Onnin onni!

"Papan sylissä on aina lämmintä, mutta saunan jälkeen ihan erityisen lämmintä. Siis kun Papa on käynyt saunassa, en minä. Vaikka se onkin vähän märkä, niin ei se haittaa, kun se on niin ihanan lämmin  Se kylpytakki. Me ollaan tosi hyviä kavereita. Siis minä ja Papa, ei kylpytakki ja minä. Minä tykkään Papasta, koska Papa ei koskaan hätistä minua sylistään pois, vaikka mama miten vieressä posmittaisi ja luettelisi tekemättömiä töitä tehtäväksi. Siis semmoisia, joita Papan pitäisi tehdä, ei minun. Minähän olen kissa eikä minun tarvitse tehdä töitä. Toivoisin, ettei Papankaan tarvitsisi, niin voitaisiin olla aina näin!"

Kylpytakilla

Ilman

"Joskus minusta tuntuu, että se mama on vaan vähän kateellinen, kun ei itse pääse Papan syliin!"

Onni ja huivit

Metsään on tullut jo syys ja pihaan myös. Ulkona valjastellessa tarvitaan jo kunnon asusteet kylmyyttä vastaan.

"Minkävärinen huivi minulle sopisi parhaiten?"

Huiveja oli kai sitten liikaa, kun sopivan arvonta kesti ja kesti ja lopulta arpojalle tuli väsy. Taisivatkin huivit toimia paremmin pehmeänä ja lämpimänä makuualustana kuin ulkoiluasusteena! 

"Kuka nyt enää vapaaehtoisesti ulos menee, kun maassa on monta senttiä lunta?"

Ellu ja kurpitsa

Ensimmäisen kurpitsankasvatuskokeilun tuloksena oli lopulta 6 kurpitsaa, joista tämä reilu kuusikiloinen oli suurin. Ei mikään jättikurpitsa eikä edes suuri kurpitsa, mutta suurempi ja painavampi kuitenkin kuin Ellu! Ellusta se taisi olla vähän pelottavakin. Ei siihen ihan kiinni uskaltanut mennä. Tiedä, vaikka se olisi räjähtänyt tai jotain. 

Mikäs se siinä?

Yritäpäs itse kääntää pääsi selkäpuolelle! Kyllä kissat ovat sitten ihailtavan notkeita!

Kiitos! ♥

Yhteinen kiitos teille kaikille ihanille ihmisille (ja kissoille), jotka olette kommenttinne meille jättäneet! Empaattiset osanotot ja jaksamisen toivotukset ovat olleet meille suurena lohtuna.  Suuri suru ja valtava kaipaus ovat edelleen päällimmäiset tunteet, mutta elämä jatkuu silti.

Kerron vielä Vertin viimeisistä päivistä lyhyesti. Se oli keskiviikko, kun haimme Vertin jälleen kotiin.

Vertti ei kuitenkaan suostunut syömään eikä juomaan vapaaehtoisesti, joten torstaiaamuna mentiin takaisin klinikalle nesteytykseen. Otettiin taas verinäyte, josta tehtiin joku haiman pikatesti. joka oli kuitenkin negatiivinen. Veren seerumi oli väriltään aivan keltaista, mikä viittasi siihen, että maksa ei toimi kunnolla. Lääkäri arveli, että Vertillä saattoi olla maksan lipidoosi eli rasvamaksa. Mahdollisesti jo vuorokauden tai ainakin kahden syömättömyys voi johtaa kissalla siihen.

Vertti sai klinikalla antibioottia suonensisäisesti ja kortisonia ja oksennuksenestolääkettä injektiona. Verttiä myös pakkoruokittiin, koska se ei syönyt itse.

Seuraavana päivänä tilanne oli suruksemme entisellään eli Vertti ei ollut syönyt itse. Limakalvot olivat vaaleat ja kellertävät. Vertin maksa oli pettämässä.


Kaikki mahdollinen oli Vertin auttamiseksi tehty, mutta  syömään se ei suostunut, joten ylimääräisten kärsimysten välttämiseksi päädyimme eläinlääkärin suosituksesta päästämään Vertin kissojen taivaaseen. Vertti sai eutanasian perjantaina 27.9.2013 klo 15.30.

