Henkilökunta lähtee lomalle

Henkilökunta lähtee siis piakkoin lomailemaan Turkkiin, mutta isäntäväelle se näyttää olevan aivan yhdentekevää. Henkilökunnan lomittajana toimii J, joka on ohjeistettu vaativaan työhönsä perusteellisesti ja asianmukaisesti.

Isäntäväelle on siis todellakin aivan sama, kuka tai ketkä Kynsilaukkaajien taloutta hoitaa/hoitavat, kunhan ruokahuolto vain pelaa. Silloin kun ruokahuolto toimii, ovat pienet päikkärit (siis ihmisen kahdeksan tunnit yöunet ovat sama asia kuin kissan yhtä pitkät päikkärit) aina aterian päälle paikallaan.  Esittelen tässä joitakin viimeisimpiä nukkumatyylejä ihan vain malliesimerkkinä hyvää tekevästä venyttelystä meille nukkumisasennon suhteenkin kaavoihin kangistuneille ihmisille.  Ensimmäisenä Vertti esittelee "takajalat suorina"- tyyliä ja seuraavana Onni "jalat nipussa"-tyyliä.

Kesken uniensa häiritty Ellu raottaa vain silmiään ja katsoo kuvaajaa paheksuvasti:" ...minä sinulle tyylit näytän..."(Tässä vaiheessa kuvaaja ymmärtää paeta kiireesti paikalta...)

Tässä Vertin" käpälä posken alla"-tyyli. Vähän pilkottaa pedolla hirmuinen  kulmahammaskin suusta. Mistähän poika uneksii?

Seuraavana Onnin "Jos et heti lopeta tätä vainoamista, niin minä katson sinua VIELÄ pahemmalla silmällä kuin nyt"-tyyli. Ei ole näköjään tänään Onnillakaan varsinainen linssilude-päivä.

Yhtäkkiä Vertti kavahtaa täysin hereille silmät lautasina: "Mitä? Siis henkilökunta lähtee kahdeksi viikoksi lomalle? Kai se teidän lomittajanne on ammattitaitoinen? Onko ruokaa ostettu tarpeeksi varastoon? Ei kai se lomittajakin jätä minua yöksi kylmiön eteiseen, niin kuin te teitte taas eilen illalla?"

Niin, siellähän se Vertti taas yönsä vietti. Vertti kun hyppää seinähyllylle Kynsilaukkaajien ruokalaatikoiden viereen ja asettuu sinne liikkumattomaksi, niin se sulautuu ikään kuin kalustoon näyttämällä Latz-laatikon kissalta ja pahimmassa tapauksessa siinä käy niin kuin nyt kävi. Unelmien yö täynnä kissanruokaa olevassa paikassa, mutta paketteja ei saanut auki ilman henkilökunnan apua. Voi voi, miten turhauttavaa!
Vertti-parka kun ei osaa edes kunnolla naukua, joten äänikään ei nukkuvaa henkilökuntaa herättänyt vapautustoimiin. Eipä tässä muuta voi sanoa, kuin että anteeksi, förlåt ja sorrry taas kerran, Verttiseni.
P.S. Henkilökunta lievittää reissunsa aikana isäntäväen ikäväänsä katselemalla kotiin asennettua nettikameraa, josta voi aina välillä tuurillaan nähdä isäntäväkeä ainakin vilaukselta :)
Merhaba vaan pariksi viikoksi :)

Onni täytti vappuna 6 vee!

