JellyPages.com

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Minne Onni katosi?

Kynsilaukkaajille on joka kerta yhtä suuri ilo, kun talouteen ilmestyy uusi pahvilaatikko. Tällä kertaa se tuli uuden pölynimurin mukana. Entinen imuri olikin mennyt vuosien saatossa siihen kuntoon, ettei sen teho enää riittänyt kuin työntelemään villakoiria lattialla edestakaisin. No, Onni ja Vertti tuskin malttoivat odottaa, että imuri oli poistettu laatikosta, kun jo kiirehdittiin tekemään lähempää tuttavuutta arvoituksellisen laatikon kanssa. Ensimmäisenä laatikkoa ehti tutkimaan Onni. Kai siellä laatikossa nyt jotain kiinnostavampaakin on kuin pelkkä imuri? 

"Made in Germany", tavasi Onni ylpeänä 7-vuotiaan lukutaidollaan laatikon kyljestä. 

"Saksassa osataan kuulemma tehdä hyviä makkaroita", tuumi Onni kieltään lipoen. "Niitäköhän tänne laittoivat?"
Onni näytti siis olevan hyppäämässä laatikkoon, mutta mitä sitten tapahtuikaan? Verttikin ehätti ihmettelemään Onnin yllättävää katoamista.

Minne Onni katosi?
Ei Onnia todellakaan näkynyt missään. Siitäkös Vertti sai syyn naljailuun:
"Menikö se punkero makkaralastinsa kanssa lattiasta läpi vai mitä sille tapahtui?" 
No mutta onhan se Onni siellä! Oli vain neitokainen tutkinut laatikon niin pohjia myöten makkaroita etsiessään, ettei Verttikään pientä pulleroista sieltä laatikon pohjalta huomannut! Vertti poistui pettyneenä paikalta tuumaillen:

 "Mihinkäs se tiikeri raidoistaan pääsee? Hetken jo luulin, että se kiusankappale katosi makkaramaahan."

Onni yrittää vielä saada Vertistä kaverin itselleen:
"Hei Vertti! Tule sinäkin tänne, niin painitaan vähän...Minnekäs se mokoma jo tästä katosi, höh?"

"Minäkään yksin viitsi leikkiä! Siellä mitään makkaroita ollut...taitaa olla huijausta se Saksan
maine makkaramaana? ...ilmankos ole koskaan kuullutkaan mistään Miele-makkaroista?"

10 kommenttia:

  1. Ehkäpä seuraavassa taloonne saapuvassa laatikossa on makkaroita eikä imuri.;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onni ainakin toivoisi kovasti niin :)

      Poista
  2. Voihan Miele:D Ei tullut siis makkaroita, mutta toivottavasti imuri on kissojen Mieleen. Siis hiljainen. Jokos on imuroitu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On lievästi jo imuroitukin ja melko hiljainen tuntuu olevan eli melko lailla kissojen Mieleen! Miten ihmeessä ei uuden imurin hankinta tullut jo aiemmin Mieleen?

      Poista
  3. Oooh. Teillä on ollut ihan jännitysnäytelmä! Vain makkara puuttui :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämmöistä arkipäivän draamaa meillä näytellään joka päivä :)

      Poista
  4. Onni selvästi osaa lukea ja tutkii vesi kielellä laatikon avausohjetta. Pölynimuri ei taida olla kissojen suosikkilistalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole imuri suosikkilistalla, mutta tämä uusi on kyllä melko hiljainen, joten siihen ehkä tottuvat muutkin katit kuin kuuro Ellu :)

      Poista
  5. Voi mikä pettymys, laatikosta löytyikin imuri.Seuraavaksi siis laatikollinen makkaroita, vähintäänkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti Onnin makkarataivas vielä joskus toteutuu :)

      Poista

Kynsilaukkaajat kiittävät kommentistasi!