Näin Vertti iski silmää vielä edellisenä sunnuntaina Papan sylissä

Kissakuiskaaja A (tyttäremme) oli laittanut  Vertin yksityiseen sähköpostiin viestin, jonka julkaisen tässä nyt hänen luvallaan:



Voi Vertti!

Sinä kaunis ja komea

uljas ja rohkea

niin hirmuisen rakas

ja ihan kamalan ihana!

Sinä sinnikäs ja sitkeä,

pieni ja pirteä,

kirpun kokoisena meille muuttanut.

Olet maailman kaunein kissa!

Ja meillä on kaikilla kamala ikävä sinua!

P.S. Nyt kun koko maailmankaikkeuden kaikki kengät

ovat vapaasti käsiteltävissäsi

kannattaa kenkähommista ottaa kaikki ilo irti!

Muista silti myös omenapalloharjoitukset,

äläkä unohda pätkätöitä (...niistä ei tule olemaan pulaa!)

Ja ajattele,

jatkossa saat juosta pihalla vapaana vaikka joka päivä!

Ja jos joskus sattuu niin, ettei ole omena-aika,

niin ainahan voit paremman puutteessa pyöritellä pesupalloja pitkin pihaa...

Toivottavasti kaikki on paremmin nyt!

Voi hyvin!

Vertti s. pääsiäisenä 2004 - k. 27.9.2013

Lepää rauhassa, rakas Vertti! ♥♥♥

Sairastelu jatkuu

Viime päivityksessä elettiin keskiviikkoa. Vielä torstainakaan ei Vertti suostunut syömään eikä juomaan itse, joten oli pakko lähteä taas klinikalle jatkotutkimuksia varten.

Vertillä oli alilämpöa ja verinäyte kertoi, että kaksi maksa-arvoa ja munuaisarvot olivat koholla. Vertillä todettiin siis munuaisten vajaatoiminta! Maksa-arvo saattaa olla koholla syömättömyyden vuoksi, joten siihen ei lääkäri ainakaan toistaiseksi kiinnittänyt enempää huomiota.

Vertillä on siis ollut munuaisten vajaatoiminta jo ennen suolitukostakin, vaikka emme mitään oireita ole huomanneetkaan. Kolmen kissan taloudessa ei aina voi tietää, kuka on juonut tai syönyt minkäkin verran tai kuka on käynyt tai ollut käymättä hiekkalaatikolla!

Klinikalla Vertti vietti seuraavat kaksi yötä. Vertti sai siellä suonensisäisesti nestettä ja antibioottia, opioidikipulääkettä ja kortisonia injektiona.

Lauantai-iltana saimme hakea taas Vertin kotiin. Kotilääkityksiksi annettiin mukaan antibiootti-  ja kortisonitabletit. Myös opioidikipulääkereseptin saimme mukaan, mutta lääkäri sanoi, että se pitää hakea vain, jos Vertillä on selvästi kipuja.

Vertti klinikalla lauantai-iltana

Lopuksi lääkäri totesi, että jos Vertti ei edelleenkään syö, niin takaisin vaan klinikalle!

Onneksi Vertti söi heti ensimmäiseksi kotiin päästyään ja sunnuntainakin moneen otteeseen. Vielä tänä aamunakin ruoka maistui ihan kohtalaisesti, mutta juuri nyt näyttää siltä, että Vertillä saattaa olla kipuja, koska enimmäkseen se taas kyyhöttää lattialla ja pyrkii välillä piiloonkin menemään.

Vertille on tällä hetkellä tärkeintä, että se syö edes jotain, joten eläinlääkäri ei toistaiseksi mitään ruokavaliota määrännyt, vaan antoi luvan syöttää kaikkea, mikä kelpaa.

Nyt on tiistai ja Vertti on ollut eilisillasta lähtien enimmäkseen sängyn alla. Lääkkeet on annettu väkisin, mutta joka kerran Vertti kuolaa niistä suurimman osan ulos. Soitin päivällä eläinlääkärille ja iltapäivällä klo 16 mennään taas klinikalle, koska lääkkeiden anto kotona ei onnistu.

