JellyPages.com

maanantai 16. joulukuuta 2013

Joulu tulloo hötkyilemätäkkii!

Henkilökuntaa on alkanut pikkuhiljaa vaivaamaan toistaiseksi vielä lieväksi luokiteltava hepuli. Ei pelkästään joulun takia, vaan myös joulun jälkeen tulevan lomamatkan takia. Jouluun kun pitäisi osata varautua kaikin tavoin niin, että joulu tuntuu joululta, mutta että joulu saadaan myös ulos huushollista tavallista aikaisemmin eli joulumme kaikkine koristeluineen, ruokineen ja vieraineen ehditään siivota ulos heti pyhien jälkeen. Uusi vuosi saa täällä alkaa ilman henkilökuntaa!

Ellun "Sohva-sauna-sohva"- kiertomatka on päättynyt makoisaan uneen lähtöpaikkaansa.
Niin, osittain se hepuli johtuu myös siitä, että isäntäväki ulkoistetaan tällä kertaa matkan ajaksi hoitolaan ja se on niin henkilökunnalle kuin isäntäväellekin stressaava kokemus. Automatka hoitolaan ei ole pitkän pitkä, mutta pelkopissat ehtii lykkäämään kuljetuskoppaan lyhyelläkin matkalla ja jos siltä vaikka säästyttäisiinkin, niin infernaalinen huutokonsertti automatkan aikana on ainakin takuuvarma juttu! Vaihtoehtoja isäntäväen hoidolle ei kuitenkaan tällä kertaa ollut!

Onni on löytänyt taas uuden pehmeän (ja keikkuvan) nukkumapaikan
Isäntäväki onneksi ottaa ihan lunkisti tämän joulunaluasajan turhia hötkyilemättä. Uni maistuu, samoin ruoka (varsinkin Onnille!) ja kävipä Onni eilen taas lyhyellä ulkoilullakin! Yhdessä pihan nurkassa oli sen verran lunta, että Onni upposi mahaansa myöten hankeen (siihen ei tosin kovin montaa senttiä lunta tarvita) ja se ei ollut kivaa. Sieltä pois selvittyään neito hakeutuikin välittömästi ulko-ovelle ja sitä kautta juoksujalkaa sisätiloihin. Kesäulkoilu on paljon mukavampaa!

Onni halusi avustaa henkilökuntaa matonkudevyyhdin kerimisessä, mutta minä sanoin, että sillä ei ole kiirettä ja että keritään se sitten matkan jälkeen vasta ja pyysin Onnia nyt toistaiseksi vain vahtimaan, ettei vyyhti karkaa!

Palavasilmäinen vyyhtivahti työssään
P.S. Punaiset koristepallot roikkuvat edelleen poronsarvissa ja Onni näyttää ainakin päällisin puolin vahingoittumattomalta, joten ehkä Onni on kuitenkin sisäistänyt ajatuksen, että: "Maltti on valttia!" Tai sitten se suunnittelee jotain "Onni's Unforgettable Christmas Showta"! Sitä emme halua nähdä missään tapauksessa...

18 kommenttia:

  1. Me lukijat sitä vastoin suorastaan vaadimme jouluksi Onnin Unforgottable Showta ♥

    VastaaPoista
  2. Ai että, The Joulu Show vasta olisikin jotain:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onni kuulemma järjestää, jos tarpeeksi moni likettää, vaikkei feisbuukissa ollakaan :)

      Poista
  3. Kissasta ei koskaan tiedä millainen joulushow kissalla on mielessä. ;)

    VastaaPoista
  4. Teillä on jännittävää! Upea show mahdollisesti tiedossa ja vielä matkakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulunalusaika on jännää niin ikuisille kuin lapsillekin! Shown jättäisimme mielellämme väliin, mutta matkaa kyllä odotamme innolla :)

      Poista
  5. Taitaisi siitä joulushowsta tulla melkoinen jännitysnäytelmä, ellei peräti kauhukertomus. Onni, jätäthän väliin, jooko?

    Tämä ihminen ei kyllä kykenisi olemaan jouluna rauhassa, jos matka olisi tulossa. Hyperventiloisi ja panikoisi, etenkin jos isäntäväki pitäisi vieraaseen hoitolaan viedä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kun olet joulushowssa henkilkökunnan puolella :) Ei täälläkään oikeasti tulevan matkan ja varsinkaan hoitolan suhteen rauhassa olla, kunhan vain yritetään itseämme huijata, että muka ollaan!

      Poista
  6. Teillähän on kaikkea jännittävää tiedossa, niinku joulu ja matka. Kai olette olleet kilttejä?

    Saas nähdä millaisen joulushown Sulo järjestää, kun kuusi taas hirtetään kattoon kiinni..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kilttejä on oltu, aivan äärimmäisen kilttejä! :D

      Kuusi on varmaan hyvä hirttää kattoon Sulon takia :) Meilläkin aikoinaan muinainen Lelle-kissamme kaatoi yhtenä jouluna kuusen, kun ei oltu älytty kiinnittää joulupuuta kattoon ! :)

      Poista
    2. Niinä jouluina, kun me olimme kissojen kanssa anoppilassa, piti joulukuusi myös harustaa kattoon kiinni :D Nyt kun kotona ollaan, ei ole kuusta.

      Konstit on kissatalouksissa!

      Poista
    3. Kuusi on varmaan aika monelle kissalle liian suuri houkutus vastustettavaksi!
      Kun se kuusi on ensimmäisen kerran kaadettu, osaa henkilökunta jo seuraavana jouluna olla hankkimatta kuusta tai tosiaan kiinnittää sen kattoon :D

      Poista
  7. Mikäli Onni järjestää joulushown, on meillä pidettävä huoli, ettei Devi vain sen tuloksia! Saisi vielä siitä lisää ideoita ilkeil... suloiseen kissailuun ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulenpa, että Devi järjestää jotain hauskaa joka tapauksessa :)

      Poista
  8. Minä olen sellanen kolli,jotta minua kiehtoo kuusessa olevat koristeet,ne kun kiiltävät siellä oksistoissa,en mahda mitään,mutta aina meen söheltämmään niitä oksistoissa,,,emäntä ei tykkää:D..Mutta Hyvää ja Rauhallista Joulua sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukapa meistä kissoista pystyisi niitä kuusenkoristeita vastustamaan :) Hyvää joulua!

      - Ellu ja Onni -

      Poista

Kynsilaukkaajat kiittävät kommentistasi!