JellyPages.com

maanantai 12. toukokuuta 2014

Saalistustauko

Viime päivinä on sadellut melkein koko ajan; välillä enemmän, välillä vähemmän! Myyräjahtiin ei siis ole päästy! Tai itse asiassa kyllä Onnille tarjottiin mahdollisuutta myyrästää sateessa, mutta turkin kastuminen oli selvästikin niin epämukavaa, että vain muutaman askeleen otettuaan Onni teki täyskäännöksen ja palasi myrtyneen näköisenä takaisin ulko-ovelle. Ikkunasta on kuitenkin ihailtu vilkkaita oravanpoikasia lähikoivussa ja nähtiinpä taas pari päivää sitten iso harmaakin astelemassa pihalla! 
"Märkä turkki päällä ei ole kivaa!"

Pikkuoravat päiväunilla
On se aurinkokin välillä armollisesti pilkahdellut sen verran pilvien raosta, että Onni on päässyt nauttimaan sen lämmittävistä säteistä lampaantaljallaan.
"Muistakaa te muutkin syödä hyvin ja nukkua tarpeeksi!"
Kuivempia kelejä odotellessa täällä kerätään siis lepäillen voimia seuraavaa myyräjahtia varten!

18 kommenttia:

  1. Ihana oravapoikue. En ole nähnyt täällä yhtään ja toivottavasti en näekään, niillä ei ole turvallista kissan lähellä. Ei kannata lähteä ulos koiranilmalla. Prinssi kotiutui eilen illalla läpimärkänä, mutta vahingosta viisastuneena viettää tänään siestaa sohvalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä kannattaa antaa turkin kuivua ja sitten taas menoksi! :)

      Poista
  2. Oravanpoikia! Niitä siis on jo. (Ei kerrota Myrskylle.) Onneksi kissalla on vara valita. Ulos ei ole pakko mennä jos ei halua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti Myrskyn metsästysmailla ei ole pikkukurreja!

      Poista
  3. Oi, siellä kelliskellään ihanasti lampaantaljalla. Meidän neiti ei vieläkään suostu koskettamaan sitä tassullakaan:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän kattilatkaan eivät missään nimessä koske lampaantaljaan. Eivät varmasti pitkällä tikullakaan. Kumma juttu.

      Poista
    2. Mikähän siinä mahtaa olla, ettei kelpaa kaikille? Kenties joku tuoksu?

      Poista
  4. Hmmm... Tuo Onnin neuvo syömisestä ja nukkumisesta osui nyt sellaiseen saumaan, että taidan pakata kamat ja hilpasta kotiin välillä :) - on se päivä huomennakin!

    Söpöset nuo pikkuoravat oksillaan, kas kun eivät siellä kylkikyljessä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti nyt olet jo ohjeen mukaisesti syönyt ja levännyt kunnolla! :)

      Poista
  5. Kuka sitä nyt märissä vaatteissa! Varsinkin kun ruokaa saa muutenkin ja luontodokumenttia näkyy nonstoppina ikkunasta!

    Onnin neuvoa pyrimme noudattamaan kaikin tavoin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut! Parempi yksi takuuvarma ruoka sisällä lautasella kuin 10 pyydystettävää myyrää kivenkolossa! :)

      Poista
  6. Onnilla on viisaat neuvot! Lampaantalja alle ja eikun päikkäreille (tai siis kohta iltaunille).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnin ohjeet ovat aika mieluisia itse kullekin! :)

      Poista
  7. Hyvät vinkit, kerron tytöille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita ohjeita kannattaa kaikkien noudattaa! :)

      Poista
  8. Hello vielä Onni ja Ellu, teidät on haastettu =)
    http://justkittying-melike.blogspot.fi/2014/05/arkihaaste-55-ulkoilua.html

    VastaaPoista

Kynsilaukkaajat kiittävät kommentistasi!