Juuri vappupäivänä 6 vuotta täyttänyt Onni ymmärtää hyvin, että kun ikää karttuu, niin kissankin elämässä liikunnan merkitys korostuu, etenkin jos vyötärönympärys ihan silmämääräisestikin katsottuna ylittää kissaneitojen suositusarvon ylärajan niin kuin Onnilla. Onni kuuli kyllä sillä vieläkin puistattavalla rokotusreissullaan sen eläinlääkäriksi itseään mainitsevan kissojen kiusaajan sanovan, että lihavat kissat sairastuvat usein diabetekseen!
Onni onkin päättänyt ryhtyä huolehtimaan terveydestään ja harrastamaan liikuntaa monipuolisesti ja (henkilökunnan pakottamana... kannustamana) syömäänkin terveellisemmin (toim.huom.! Hah, uskokoon, ken tahtoo!) Niinpä Onni suostuukin vakuudeksi antamaan paparazzi-tädille jumppaohjelmansa julkaistavaksi ihan kaikelle (kissa)kansalle. Heti alkuunsa Onni säväyttää vetäisemällä ihan kylmiltään spagaatin tyyliin michaelmonroe on stage (tosin pehmeällä alustalla ainakin näin aluksi, mutta kuitenkin)...

Seuraavaksi kynnet syvälle tuon niin rakastetun ja rakkaudella riekaleiksi kynsityn nojatuolin sisuksiin, että ote pitää varmasti ja noin viitisenkymmentä topakkaa takajalkojen nostoliikettä kohti etukäpäliä. Onniltahan tämä käy kuin leikki, joten kohta ei ole tällä tytöllä enää jenkkakahvoista tietoakaan...ylös ja ylös ja vielä kerran ylös...

Välillä on pakko harrastaa vähän muutakin kuin pelkkää tylsää venytystä ja punnerrusta. Onni ei tanssi susien eikä tähtien kanssa, vaan vihreän hiiren kanssa. Olisiko foxtrottia tai jotain sinne päin...

Kovan treenin jälkeen on hirveä nälkä, mutta henkilökunta ei ole huomaavinaan jääkaappia puskevaa Onnia. No, nälkäinen kissahan syö vaikka serpentiiniä, jos ei muuta ole tarjolla. (Kyllä niitä herkkujakin syntymäpäivän kunniaksi nautittiin sitten myöhemmin ihan koko Kynsilaukkaajien porukalla...)

Vapun kohokohta oli se, kun Onnin syntymäpäivän kunniaksi Vertti ja Onni pääsivät ensimmäistä kertaa tänä vuonna valjaissa ulos. Vertti sekosi täysin jo heti alkumetreillä ja heittäytyi vapaaseen kieriskelyyn autotallin oven edustalla. Naapurit varmaan ihmettelevät, että mitähän ne noille kissoilleen oikein syöttävät...

Ulkona olemisen ensi huumasta toivuttuaan Vertti halusi haistella kaikki mahdolliset ihanat sisäkissojen talvielämään kuulumattomat tuoksut. Jostakin henkilökunnalle täysin käsittämättömästa syystä sireenit täytyy aina nuuhkia erityisen huolella.

Siis kaikki kuusi kappaletta erikseen. Onneksi niitä ei ole sen enempää, sillä silloin venyisi tämä Vertin hartaan rituaalin seuraaminen turhan pitkästyttäväksi flexin toisessa päässä roikkuvalle henkilökunnalle.

Onni sen sijaan on malttamaton eikä ulos päästyään tuoksuja ehdi haistelemaan eikä muutenkaan kauan aikaile, kun jo roikaisee omenapuuhun. Yläilmoista onkin paljon paremmat näkymät kuin maasta käsin.

Pian kuitenkin Onni empiiriseen kokemukseen perustuen muistaa, että omenapuut ne ovat semmoisia pahalaisia, että ne suorastaan houkuttelevat pikkukissoja kiipeämään ylemmäs ja ylemmäs.Ylöshän sitä on päästävä, mutta kun lopulta pitäisi tulla alaskin eikä se alastulo ole ollenkaan niin helppoa kuin ylöspäin meneminen, joten mikäs nyt avuksi? Tässä pitää nyt yrittää laskeutua ihan kieli keskellä suuta (tai jopa nenää), ettei käy köpelösti.

