JellyPages.com

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Turkkien tuuletusta siivouspäivänä

Jokunen päivä sitten tulivat viimeiset lumet alas katolta melkoisella ryminällä. Niinhän siinä sitten kävi, että Villa Verttilän katto(verkko) irtosi lumimassan painosta ja Villa Verttilä pantiin oitis käyttökieltoon, kunnes huoltohenkilö saa katon korjattua. Ei niin, että lumesta olisi enää vaaraa ollut. Sehän tuli jo kaikki alas, mutta henkilökunta epäili, että Kynsilaukkaajat voisivat häipyä rikkinäisen katon kautta ääneti kavalaan ulkomaailmaan ja turmeluksen teille!

Näin ikävästi roikkui katto
Kynsilaukkaajia tilapäinenkään käyttökielto ei miellyttänyt, koska ulkoilun makuun Villa Verttilässä oli jo päästy. Niinpä henkilökunnalle osoitettiinkin mieltä mm. vääntäytymällä tuuletusikkunalle suojaverkon ja ikkunan väliin. Sillekin paikalle osattiin tehdä oikein jono. Raikasta kevätilmaa selvästi kaivattiin.

"Happea tässä vaan vähän haukataan!"

Henkilökunta ei kuitenkaan osoittanut merkkiäkään valjaiden esiinkaivamisesta, vaan oli muka tekevinään siivousta. Onnin ja Vertin anovista katseista pystyi kuitenkin syrjäsilmälläkin lukemaan sanattoman viestin, jonka mukaan kissojen turkkien tuuletus on vähintään yhtä tärkeää kuin petivaatteidenkin.

"Tästä vaan kaikki ulos tuulettumaan!"

Petivaatteet vietiin siis narulle, kun ensin oli joukosta poistettu kaksi karvaturkkia. Onnille tuli yhtäkkiä Onnille niin tyypillinen lievää vakavampi nälkäkohtaus, että se luovutti ja lähti hakemaan lääkettä ruokakupilta. Sinnikäs Vertti jäi vielä norkoilemaan tuulikaappiin, josko sittenkin vielä onnistaisi...Lopulta odotus palkittiinkin!

"Nyt se tulee ne valjaat kädessä!"

Kyllä siinä oli Vertillä kepeä askel kotipihalla keväisessä säässä. Kaikki puskat ja pensaat piti haistella tarkkaan.

"Tämä norjanangervo on ihan jees, mutta tuo seuraava, piikikäs neilikkaruusu, kannatti  muistaakseni kiertää kaukaa!"

Hyvä tovi siinä pihaa kierreltiin ristiin rastiin, pitkin ja poikin. Yksi sitruunaperhonenkin nähtiin, mutta myyriä ei yhtään. Ne olisivat olleet ihan parhautta.

"Pois edestä, täältä tulen minä!"
Aurinko lämmitti niin ihanasti, että välillä piti heittäytyä ihan pitkäkseen maahan tuuletetun turkin viimeistelypesuhommiin.

"Tämän homman minä osaan vaikka silmät ummessa!"

Pääsi se Onnikin sitten tasapuolisuuden nimissä vuorollaan ulkona käymään, mutta paparazzi oli silloin jo kuvaussessionsa päättänyt. Elluhan ei valjasulkoilusta välitäkään, vaan nauttii sitten vasta kesähelteillä Villa Verttilän iltapäiväauringosta. Näin on kevään ulkoilukausi julistettu alkaneeksi. Toivottavasti ulkoilukelejä riittää ainakin seuraavat puoli vuotta niin Kynsilaukkaajille kuin kaikille muillekin blogikissoille!

6 kommenttia:

  1. Ihastuttavan näköinen ja selvästikin tyytyväinen turkintuulettaja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kevät vaan niin ihana asia niin kissoille kuin meille ihmisillekin :)

      Poista
  2. Vai lievää vakavampi nälkäkohtaus:D Onneksi ensiapu oli lähellä. Toivottavasti huoltohenkilö korjaa katon jotta kaikki kolme pääsisivät alkaneesta ulkoilukaudesta nautiskelemaan ja turkkejaan tuulettelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katto on korjattu, mutta sateista säätä on luvassa moneksi päiväksi eikä verkkokatto oikein pidä vettä!

      Poista
  3. Kollo on myös avannut valjastelukautensa asuntopihalla - ihana kevät kissoille ja ihmisille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävä vain, kun nyt sataa, mutta tulee niitä aurinkoisiakin päiviä vielä!

      Poista

Kynsilaukkaajat kiittävät kommentistasi!