JellyPages.com

lauantai 2. heinäkuuta 2011

Kummitus nähty takapihalla!

Sen piti olla aivan tavallinen ilta pihalla puuhaillessa. Papa ulkoilutti isäntäväkeä ja minä paparazzina napsin kuvia herrasväestä. Ulkoiluvuorossa oli Onni-neiti, joka nopealiikkeisenä on mahdottoman vaikea kuvattava. Räps räps ja  räps, kerta toisensa jälkeen. Lopulta luulin jo onnistuneeni epäkiitollisessa tehtävässäni. Mutta mitä ihmettä olinkaan onnistunut kuvaamaan? Mustavalkoisen kummituksen, jonka toinen silmä on vihreä ja toinen keltainen! Taisi kummituskin minua säikähtää, koska ei ole sitä sen koommin näkynyt!



Seuraavana päivänä Vertti-herra paparazzi kintereillään lähes samalla paikalla, missä kummitus edellisiltana näyttäytyi. Nyt siitä ei näkynyt enää jälkeäkään. Lieneekö Vertti-herra parempine nenineen jotakin kummitustuoksuja vielä tuntenut? Isäntäväelle en tietenkään kummituksesta ollut mitään maininnut. Mitäpä sitä suotta turhaa pelkoa lietsomaan...



Myöskin Ellu-neiti sai nautiskella auringosta kaikessa rauhassa rakkaalla kulmahyllyllään. Tällä kertaa Onnikaan ei tupannut viereen, vaan painui Villa Verttilän pikkumökkiin omille päikkäreilleen. Lämpötila ulkona oli +32 astetta, joten tarkeni ilmeisesti Onnikin pikkumökissään. Tuli sieltä nimittäin parin tunnin päästä pois haukotellen silmät puoliummessa ja siirtyi jatkamaan uniaan viileämpiin sisätiloihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kynsilaukkaajat kiittävät kommentistasi!