Vau, onpas alas pitkä matka! Toimittaisikohan henkilökunta päivällisen synttärisankarille puuhun, jos vielä jonkun aikaa miettisi laskeutumisstrategiaa ihan kaikessa rauhassa. Täh, no kai sitä nyt vapun ja syntymäpäivän kunniaksi saisi edes joskus syödä ulkona! Ai ei vai? No mutta hei, eikös se ole se palokunta sitä varten, että pelastaa kissoja puusta!

Ihan tyypillistä (rahallakaan ei saa enää kunnon henkilökuntaa), ei suostunut nuiva henkilökunta soittamaan palokuntaa paikalle ja kuinka ollakaan, hetkisen kuluttua tämä viidakon Jane putosikin omia aikojaan ja jäi roikkumaan valjaistaan oksalle hetkeksi, ennen kuin Papa pelasti nolostuneen kiipeilijän. Paparazzi-mama vain ei ehtinyt tilanteeseen kameroineen ja veikkaanpa, että julkiselta nöyryytykseltä säästynyt Onni on siitä ikuisesti kiitollinen!

Eläinlääkäri - Kynsilaukkaajien painajainen

 Talossa on kauhea hössötys ja meteli käynnissä. Vertti-parkakin herää kesken uniensa ja näyttää hieman harmistuneelta. Mitä ihmettä täällä on oikein tekeillä?

 No sitä, että on tullut aika käyttää Onni ja Ellu rokotettavana eläinlääkärissä. Ellun karvattomaksi nuolemaa mahapuolta on tarkoitus lääkärin myös vilkaiseman. Paitsi isäntäväelle on eläinlääkärillä käyminen melkoinen stressi myös henkilökunnalle. Voi, miten minä kadehdinkaan kaikkia noita monikissatalouksia, joissa kissat vain laitetaan kuljetuskoppiinsa ja sillä siisti! Kynsilaukkaajista ei yhtäkään saa laitettua koppiin ongelmitta. Miten kaikki nämä kolme voivatkin olla niiiiiiin hankalia? Kynsilaukkaajien "kopittaminen" = verta, hikeä ja kyyneleitä unohtamatta sinne tänne liriteltyjä pelkopissoja (siis veri, hiki ja kyyneleet irtoavat henkilökunnasta ja pissat isäntäväestä).
Onni on Kynsilaukkaajista se, jonka kynsien jäljiltä henkilökunnan veri virtaa yleensä vuolaimmin, mutta tällä kertaa Papa pääsi yllättämään Onnin ja ennen kuin kissaneito ennätti upottaa  terävät kyntensä Papan nahkaan, oli Papa jo sujauttanut hölmistyneen katin koppiin ja pistänyt luukun säppiin! Onni kynsi koppiaan joka puolelta kuin henkensä hädässä ja teki harvinaisen selväksi halunsa päästä sieltä pois.

