JellyPages.com

tiistai 31. joulukuuta 2013

Hyvää uutta vuotta kaikille!

Palataksemme vielä hetkeksi jouluun, niin kerrottakoon joulun vietostamme muutama highlightsi. Yksi talouteen tulleista joululahjoista oli vehnätyyny. Vehnätyynyn lisäksi paketista paljastui myös rulla, jota henkilökunta tässä käyttää Ellun varovaiseen jouluhierontaan. Onni seuraa toimitusta mustasukkaisena aivan lähietäisyydeltä.


Kinkku paistettiin ja syötiin kolmeen pekkaan maman, Papan ja Onnin kesken. Mitä nyt parina päivänä saivat kyläilevät sukulaisetkin vähän maistella. No ei se Onnin osuus ihan niin suuri ollut, koska kinkku on oikeasti aivan liian suolaista kissalle. Jos Onni olisi itse saanut päättää, niin se olisi syönyt ihan keskenään koko kinkun! Kinkun pihtaamisesta suivaantuneena Onni otti muilta kyselemättä itselleen kunnian nuolla viimeiset kinkun muruset kinkkuvadilta erityisellä huolella.


Sitten koittikin jo ruokalevon aika.



Henkilökunta oli aikeissa tehdä tulevaa matkaa varten jo jonkunlaisen testipakkauksen, mutta avonaisen matkalaukun suojaksi kissankarvoja vastaan heitetyn lampaantaljan päälle olikin vilahtanut alta aikayksikön Onni kinkkumahoineen. Passaa siinä taljan päällä mahansa vieressä köllötellä!

Tämmöistä jaakkosaariluoma-toiminnolla* varustettua matkalaukkua ei henkilökunta kuitenkaan aio lomalle mukaansa ottaa, joten on vain odotettava, milloin tämä toiminto tulee tarpeeksi nälkäiseksi poistuakseen matkalaukusta ruokakupilleen.

(* Jos tämä toiminto ei ole sinulle entuudestaan tuttu, sen voi katsoa Maikkarin tammikuussa alkavan Putous 5.0-ohjelman esittelymainoksesta, joka pyörii kanavalla aika tiuhaan.)

Henkilökunta vaihtaa maisemaa pariksi viikoksi ja sammuttaa lähtiessään harmaatakin harmaammalta pihalta viimeisenkin valon!


Kynsilaukkaajat viettävät seuraavat pari viikkoa hoitolassa. Toivottavasti hoitolan sapuskat maistuvat ja kissanhiekat kelpaavat isäntäväelle!?!


20 kommenttia:

  1. Vai yrittää se Onni ihan jaakkosaariluomana päästä uimapatjaksi ( vaimikäsenytoli) :)
    Eipä silti, eikös ne kissat ja matkalaukut aina ole jollain tavalla yhteen kuuluneet? Salamatkustajien sukua ihan selvästi...mutta kyl minäkin tuommoisiin maisemiin....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kissat ja kassit ja kaikenlaiset (matka)laukut kuuluvat yhteen kuin paita ja peppu :)

      Poista
  2. Hyvää reissua ja Onnille ja Ellulle mukavaa lomailua myös! :)

    Kissat ymmärtävät herkkulihan päälle. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kissat todella ymmärtävät herkkulihan päälle. Toiset enemmän ja toiset vielä enemmän = Onni :)

      Poista
  3. Kynsilaukkaajilla on ollut jouluna kissanpäivät! Meillä ei tarjottu kinkku, se olisi kyllä maistunut. Ehkä mekin pienen murusen voisimme antaa, sillä kinkkua löytyy vielä! Henkilökunnalle oikein ihanaa lomaa ja kynsilaukkaajille Myrskyltä semmoiset terveiset että nyt kannattaa laittaa ranttaliksi! Hyvää uutta vuotta teille ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ranttaliksi siellä hoitolassa on kuulemma pistettykin, kun siitä pienestä huoneentapaisesta on verhokin pudonnut lattialle :)

      Poista
  4. Oikein hyvää uutta vuotta ja nautinnollista lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mamma! Kyllä täällä on jo nautittukin olosta, kun lopulta päästiin perille :)

      Poista
  5. Onnellista uutta vuotta ja rentouttavaa lomaa! Tuokaa takaisin tullessanne auringonvaloa tänne Suomeen myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anna S! Yritän pakata mahdollisimman ilmatiiviiseen pussin kaiken auringonvalon, mitä sinne saan mahtumaan :)

      Poista
  6. Onnea uudelle vuodelle, se alkaa teillä erinomaisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Minni! Yritän ehtiä jossain vaiheessa lukemaan teidän muiden kuulumisia :)

      Poista
  7. Rauhallista Uutta Vuotta 2014 myös sinne täältä maaseudun rauhasta,Mukavaa lomaa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tansku! Terveisiä sinne maaseudun rauhaan :)

      Poista
  8. Virkistävää ja rentouttavaa Uuden Vuoden aloitusta, muistakaa pulahdella veteen sännöllisin väliajoin !

    Päättivät sitten kissalat aloittaa hoidossa rokkenroll-elämän ja panna paikat nippuun...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pulahdeltu on suhteellisen säännöllisesti :)

      Katit ovat tottuneet kotona juoksemaan huushollia ympäri, joten pienessä hoitolatilassa täytyy liikkumatilaa laajentaa ylöspäin. Siis seinille :)

      Poista
  9. Onnellista uutta vuotta! Oikein mukavaa lomaa ja täysihoitolan riemuja kynsilaukkaajille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivon totisesti, että siellä hoitolassakin viihdytään edes siedettävästi :)

      Poista
  10. Ilmeisesti säästyitte Onnin unohtumattomalta joulushowlta?

    Oikein hyvää alkanutta vuotta ja mukavaa matkaa! Toivottavasti hoitolassa menee hyvin ja matkalaiset saavat reissustansa kaiken ilon irti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulushowlta onneksi säästyttiin! :)

      Matkalaisilla on mennyt ainakin toistaiseksi hyvin, mutta hoitolaan en uskalla soittaa! Toivon totisesti, että sielläkin pärjäillaan :)

      Poista

Kynsilaukkaajat kiittävät kommentistasi!