Henkilökunta lähtee lomalle

Henkilökunta lähtee siis piakkoin lomailemaan Turkkiin, mutta isäntäväelle se näyttää olevan aivan yhdentekevää. Henkilökunnan lomittajana toimii J, joka on ohjeistettu vaativaan työhönsä perusteellisesti ja asianmukaisesti.

Isäntäväelle on siis todellakin aivan sama, kuka tai ketkä Kynsilaukkaajien taloutta hoitaa/hoitavat, kunhan ruokahuolto vain pelaa. Silloin kun ruokahuolto toimii, ovat pienet päikkärit (siis ihmisen kahdeksan tunnit yöunet ovat sama asia kuin kissan yhtä pitkät päikkärit) aina aterian päälle paikallaan.  Esittelen tässä joitakin viimeisimpiä nukkumatyylejä ihan vain malliesimerkkinä hyvää tekevästä venyttelystä meille nukkumisasennon suhteenkin kaavoihin kangistuneille ihmisille.  Ensimmäisenä Vertti esittelee "takajalat suorina"- tyyliä ja seuraavana Onni "jalat nipussa"-tyyliä.

Kesken uniensa häiritty Ellu raottaa vain silmiään ja katsoo kuvaajaa paheksuvasti:" ...minä sinulle tyylit näytän..."(Tässä vaiheessa kuvaaja ymmärtää paeta kiireesti paikalta...)

Tässä Vertin" käpälä posken alla"-tyyli. Vähän pilkottaa pedolla hirmuinen  kulmahammaskin suusta. Mistähän poika uneksii?

Seuraavana Onnin "Jos et heti lopeta tätä vainoamista, niin minä katson sinua VIELÄ pahemmalla silmällä kuin nyt"-tyyli. Ei ole näköjään tänään Onnillakaan varsinainen linssilude-päivä.

Yhtäkkiä Vertti kavahtaa täysin hereille silmät lautasina: "Mitä? Siis henkilökunta lähtee kahdeksi viikoksi lomalle? Kai se teidän lomittajanne on ammattitaitoinen? Onko ruokaa ostettu tarpeeksi varastoon? Ei kai se lomittajakin jätä minua yöksi kylmiön eteiseen, niin kuin te teitte taas eilen illalla?"

Niin, siellähän se Vertti taas yönsä vietti. Vertti kun hyppää seinähyllylle Kynsilaukkaajien ruokalaatikoiden viereen ja asettuu sinne liikkumattomaksi, niin se sulautuu ikään kuin kalustoon näyttämällä Latz-laatikon kissalta ja pahimmassa tapauksessa siinä käy niin kuin nyt kävi. Unelmien yö täynnä kissanruokaa olevassa paikassa, mutta paketteja ei saanut auki ilman henkilökunnan apua. Voi voi, miten turhauttavaa!
Vertti-parka kun ei osaa edes kunnolla naukua, joten äänikään ei nukkuvaa henkilökuntaa herättänyt vapautustoimiin. Eipä tässä muuta voi sanoa, kuin että anteeksi, förlåt ja sorrry taas kerran, Verttiseni.
P.S. Henkilökunta lievittää reissunsa aikana isäntäväen ikäväänsä katselemalla kotiin asennettua nettikameraa, josta voi aina välillä tuurillaan nähdä isäntäväkeä ainakin vilaukselta :)
Merhaba vaan pariksi viikoksi :)

Onni täytti vappuna 6 vee!

Juuri vappupäivänä 6 vuotta täyttänyt Onni ymmärtää hyvin, että kun ikää karttuu, niin kissankin elämässä liikunnan merkitys korostuu, etenkin jos vyötärönympärys ihan silmämääräisestikin katsottuna ylittää kissaneitojen suositusarvon ylärajan niin kuin Onnilla. Onni kuuli kyllä sillä vieläkin puistattavalla rokotusreissullaan sen eläinlääkäriksi itseään mainitsevan kissojen kiusaajan sanovan, että lihavat kissat sairastuvat usein diabetekseen!
Onni onkin päättänyt ryhtyä huolehtimaan terveydestään ja harrastamaan liikuntaa monipuolisesti ja (henkilökunnan pakottamana... kannustamana) syömäänkin terveellisemmin (toim.huom.! Hah, uskokoon, ken tahtoo!) Niinpä Onni suostuukin vakuudeksi antamaan paparazzi-tädille jumppaohjelmansa julkaistavaksi ihan kaikelle (kissa)kansalle. Heti alkuunsa Onni säväyttää vetäisemällä ihan kylmiltään spagaatin tyyliin michaelmonroe on stage (tosin pehmeällä alustalla ainakin näin aluksi, mutta kuitenkin)...