 Ellun "kopitus" meni myös tällä kertaa aivan nappiin ja pelosta patsaaksi jähmettynyt neiti ei ehtinyt edes pissaa lirauttaa, kun Papa oli toimittanut senkin omaan koppiinsa. Henkilökunta huokaisi todella syvään helpotuksesta. Ei verta missään, ei kynsien repimiä vaatteita eikä edes hiki ehtinyt tulla. Kaipa se harjoittelu tosiaan tekee mestarin!
Itse lääkärissäkäynti on sitten jo "kopitusta" helpompi juttu, joskin Kynsilaukkaajien ravisteleminen siellä pois kopista on yhtä vaikeaa kuin niiden aloillaan pitäminen rokotuksen aikana ja lopulta takaisin koppiin saaminen, mutta Papa keräsi tällä kertaa pisteet kirkkaasti 6 - 0.
 Onnin ensimmäinen rokote lipsahti Kynsilaukkaajia ennestään tuntemattomalta eläinlääkäriltä taistelun tuoksinassa ihan muualle kuin Onniin ja lääkäri joutui hakemaan uuden rokotteen. Toinen rokote upposi oikeaan osoitteeseen ja Onni survottiin boksiinsa ja ravisteltiin toisesta boksista Ellu esille. Ellu oli niin kauhusta kankeana, että rokotus kävi helposti ja jotenkin Papa onnistui Ellun vatsapuoltakin lääkärille vilauttamaan. Lääkäri kehotti toistaiseksi vain seurailemaan Ellun vointia, koska lääkäri ei pystynyt tekemään sille tutkimusta ilman rauhoitusta. Jos vaiva pahenee, on Ellu kuitenkin tutkittava rauhoituksessa ja samalla saadaan otettua mahdollisesti verikokeetkin.
 Kotona sitten seurasi vapautus ja aika äkkiä molemmat näyttivät jo unohtaneen koko jutun, joten pysyviltä traumoilta taidettiin säästyä. Vertti, jonka rokotus on vielä pari vuotta voimassa, haisteli Elluun tarttuneita outoja hajuja ja katsoi sitten minuun ikään kuin olisi halunnut sanoa, että: "Kiitos, kun ette taas minua vieneet!"

 Onnikin toipui traumastaan hyvin onnimaiseen tapaan eli syömällä. Onnin mottohan on: "Hyvä ruoka, parempi mieli!" Sitten vielä vähän huulien nuoleskelua ja pientä pesuntapaista ja kaikki on taas hyvin!

 Niin palasi rauha pikkuhiljaa taloon ja Verttikin rokotetut lajitoverinsa tarkkaan haisteltuaan rentoutui ja uskaltautui matolle lempiharrastukseensa vapaaseen kieriskelyyn. Paparazzi-täti sai osakseen paheksuvan katseen, joka tuntui sanovan:" Siis onko ihan pakko kuvata jokaikinen liike, häh?"

Niinpä vain väsähti närkästynyt kieriskelijäkin lopulta ja haukotteli hartaasti, ennen kuin nukahti ilmeisen onnelliseen uneen, jossa arvattavasti vilahtelivat ikkunan läpi havaitut pihalla ahkeroivat myyrät...

Ellua vielä ihan vähän harmittaa pelottava ja nöyryyttäväkin koppiinsulkeminen, mutta henkilökunta saa kyllä lopulta anteeksi...

Uniltaan jälleen herännyt Vertti on mietteissään, joita minä tulkitsin näin: "Milloinkahan ne taas minua siellä lääkärissä käyttävät? Loppukesäähän se on tainnut aina olla, kun tuo turkki on siinä määrin takkuuntunut, että ne minut sinne väkisin raastavat? Mukavan tujauksen se lekuri kyllä antaa ennen kuin uskaltaa alkaa meikästä takkuja ajelemaan ja vähän aikaa on  kuin pilvissä leijuisi eikä pelota yhtään, mutta helvetillinen krapula on päällä koko loppuillan. No, onhan tässä vielä muutama kuukausi, ennen kuin se on ajankohtaista. Nautitaan nyt ensin keväästä ja kesästä ja annetaan turkin takkuuntua kunnolla (minähän en nimittäin anna kenenkään harjata mahapuoltani, että sen verran respektiä, kiitos)..."

Pääsiäisen ylijäämätipu eliminoitu!

Vielä pääsiäisestä sen verran, että niin kuin juhlapyhinä muulloinkin sekä isäntäväki että henkilökunta mussuttivat pakkinsa niin täyteen herkkuja, että välillä piti jo itsekunkin heittäytyä ihan mahansa viereen pötkölleen. Vaikka isäntäväen keskinäinen kynsilaukka olikin aika ajoin hyvinkin vauhdikasta (Vertillä on nenässä Onnin kynnestä verinen täplä ja Papa irrotteli Onnin takalistosta Vertin katkenneen kynnen), oli välillä pakko levätäkin.

