jättää kissojen näkyville. Olinkin aikeissa nostaa kassin lattialta, mutta Rolle ehti ensin. Pää pussin kädensijasta läpi ja kassikissa ampaisi liikkeelle kuin raketti. Ensimmäinen kierros huushollin ympäri lattiatasossa, toinen hylly- ja päytätasoja joutavasta lasi- ym. tavarasta tyhjennellen ja kolmas enimmäkseen pitkin seiniä. Sen jälkeen raketti sujahti yhteen makuuhuoneeseen vuodevaatelaatikkoon sängyn alle kasseineen päivineen ja uikutti surkeasti. Siinä vaiheessa vasta pääsi henkilökunta niin lähelle uikuttajaa, että kassi ja siitä erilleen irronnut kahva saatiin otettua pois. Pari tuntia Raketti-Rolle uikutti piilossaan ennen kuin uskaltautui taas kissojen ilmoille. Luonnollisestikaan kamera ei kyennyt noin nopeaa liikehdintää tallentamaan, mutta ehkä osaatte kuvitella tapahtuneen sielunne silmin. Toivottavasti pikkuiselle ei jäänyt pysyvää traumaa!

24 kommenttia:

  1. Oi mikä tapahtuma! Kissojen kanssa pitää olla niin nopea. Ainakin pienten kanssa! :)

    VastaaPoista
  2. Rolle-parka! Noin on tosin käynyt meillekin. Kyllä Rolle varmasti selviää traumastaan, mutta onhan se pelottavaa tuollainen.

    Hyvältä Rollen hoitolaisuus on muuten vaikuttanut. Toivottavasti tällä kerralla juonet onnistuvat ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei onnistunut juoni tälläkään kertaa! Palaan siihen asiaan lähiaikoina :(

      Poista
  3. Enköhän miltei jokainen kissa jossain vaiheessa elämäänsä yllätä itsensä kassikissana...aina meitä pösilöitä sankakassin unohtelijoita riittää kiusaksi asti :/
    Eiköhän ne mahdolliset traunat siitä pikkuhiljaa....pari valjashalvausta lisää ja se on siinä, mä luulen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vannon, etten unohda enää ikinä sankakassia kissojen ulottuville!

      Poista
  4. Huhheijaa, kassi Rolle veti kassirallit:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin pääsi käymään. Tästedes pidän sankakassit poissa kissojen ulottuvilta!

      Poista
  5. Voi Rollea, kassi hyökkäsi kimppuun. Meillä oli samanlaiset sateenkaaripentuvaljaat, snif.
    Ellun pää näyttää aika isolta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nerollakin on siis ollut pentuna valjaat! Niin ne pienet kissat kasvavat isoiksi ihan huomaamatta :)

      Poista
  6. Max: Olen Onnin kanssa samaa mieltä, miksei aina ole minun vuoro!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Max ja Onni! Kukahan teille saisi opetettua edes vähäsen toisten huomioonottamista? :)

      Poista
  7. Rollelta erinomaista työnvalvontaa ja ohjeistusta lenkin varrelta ! Ei ihme, jos välillä iskee väsymys ja täytyy pötkähtää lepäilemään 🐾.
    - Pipsun ja Miirun Pirjo-

    VastaaPoista
  8. Onpas aikamoinen seikkailu ollut. Uni taitaa maistua kesken kävelynkin :D

    Rolle näyttää melko paljon meidän Taavetilta! :D Mitä ikäluokkaa Rolle suunnilleen on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rolle on vasta 8 kuukautta eli pentu vielä :)

      Poista
    2. Ai kun kiva :) Taavetti täyttää juhannuksena vuoden.

      Poista
    3. Komeat nuoret miehethän ovat sitten melkein samanikäisiä :)

      Poista
  9. Voi kamalus. Meillä on NeitiC:lle käynyt juuri noin. Se oli t-o-d-e-l-l-a pelottavaa meille kaikille! Onneksi selvisitte suht nopsaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä aika hurjaa menoa! Siinä ei kertakaikkiaan ehdi itse mukaan millään tavalla, ennen kuin kissa itse pysähtyy!

      Poista
  10. Voi Raketti-Rollea. Eiköhän hän taas pian toivu entiselleen. Kauniin värinen on teidän kesävieras!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Rolle on jo toipunut tapauksesta täysin ja palannut oman henkilökuntansa luokse :)

      Poista
  11. Ymmärrän Onnin närkästyksen ja ihalien rollen vieraanvaraisuutta tuoda isäntäkissoille lekottelupaikka ;)

    Eiköhän Rolle ajan kanssa tokeennut kassiepisodista, ihan varmasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rolle on jo haettu oman henkilökuntansa luokse, mutta kiipeilyteline jäi tänne vielä vähäksi aikaa, koska se ei mahtunut heidän autoonsa :) Onni kiittää jatkoajasta!

      Poista

Kynsilaukkaajat kiittävät kommentistasi!