JellyPages.com

maanantai 2. joulukuuta 2013

Onko se Rettelisöötä?

Takkaa ei ilmeisesti lämmitetä Ellun mieleatä tarpeeksi usein, koska talvehtimispaikka on siirtynyt saunaan. Lauteetkin ovat kuivumisasennossa eli vähän vinksallaan, mutta se ei näytä viluista kissaa haittaavan.
"Lämmin ei luita riko!"

Sunnuntaina oli myyjäiset, joissa olin myymässä käsitöitäni. Myyntipöydän testausvaiheessa kotona oli Onnikin vielä kovasti lähdössä mukaan, mutta pöydän pinta-ala oli myytäville tuotteille sen verran rajallinen , että Onni olisi täyttänyt myyntialasta reilusti puolet, joten se oli poistettava myytävien listalta. Harmi, olisi siitä voinut pari euroa saada, jos olisi pystynyt salaamaan sen valtavan ruokahalun! No niin, vitsi  vitsi!

En millään haluaisi muistella niitä myyjäisiä yhtään enempää, koska rahallisesti ne jäivät pahasti miinusmerkkisiksi, mutta kun tuo Onni vaan jaksaa aiheen ympärillä pyöriä. Minulla oli siellä siis myyntipöydälläni isossa ruukussa valkoiseksi spreijattu sireeninoksa, johon oli ripustettu koruja roikkumaan. Purettuani kotona korut oksasta jätin sen olohuoneen nurkkaan odottamaan mahdollista joulukoristelua vain yksinäinen orpo pieni kuusenkoristeomena yhdellä oksallaan. Onni sen huomasi oitis ja sekös sitten jaksoikin kiinnostaa alun varovaisesta ja kunnioittavasta tutkimisesta lopulta ihan aimo hepuliin asti! 
"Aika kovakuoriselta tämä tuntuu! Jos eivät  siihen nämä kynnet pysty, niin sitten ei pysty kyllä mikään muukaan!"

"Tuoksu on kovin mieto! Eikö tämä olekaan vielä sitä jouluksi kauppoihin tulevaa Rettelisöötä?"
Henkilökunta huomauttaa Onnille, että: "Onni, se lausutaan Red Delisös!", johon Onni, että: "No niinhän minä juuri sanoin, että: "Ei ole tämä Rettelisöötä!"

Lopulta omena on saatu pudotettua lattialle ja niin kivasti se kolisee  ja poukkoilee ympäriinsä, kun käpälällä vielä vähän kyytiä antaa, että sitä kynsilaukkahepulia katsellessa ovat  kovilla niin henkilökunnan jo ennestään heikot hermot kuin jo vuosi vuodelta surkeampaan kuntoon raadeltu parkettikin!
" Pitkä päätyyn ja perään! "
Onneksi nälkä yllätti pelinaisen jo toisen erän puolivälissä ja koska pelaajia ei ollut tarpeeksi kentällä jouduttiin peli harmillisesti keskeyttämään tilanteen ollessa hermoja kutkuttavasti  "Onni  6 - Henkilökunta 0".

19 kommenttia:

  1. Hyvä pelitulos :)
    Pingispallolla se olis kyllä ollut 10-0, mä luulen...

    VastaaPoista
  2. Heh, Red delisös..:)) Mutta hyvin kelpaa tuo ei retilesööskin!

    VastaaPoista
  3. Ellu on oikeassa, luut saattavat kylmässä haurastua. Omena päivässä pitää lääkärin loitolla vai miten se meni? Onni ainakin osaa nauttia tuota herkkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onni nautti siitä herkusta siihen asti, kunnes ajoi omenan jonnekin piiloon, koskapa omenaa ei ole eilisen jälkeen enää näkynyt! Löytynee juhannussiivouksen yhteydessä, jos joulusiivous jää tekemättä :)

      Poista
  4. Onni halusi kertoa, että myyjäiset eivät olleet ollenkaan turhat, koska hän sai niiden johdosta hyvät hepulit ;)
    Rettelisöö meni heti ostoslistalle, toivottavasti ne ovat kuitenkin sopivan pehmeitä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rettelisööt ja klementiinit ovat ne joulun pakolliset hedelmät ainakin meillä :)

      Poista
  5. Rettelisöö:D Onni laittoi sitten retteliksi, ei ranttaliksi, vaan retteliksi!

    VastaaPoista
  6. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Hyvä peli! Harmi, että peliväline hukkui!

    VastaaPoista
  8. Höh, olipas tylsää, kun pallo hukkui! Onneksi kuitenkin rökitit henkilökunnan :) -Kajsa-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minä sen pallon jossain vaiheessa kaivan esiin ja rökitän henkilökunnan kerran toisensa jälkeen :) -Onni-

      Poista
  9. Hieno peli! Mutta entäs jos Onni olisikin toiminut myyjäisissä mitä parhaana myyntinaisena ja olisitkin Onnin avulla saanut hirvittävät voitot? Siis kuka voisi vastustaa, jos kissa on myymässä jotakin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti! Voi olla, että tein Onnin poisjättämisessä virhearvion. Taidankin kokeilla seuraavan kerran Onni matkassa. Jos vaikka olisi onni matkassa! :)

      Poista

Kynsilaukkaajat kiittävät kommentistasi!