Onnin tekisi mieli hypätä Vertin selkään ja aloittaa kunnon takaa-ajo, mutta kun niin haukotuttaa...

Pääsiäispyhät siis tulivat ja menivät kuten tuli ja meni tytärkin (nyyh!). Pikkuhiljaa Kynsilaukkaajien taloudessa siirrytäänkin odottamaan vappua, jolloin sitten vietetään Onnin syntymäpäiviä. Taas on kaikille herkkuja tiedossa! Tai siis Onnillehan nyt kelpaa kaikki, mikä mahtuu kurkusta alas :) Henkilökunnan keittiövastaavalla on vappumenu vasta suunnitteilla, mutta aikaahan on vielä runsaasti.

Onpas torkkupeiton pykäreunukseen lipsahtanut muutama vähän pitempi pylväs...

Tämä viikko onkin meillä täällä paitsi Papan lomaviikko, myös kirppariviikko eli kovasti on taas kaappeja ja pahvilaatikoita kaiveltu. Sen lisäksi, että niistä on löytynyt mieletön määrä tavaraa kirppikselle vietäväksi, on sieltä löytynyt myös Vertin iloksi vielä yksi pääsiäistipu. Tämän tipun Vertti kaivoi ihan itse esiin avonaisesta pahvilaatikosta, jossa oli tyttären kirpparikamoja. Tuskin sitä oli tarkoitettu kirpparille vietäväksi ja jos olikin, niin hirmuinen Vertti ehti ensin. Tässä tipu jo pedon hampaissa, mutta muuten vielä ihan tipuksi tunnistettavissa. Muutama tovi myöhemmin tästä kaksikosta oli enää tunnistettavissa Vertti, joka hymyili hieman vaivaantuneen oloisesti jotain keltaista hampaittensa välissä...

Minun minun minun...

Onneksi vappu on luonteeltaan täysin erilainen juhla jo ulkoisen tunnusmerkistönkin osalta eli silloin todennäköisesti säästytään tapoilta ja pahoinpitelyiltä, koska vappuna on niiden tipujen sijasta vaan tylsiä ilmapalloja ja serpentiiniä ja muuta yhtä pitkästyttävää...Vaikka toisaalta, voihan sitä isäntäväki tietysti aina yrittää kuristua serpentiineihin tai syödä itsensä niistä sairaaksi tai ainakin säikytellä henkilökuntaa poksuttelemalla ilmapalloja puhki kynsillään...

Vertti täytti pääsiäisenä 8 vee!

Nyt on taas juhlat juhlittu eli pääsiäinen ja Vertin syntymäpäivä, jota vietämme ensimmäisenä pääsiäispäivänä. Vertin tarkka syntymäpäivähän ei ole tiedossa, mutta pääsiäisenä Vertin kerrottiin syntyneen siellä, mistä se aikoinaan haettiin. Sen kummempia juhlallisuuksia ei sisältynyt sen enempää pääsiäiseen kuin syntymäpäiviinkään, mutta herkkuja toki Kynsilaukkaajille tarjottiin ja yritettiin siinä samalla sen verran katsoa, että itse gentlemanni sankarikin sai jotain syödäkseen. Vertti kun aina antaa naisväen syödä ensin ja sitten kun se on lopettanut, saa Vertti yleensä tyytyä katselemaan tyhjää kuppia.
Tässä Vertti kuitenkin vasta avustamassa pääsiäiskoristeiden sijoittelun suunnittelupalaverissa.

Kyllä siinä koristeluhomman suunnittelussa oli myös Onnista paljon apua. Onnin oli pakko välillä kokeilla pitkän pitkää "epäaitoa" pajunkissaa, josko se maljakko alta kaatuisi, kun tuolta ylhäältä pajunkissaa vähän kynnellä kopasee...Ei kaatunut tällä kertaa.

