JellyPages.com

maanantai 3. joulukuuta 2012

Calmex Cat - Cissa Cooliks?

Kynsilaukkaajilla on ilmeisesti jonkunlainen valtataistelu käynnissä. Vertti on ollut jo pitkään tosi stressaantunut. Se ilmenee melkein taukoamattomana naukumisena ja levottomana ja päämäärättömänä edestakaisin kävelynä. Selvästikään Vertti ei ole oma itsensä. Kun esim. Vertille laittaa ruokaa ja Onni tulee keittiöön, lähtee Vertti välittömästi kokonaan pois keittiöstä. Onnihan on ainakin henkilökunnan silmin katsottuna pomottanutkin täällä jo pitkään. Kysyin eläinlääkäriltä tuosta Vertin oireilusta ja hän arveli sen olevan nimenomaan kissojen välistä valtataistelua, jota ihmisen on joskus vaikea huomata. Vertille annetaankin nyt kaksi kertaa päivässä Calmex Catia, joka sisältää mm. soijaöljyä, kalanmaksaöljyä ja mausteita. En sitten tiedä, mitä näissä ainesosissa voi olla niin ihmeellistä, että ne kissastressiin tepsisivät. Eläinlääkäri kuitenkin suositteli kokeilemaan, joten niinpä on tehty. Kohta tulee kuukausi kokeilua täyteen. Ainakaan kokonaan stressi ei ole poistunut, mutta vähemmän Vertti on kuitenkin mielestämme oireillut. Voi tietysti olla, että kuvittelemme vain. Joka tapauksessa lähipäivinä on päätettävä, jatketaanko Calmexilla vai löytyykö joku muu vaihtoehto.

Onko tämä kissa teistä ihan selväjärkisen näköinen?
"Mittään en oo ottanu!"

"Ei ollu tuommosia aineita ennen minun nuoruudessani!"


"Niin, minä vaan tästä kissanminttusydämestä niin tykkään...en minä mittään kovempia aineita..."


Pitkät rintakarvat ovat komeat, mutta on niistä joskus haittaakin, ne kun tuppaavat pestessä jäämään suuhun!




P.S. Jos jollakulla on vastaavanlaisia kokemuksia, kertokoon ihmeessä, miten tilanteesta selvittiin!

7 kommenttia:

  1. Onko siellä tilanne jo tasaantunut? Kaikkilla jo hyvä mieli?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut Calmex ihmelääke, vaikka vähän auttoikin! Pullollinen on nyt sitä nielty ja seuraavaksi pidetään vähän aikaa taukoa ja katsotaan, miksikä meno muuttuu. Jos levottomuus pahenee, niin kysytään sitten taas neuvoa eläinlääkäriltä. Aina näitten kanssa jotain...:)

      Poista
  2. mittään en oo ottanu -kuva on aivan iiihana! vieläkin naurattaa :)

    VastaaPoista
  3. Hei!
    Mikä teillä nyt tilanne?
    Meil tääl samanlaine tilanne ja kiinnostais mikä teillä auttoi :)
    -Teija-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Tuo Calmex oli hankalaa syöttää väkisin kissalle kahdesti päivässä eikä siitä apuakaan tuntunut olevan. Lopetettiin se "hoito" ja hankittiin Feliway-feromonihaihdutin (niitä saa apteekeista). Haihduttimessa yksi pullo kestää noin kuukauden. Kolme pulloa on meillä nyt käytetty ja tilanne on jonkun verran parempi. En tosin tiedä, johtuuko se Feliwaystä vai onko aika tehnyt tehtävänsä! Mikään ihmeaine se ei ainakaan meillä ollut, mutta kannattaa ehdottomasti kokeilla, jos tilanne on hankala!

      Poista
  4. meillä käytössä calmex nyt ja alkuun sain huijattua pari päivää naksujen pääällä sen antaa,mutta nyt ei ees pulloa voi kissa kattoo ennenkun juoksee jo karkuun :D annoitteko ''väkisin'' ruiskulla sen vai saitteko huijattua jotenkin? ruuan sekaan laitettiin kans,mutta ei suostunu ruokaan koskeen ku haisto sen läpi

    VastaaPoista

Kynsilaukkaajat kiittävät kommentistasi!