Vertti jäi jo neljänneksi yöksi klinikalle.  Lääkäri soitti illalla uusien verinäytteiden ja ultraäänen tuloksista.
Uusissa verinäytteissä valkosolut olivat koholla, joten elimistössä on tulehdus. Myös yksi maksa-arvo oli edelleen koholla. Lääkäri teki myös ultraäänitutkimuksen, jossa näkyi, että maksa oli normaalia isompi ja maksakudos normaalia tiheämpää. Munuaisissa oli kystia. Mitään varsinaista vikaa niissä ei kuitenkaan näkynyt. Saimme luvan hakea potilaaan kotiin aamulla.

Vertti sai klinikalla injektiona uutta antibioottia, joka vaikuttaa kahden viikon ajan. Kotona pitäisi kuitenkin saada annettua opioidikipulääke kaksi kertaa päivässä ja kortisooni kerran päivässä. Lääkärin suosituksen mukaan ostimme klinikalta Vertile myös munuais- ja maksapotilaalle tarkoitettua kuivamuonaa.

Kotona Vertti asettui eteisen kynnysmatolla eikä ole siitä juurikaan liikkunut muutamaan tuntiin. Ruokaa ei ole huolinut, vaan alkaa nieleskellä heti kun ruokaa edes yrittää tarjota ja lähtee pois. Ei tässä voi muuta kuin toivoa, että kaikki kääntyy vielä hyväksi...

Hirveä huoli!

Jos et halua lukea ikävistä asioista, kuten sairaudesta, huolesta ja epätoivosta, niin lopeta tähän.

Sunnuntaina Vertti oli apaattinen eikä syönyt mitään. Illalla soitettiin päivystävälle eläinlääkärille, joka jätti meille itsellemme päätettäväksi, tuommeko Vertin jo illalla  vai vasta aamulla klinikalle. Päädyimme odottamaan aamuun.

Vielä ei ole kulunut vuottakaan siitä, kun Vertiltä leikattiin pahanlaatuinen osteosarkooma, jolla on kohtalaisen suuri etäpesäke- ja uusiutumisriski. Se tuli ensimmäisenä mieleen. Sen jälkeen ne kaikki muut mahdolliset kauhukuvat, mitä ikinä menettämisen pelko voi huolesta sairaan ihmisen mieleen tuoda.
Maanantaina veimme Vertin aamupäivällä klinikalle ja lääkäri tutki Vertin.
Oman ongelmansa kommunikointiin lääkärin kanssa toi se, että lääkäri oli tuolta lahden takaa eli suomen kieli ei sujunut ihan täydellisesti ja minä taas pelosta paniikissa en ymmärtänyt lääkärin puheesta edes sitäkään suomenkielistä osuutta kokonaan. Minulla ei ole mitään näitä k.o .klinikan lahden takaa tulleita lääkäreitä vastaan, joita klinikalla on neljä eli kaikki klinikan lääkärit. Yhtään suomalaista siellä ei ainakaan tietääkseni ole! Tämäkin lääkäri teki vaativan kirurgisen operaation poistamalla rakkaalta pojaltamme suolitukoksen ja pelasti Vertin hengen, mutta siinä tilanteessa kun kaipaa kipeästi selkeitä vastauksia kysymyksiinsä ja yhteinen kieli puuttuu vaikka vain osittainkin, tulee aika epätoivoinen olo!

Joka tapauksessa se oli selvää, että Vertti oli kuivunut ja joutui jäämään klinikalle suonensisäiseen nesteytykseen. Lääkäri pyysi luvan tarvittaviin tutkimuksiin ja soitti niistä muutaman tunnin päästä. Onneksi haimatulehdusepäily oli aiheeton, mutta lääkäri pyysi lupaa varjoainekuvaukseen ja lupasi soittaa vielä illalla uudestaan. Soittikin sitten ja kertoi, että varjoaine oli pysähtynyt paksusuoleen eikä liikkunut mihinkään kuuteen tuntiin.
Eläinlääkäri pyysi lupaa suoliston avaukseen. Emme nähneet muuta vaihtoehtoa, joten suostuimme ja Vertti leikattiin. Paksusuolesta löytyi tukos: paljon heinää ja karvaa.