Syntymäpäiväsankarillakin on se pimeä puolensa, joka tulee esiin yleensä vain ja ainoastaan pääsiäisenä. Syntymäpäivän kanssa sillä ei ole mitään tekemistä, vaan pääsiäisen ulkoisen tunnusmerkistön eli tässä tapauksessa ruohossa nököttävien pääsiäistipujen. Se vaan on niin, että kissa on kissa ja lintu on lintu! Minkäs tiikerikään raidoilleen mahtaa! Tässä tipu on juuri noukittu ruohosta ja Vertti katsoo ovelasti syrjäsilmällä, että eihän henkilökunta vain huomannut!

No, Onni ainakin huomasi ja ihan piti tyttösen itsekin lähteä katsomaan, että mitä ihmettä se Vertti sieltä ruohosta löysi! Onni ei kuitenkaan mokomista jaksa innostua, vaan loput tipuset saavat Onnin puolesta jäädä ruohoonsa nököttämään.

Varoitus! Nyt seuraa pääsiäisen hirvittävä murhaosio, joka on kielletty alaikäisiltä eli


(18)


Samaan aikaan toisaalla...Silminnäkijöitähän ei ole, mutta kuva puhukoon puolestaan! Kauhunhuuto (tai ehkä tässä tapauksessa kauhunpiipitys) on jähmettynyt uhrin huulille. Sanomattakin on selvää, että tämä juuri vietetty oli tämän tipusen ensimmäinen ja viimeinen pääsiäinen. Henkilökunnalle tämä oli jo kahdeksas pääsiäinen, kun näitä vainajia on löytynyt, joten voin vakuuttaa, että pahemminkin runneltuja on nähty...

Palataanpa takaisin lapsillekin soveltuvaan osioon eli

(S)


Ellu-neiti nauttii pääsiäissaunasta tietämättä mitään pahasta maailmasta  ja samassa huushollissa saalistavasta tiputeurastajasta ja hyvä niin. Parempi ollakin tietämättä turmeltuneen nykynuorison kolttosista...

Taas samaan aikaan toisaalla... taitaa sarjamurhaaja etsiä uutta uhria...Yleensä nuo tipuset on tuhottu kaikki, ennen kuin pyhät ovat päättyneet, mutta olisiko Vertille jostakin tullut 8-vuotissyntymäpäivän myötä semmoinen ajatuksentapainen, joita olen joskus ollut aikuisilla kissoilla havaitsevinani, että: " Love, peace and understanding... " Eikös sekin, jonka ylösnousemuksen juhlana pääsiäistä vietetään, suunnilleen niin saarnannut...Ehkä Vertti sisäisti lopulta jonkun tärkeän sanoman...
Yllättäen nimittäin loput tipuset saivat viettää pääsiäisen kaikessa rauhassa täysissä sielun ja ruumiin voimissa eikä uhriluku enää kasvanut.

Kaikesta huolimatta pääsiäisenvietto sujui loppujen lopuksi suhteellisen leppoisissa merkeissä eikä isäntäväelle sen enempää kuin henkilökunnallekaan näyttäisi jääneen pahempia traumoja. Ei ainakaan Onnille, joka on kerrankin saanut sapuskaa tarpeekseen ja pohjattoman vatsansa täyteen. Juhlien jälkeen on aika ottaa kunnon torkut ja heittäytyä ruokalevolle henkilökunnan pääsiäisvierailulla olevan tyttären syliin...hrrrrr...hrrrr......

Pääsiäistä odotellessa...

Koska henkilökunta on laiminlyönyt täysin 24 h-ateriapalvelun isäntäväelle, on Onninkin tyydyttävä pohjattoman vatsansa täyttääkseen pakon edessä  tähän epäilyttävän näköiseen vihreään...

Tämän laatikon valitsi uudeksi nukkumapaikakseen Ellu, mutta pitihän se arvata, että ennemmin tai myöhemmin sinne vääntäytyy myös Onni...ja tällä kertaa ennemmin.

