JellyPages.com

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Vertti täytti pääsiäisenä 8 vee!

Nyt on taas juhlat juhlittu eli pääsiäinen ja Vertin syntymäpäivä, jota vietämme ensimmäisenä pääsiäispäivänä. Vertin tarkka syntymäpäivähän ei ole tiedossa, mutta pääsiäisenä Vertin kerrottiin syntyneen siellä, mistä se aikoinaan haettiin. Sen kummempia juhlallisuuksia ei sisältynyt sen enempää pääsiäiseen kuin syntymäpäiviinkään, mutta herkkuja toki Kynsilaukkaajille tarjottiin ja yritettiin siinä samalla sen verran katsoa, että itse gentlemanni sankarikin sai jotain syödäkseen. Vertti kun aina antaa naisväen syödä ensin ja sitten kun se on lopettanut, saa Vertti yleensä tyytyä katselemaan tyhjää kuppia.
Tässä Vertti kuitenkin vasta avustamassa pääsiäiskoristeiden sijoittelun suunnittelupalaverissa.




Kyllä siinä koristeluhomman suunnittelussa oli myös Onnista paljon apua. Onnin oli pakko välillä kokeilla pitkän pitkää "epäaitoa" pajunkissaa, josko se maljakko alta kaatuisi, kun tuolta ylhäältä pajunkissaa vähän kynnellä kopasee...Ei kaatunut tällä kertaa.




Syntymäpäiväsankarillakin on se pimeä puolensa, joka tulee esiin yleensä vain ja ainoastaan pääsiäisenä. Syntymäpäivän kanssa sillä ei ole mitään tekemistä, vaan pääsiäisen ulkoisen tunnusmerkistön eli tässä tapauksessa ruohossa nököttävien pääsiäistipujen. Se vaan on niin, että kissa on kissa ja lintu on lintu! Minkäs tiikerikään raidoilleen mahtaa! Tässä tipu on juuri noukittu ruohosta ja Vertti katsoo ovelasti syrjäsilmällä, että eihän henkilökunta vain huomannut!




No, Onni ainakin huomasi ja ihan piti tyttösen itsekin lähteä katsomaan, että mitä ihmettä se Vertti sieltä ruohosta löysi! Onni ei kuitenkaan mokomista jaksa innostua, vaan loput tipuset saavat Onnin puolesta jäädä ruohoonsa nököttämään.




Varoitus! Nyt seuraa pääsiäisen hirvittävä murhaosio, joka on kielletty alaikäisiltä eli


(18)


Samaan aikaan toisaalla...Silminnäkijöitähän ei ole, mutta kuva puhukoon puolestaan! Kauhunhuuto (tai ehkä tässä tapauksessa kauhunpiipitys) on jähmettynyt uhrin huulille. Sanomattakin on selvää, että tämä juuri vietetty oli tämän tipusen ensimmäinen ja viimeinen pääsiäinen. Henkilökunnalle tämä oli jo kahdeksas pääsiäinen, kun näitä vainajia on löytynyt, joten voin vakuuttaa, että pahemminkin runneltuja on nähty...




Palataanpa takaisin lapsillekin soveltuvaan osioon eli

(S)


Ellu-neiti nauttii pääsiäissaunasta tietämättä mitään pahasta maailmasta  ja samassa huushollissa saalistavasta tiputeurastajasta ja hyvä niin. Parempi ollakin tietämättä turmeltuneen nykynuorison kolttosista...




Taas samaan aikaan toisaalla... taitaa sarjamurhaaja etsiä uutta uhria...Yleensä nuo tipuset on tuhottu kaikki, ennen kuin pyhät ovat päättyneet, mutta olisiko Vertille jostakin tullut 8-vuotissyntymäpäivän myötä semmoinen ajatuksentapainen, joita olen joskus ollut aikuisilla kissoilla havaitsevinani, että: " Love, peace and understanding... " Eikös sekin, jonka ylösnousemuksen juhlana pääsiäistä vietetään, suunnilleen niin saarnannut...Ehkä Vertti sisäisti lopulta jonkun tärkeän sanoman...
Yllättäen nimittäin loput tipuset saivat viettää pääsiäisen kaikessa rauhassa täysissä sielun ja ruumiin voimissa eikä uhriluku enää kasvanut.




Kaikesta huolimatta pääsiäisenvietto sujui loppujen lopuksi suhteellisen leppoisissa merkeissä eikä isäntäväelle sen enempää kuin henkilökunnallekaan näyttäisi jääneen pahempia traumoja. Ei ainakaan Onnille, joka on kerrankin saanut sapuskaa tarpeekseen ja pohjattoman vatsansa täyteen. Juhlien jälkeen on aika ottaa kunnon torkut ja heittäytyä ruokalevolle henkilökunnan pääsiäisvierailulla olevan tyttären syliin...hrrrrr...hrrrr......




4 kommenttia:

Kynsilaukkaajat kiittävät kommentistasi!