Vertti sai klinikalla kahta erilaista antibioottia ja opioidikipulääkkeen injektiona.  Tiistaina lääkäri tuli töihin illalla ja soitti Vertin kotiinpääsystä, kuten oli sovittu. Oli mahdollista, että Vertti joutuisi jäämään klinikalle vielä toiseksi yöksi, mutta lääkäri totesi, että potilas on selvästi stressaantunut klinikkaolosuhteista ja koska nesteytystäkin oli annettu jo tarpeeksi, antoi meille luvan hakea poika kotiin.

Antibioottikuuri ja tulehduskipulääkekuuri tulivat mukaan klinikalta ja mahansuojalääke haettiin vielä ennen kotiinmenoa apteekista.
Vertti saa syödä seuraavat kolme viikkoa vain klinikalta mukaan ostettua toipilasruokaa. Neljännellä viikolla siirrytään jo osittain normaaliruokaan.
Tikkien poistoon on varattava aika 10 päivän päästä.
Kauluria tarvitsee onneksi käyttää vain, jos Vertti nuolee haavaa.

Vertti on tällä hetkellä huonossa kunnossa. Huoli ja pelkokin on edelleen suuri. Epätoivoiselta tuntuu myös tämä koko lääke-ja ruokaruljanssi, joka minun pitäisi saada päivällä yksin hoidettua.
Aamulla on Papa apuna, kun annetaan tulehduskipulääke ruiskulla suuhun ja antibiootti tabletteina. Kolmesti päivässä pitää antaa lisäksi mahansuojalääke ruiskulla suuhun. Tunti ennen ja tunti jälkeen sen antamisen ei voi antaa muita lääkkeitä, ruokaa tai vettä. Ensimmäinen mahansuojalääkkeenantoyritys tänä aamuna meni ihan pipariksi, kun en pystynyt pitelemään yhtä aikaa sekä Vertin suuta auki että kiemurtelevaa kissaa paikoillaan. Lattialle sylki senkin vähän, minkä sain osittain suuhun ruiskautettua. Jos mahansuojalääkettä ei saada sille annettua, on vaarana, että suolisto ärtyy ja seurauksena on suolistotulehdus, huoh!
Illalla on onneksi  taas Papa apuna, kun annetaan antibioottitabletit ja päivän viimeinen mahansuojalääke.

Sitten on vielä se varsinainen syöminen. Ensimmäisellä viikolla pitäisi saada Vertti syömään toipilasruokaa kuusi kertaa päivässä. Vertti ei ole suostunut ainakaan vielä syömään yhtään mitään sen enempää klinikalla kuin kotonakaan eikä myöskään juomaan, huoh!. Ruiskulla saatiin aamulla annettua vähän vettä väkisin. Vertti on aina ollut ronkeli ruoan suhteen ja minun on vaikea kuvitella, että se suostuisi edes terveenäkään noita "outoja" toipilasruokia syömään.

Sitten vielä pitäisi pystyä pitämään Vertti ja muut kissat erillään toistensa ruoista ja pystyä vahtimaan, missä vaiheessa Vertti mahdollisesti käy isommalla asialla. Ei varmaan ainakaan ihan heti, kun ei ole mitään syönytkään päiväkausiin. Eilen illalla kotiintultua Vertti meni ensimmäiseksi hiekkalaatikolle ja yritti pissiä, mutta ei saanut mitään aikaiseksi. Jatkoi siitä suoraan toiselle hiekkalaatikolle ja sinne jotain jopa sai lirutettuakin.

Jostakin syystä Vertti kotiintulonsa jälkeen on enimmäkseen maannut Ellun matalassa hiekkalaatikossa!!! Täytynee taas soittaa klinikalle ja kysyä neuvoja vähän joka asiaan! Tuntuu, että tästä ei tule yhtään mitään...

Tulipahan ihan hirveä vuodatus, mutta jokainen teistä kissaihmisistä tietää itsekin sen äärimmäisen huolen, mikä on päällimmäisenä, kun kissa on vakavasti sairas!

P.S. Jos teillä on omakohtaisia kokemuksia vastaavasta, niin hyvät vinkit ja vertaistuki olisivat nyt tarpeen!! Kauhutarinoita en halua kuulla, ne ovat päässä jo valmiina...