JellyPages.com

maanantai 26. toukokuuta 2014

Kaukana kotoa

Onni uskaltautui valjastelemaan niin kauas luontoon, ettei enää kotiakaan näkynyt.

Siellä oli tosi korkeaa heinikkoa ja semmoisia puita, joita ei kotipihasta löydy.

"Uskaltaisikohen tuohon kiivetä?"

"Ei pysty! Oksia liian harvassa!"
Muutenkin oli jo aika palata kotiin, koska talouteen oli tulossa vieras. Kukako? No Rollepa tietenkin! Nyt Rolle onkin jo 7 kk ja iso poika!

Ensin suoritettiin asiaankuuluvat haistelut ja käpälöinnit. Sitten Onnin piti saada vielä vähän suhista vieraalle, mutta sitten kaikki olikin jo ihan ookoo. Rolle otti heti lunkisti ja painui ulkotarhaan nukkumaan. Vain yhden yön kävi Rolle tällä kertaa kaverisuhteita testaamassa. Sen verran oltiin vielä väleissä niin Ellun kuin Onninkin kanssa, että kesäkuussa Rolle tuleekin sitten pitemmäksi aikaa!

P.S. Vakuutimme Rollen hakijoille Papan kanssa yhdestä suusta, että valitettavasti se karkasi eikä sitä kannata lähteä etsimään, kun siitä on jo niin monta tuntia, mutta taas ne vaan nauroivat meille...Kummallista porukkaa!

21 kommenttia:

  1. Eivät vieläkään luovuttaneet! Jo on itsepäistä porukkaa ;) Mutta hyvä että ystävyyssuhteet on kunnossa, vaikka Rolle onkin kasvanut isoksi kissaksi! On sitten kesäkuussa mukavampaa.

    Niin ja Onni teki varmasti viisaasti, kun ei ryhtynyt kiipeilytyöhön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän hyvin tulivat kissat keskenään toimeen, vaikka eivät ole pariin kuukauteen toisiaan nähneet!

      Poista
  2. Koti onkin kissan paras paikka. Turhan kauaksi ei kannata lähteä seikkailemaan.

    Ja miten niin Rollen isäntäväki ei usko teitä???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylklä meillä Papan kanssa on ilmeisesti jonkunlainen uskottavuusongelma...

      Poista
    2. Liian kauaksi jos menee, voi joutua hirvittävien rollaattorimummojen piirittämäksi :)

      Poista
  3. Kesäkuussa uusi yritys. Silloin teillä on useampi päivä aikaa vaikka muuttaa ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suunnitelmaa kesäkuulle hiotaan jo täyttä häkää!

      Poista
  4. Onni on rohkea! Ja ilmeisesti myös seurallinen kun vieraskin noin hyvin viihtyy :)

    VastaaPoista
  5. Hyvähän se on välillä käydä vähän uusiakin paikkoja haistelemassa.

    Meillä on kanssa vähän vaikeuksia ymmärtää, miten ihmessä siellä ei juksaukset mene läpi! Kuvastakin näkee, että Rolle on justiinsä ottamassa hatkat ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä taitaa jonkinlaisesta uskottavuusongelmasta kertoa...

      Poista
  6. Rolle osaa ottaa rennosti, on suuremmoista kun on olemassa kakkoskoti jossa viihtyy. Onneksi kissoilla on erinomainen muisti, eikä ystävyyttä tarvitse alkaa hieroa aina alusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näköjään jonkunlainen muistijälki oli tosiaan jäänyt, koskapa juttuun tultiin niin hyvin :)

      Poista
  7. Rohkeat metsästäjät samoavat kaukanakin...kunhan kodin hajut vielä tuntuu nekussa :) Onni on kaunis samoilija!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä metsästäjä ei yleensä kovin kauas lähde, kun kävelytiellä vastaan voi tulla rollaattorimummoja tai pelottavia pyöräilijöitä :)

      Poista
  8. Hyvä lomakoti on tärkeä myös kissalle - Rollea on lykästänyt.♥

    Onni on reipas ulkoilija! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meitä on lykästänyt myös, kun saamme Rollen aina välillä vieraaksemme :)

      Poista
  9. Ellulle olisi kysymyksiä mun blogissani:)

    VastaaPoista
  10. Huomasin blogisi Minnin blogista. Ajattelin katsoa mitä täältä löytyy ja ajattelin ryhtyä lukijaksi :) Upea blogi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jonas! Tervetuloa vain Kynsilaukkaajien seuraan :)

      Poista

Kynsilaukkaajat kiittävät kommentistasi!