Seuraavaksi kynnet syvälle tuon niin rakastetun ja rakkaudella riekaleiksi kynsityn nojatuolin sisuksiin, että ote pitää varmasti ja noin viitisenkymmentä topakkaa takajalkojen nostoliikettä kohti etukäpäliä. Onniltahan tämä käy kuin leikki, joten kohta ei ole tällä tytöllä enää jenkkakahvoista tietoakaan...ylös ja ylös ja vielä kerran ylös...

Välillä on pakko harrastaa vähän muutakin kuin pelkkää tylsää venytystä ja punnerrusta. Onni ei tanssi susien eikä tähtien kanssa, vaan vihreän hiiren kanssa. Olisiko foxtrottia tai jotain sinne päin...

Kovan treenin jälkeen on hirveä nälkä, mutta henkilökunta ei ole huomaavinaan jääkaappia puskevaa Onnia. No, nälkäinen kissahan syö vaikka serpentiiniä, jos ei muuta ole tarjolla. (Kyllä niitä herkkujakin syntymäpäivän kunniaksi nautittiin sitten myöhemmin ihan koko Kynsilaukkaajien porukalla...)

Vapun kohokohta oli se, kun Onnin syntymäpäivän kunniaksi Vertti ja Onni pääsivät ensimmäistä kertaa tänä vuonna valjaissa ulos. Vertti sekosi täysin jo heti alkumetreillä ja heittäytyi vapaaseen kieriskelyyn autotallin oven edustalla. Naapurit varmaan ihmettelevät, että mitähän ne noille kissoilleen oikein syöttävät...

Ulkona olemisen ensi huumasta toivuttuaan Vertti halusi haistella kaikki mahdolliset ihanat sisäkissojen talvielämään kuulumattomat tuoksut. Jostakin henkilökunnalle täysin käsittämättömästa syystä sireenit täytyy aina nuuhkia erityisen huolella.

Siis kaikki kuusi kappaletta erikseen. Onneksi niitä ei ole sen enempää, sillä silloin venyisi tämä Vertin hartaan rituaalin seuraaminen turhan pitkästyttäväksi flexin toisessa päässä roikkuvalle henkilökunnalle.

Onni sen sijaan on malttamaton eikä ulos päästyään tuoksuja ehdi haistelemaan eikä muutenkaan kauan aikaile, kun jo roikaisee omenapuuhun. Yläilmoista onkin paljon paremmat näkymät kuin maasta käsin.

Pian kuitenkin Onni empiiriseen kokemukseen perustuen muistaa, että omenapuut ne ovat semmoisia pahalaisia, että ne suorastaan houkuttelevat pikkukissoja kiipeämään ylemmäs ja ylemmäs.Ylöshän sitä on päästävä, mutta kun lopulta pitäisi tulla alaskin eikä se alastulo ole ollenkaan niin helppoa kuin ylöspäin meneminen, joten mikäs nyt avuksi? Tässä pitää nyt yrittää laskeutua ihan kieli keskellä suuta (tai jopa nenää), ettei käy köpelösti.

Vau, onpas alas pitkä matka! Toimittaisikohan henkilökunta päivällisen synttärisankarille puuhun, jos vielä jonkun aikaa miettisi laskeutumisstrategiaa ihan kaikessa rauhassa. Täh, no kai sitä nyt vapun ja syntymäpäivän kunniaksi saisi edes joskus syödä ulkona! Ai ei vai? No mutta hei, eikös se ole se palokunta sitä varten, että pelastaa kissoja puusta!

Ihan tyypillistä (rahallakaan ei saa enää kunnon henkilökuntaa), ei suostunut nuiva henkilökunta soittamaan palokuntaa paikalle ja kuinka ollakaan, hetkisen kuluttua tämä viidakon Jane putosikin omia aikojaan ja jäi roikkumaan valjaistaan oksalle hetkeksi, ennen kuin Papa pelasti nolostuneen kiipeilijän. Paparazzi-mama vain ei ehtinyt tilanteeseen kameroineen ja veikkaanpa, että julkiselta nöyryytykseltä säästynyt Onni on siitä ikuisesti kiitollinen!