Vertti on uskaltautunut pakkassäästä huolimatta katselemaan ja kuuntelemaan kevättä vielä kovin lumiseen ja kylmään "Villa Verttilään". Katselee sieltä vähän huolestuneen näköisenä, että ei kai se henkilökunta vain estä takaisinpääsyä sulkemalla tuuletusikkunan...

Ellu ei vielä näillä lämpötiloilla nenäänsä ulos pistä , vaan tyytyy silmäilemään kevättä lämpimistä sisätiloista käsin.

Onni tuumaillee, että pitäisiköhän kuitenkin lisätä sen epäilyttävän näköisen vihreän syöntiä ja keventää muutenkin tuota ruokavaliota, vaikka ei tämä pullea maha perusteellistakaan peseytymistä juuri haittaa, kun on vielä nuori ja notkea...ja pitkäkielinen.

Vertille taisi tulla ulkona tipuja bongaillessa kylmä, kun nyt näköjään otetaan kaikki mahdollinen lämpöenergia kerälläolon muodossa käyttöön...

P.S. Isäntäväki jo niiiiiin odottaa pääsiäistä, kun saa sieltä ruohosta kaivaa ne kaikki ihanat keltaiset pörröiset tipuset tuhottavaksi...

Kahden kerroksen (isäntä)väkeä

Onni on tehnyt selväksi Vertille, kuka tässä talossa rulettaa. Sehän ei ole suinkaan automaattisesti isäntäväen vanhin tai se ainoa miespuolinen, vaan röyhkein ja röyhkeydessähän Onni on talouden ehdoton numero yksi. Vertti tässä tyynesti tuumailee, että parempi kuitenkin tossun (tai paremminkin keinutuolin) alla kuin taivasalla.

Ellua ei nuorempien keskinäinen valtataistelu paljon hetkauta. Kuuroudessa on muuten ainakin yksi hyväkin puoli ja se on se, ettei tarvitse kuunnella nuorison kovaäänistä nahistelua ja kun sitä ei kuule, siitä ei myöskään mitään tiedä ja saa keskittyä siihen kaikkein tärkeimpään eli nukkua kaikessa rauhassa...

Maine Cooneilla on kuulemma erityisen pitkät viikset, mutta ei tarvitse Vertinkään siinä skabassa omiaan hävetä. Olen joskus niitä mittaillut ja muistaakseni pisin viiksikarva on/oli 17 cm. (Paikallisessa lehdessä oli nimittäin taannoin juttu kissasta (Maine Coon), jonka pisin viiksikarva oli (taas muistaakseni) 23 cm!

Voi Jeesus, miten pulleita harakoita taas tuolla pihalla! Tämä nojatuolin selkänojan päällinen on siitä hyvä bongauspaikka, että jos bongattavaa on vähän, voi tässä aina ottaa saalista odotellessaan pienet torkut. Huono puoli taas on se, että jos sattuu vaipumaan yhtään syvempään uneen, riski pudota alas kasvaa pelottavan suureksi! Onneksi kaikki yhdeksän henkeä ovat vielä tallella! Nyt kyllä ramasee niin, että hyppikööt vaan ahneet harakanpullukat ihan rauhassa...mua huvita mikään!

Sama täällä! Ketä kiinnostaa jotkut hemmetin harakat, kun on maha täynnä sapuskaa. Täynnä on, siitäkin huolimatta, että oksensin juuri osan syömistäni raksuista taas autotalliin, tosin tällä kertaa lattialle enkä kuskinpenkille. Henkilökunta ei sitä vielä tiedä, mutta aamulla on taas hauska seurata Papa-myöhästelijän liukastelua siinä oksennuksessa. Toivottavasti se ei ehdi kuivua aamuksi liikaa, että säilyisi se luistavuus kengänpohjan alla...